Kuva (Harmaja)

Kuva Kirjoittanut Saima Harmaja

Sun kuvas luona viivyn, itkenyt.

Sen silmiin tuska jäi ja lohtu kirkkain;

se mulle hymyilee kuin vielä virkkain

ne sanat, joita isoaisin nyt.

Ma rakastan. Sen aina tiedät, sen.

Myös tiedät murheen, jota myönnä en.

Ma rakastan, mut olen liian heikko,

ja lemmen kipua en voittaa voi.

On hellyyteni satapäinen peikko.

Se öisin untasikin vartioi.

»Ei», vastaa silmin kuva hiljainen,

»se hellyys enkeli on hienosiipi;

niin usein uniini sen hymy hiipi,

ja silloin tiesin, että huku en.

Sa tiedät tuskan, joka meitä syö;

ma tiedän valon, joka varjot poistaa,

ma tiedän katseen, josta yksin loistaa

unohdus, rauha, niinkuin lämmin yö.

Ma tiedän sydämen, mi sykki mulle,

sen vaikka jätin yksin pimeään.

Ma tiedän lohdun sulle, siunatulle.

Oi älä itke! Nyt sun syliis jään.

Tuo kyyneleesi kaikki varjot yöstä,

voi itkus sydämeni kuiluun syöstä,

mut hymyilysi hellyys pohjaton

heleimmän tähden paiste mulle on.»

Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.