Kuvaamataide

Kuvaamataide. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Kun Luoja taitehitten

Hengille lahjojaan

Jakeli, henki yksi

Niin sattui saapumaan

Myöhään: jo laulu, soitto

Ol’ annettuna pois;

Mit’ äänetönnä, vailla

Säveltä tehdä vois?

»Vaan kuitenkin», niin sääsi

Nyt Luoja, »kokonaan

Säveltä, ääntä vailla

Sa tulet voittamaan

Kaikk’ alat taitehitten,

Ja tunnon syvänteet

Sun silmäs läpi tunkee

ja hoksaa ihanteet.

Niin Luoja. Henki lähti

ja äänetönnä vaan

Tuo mykkä silmä keksi

Syyt syvät: povi maan

Lahjoitti aartehensa

ja taivas ihanteen

Hänelle, niistä loihti

Hän yhdys-käsitteen.

Sai aine hengen, henki

Sai muodon, silmä voi

Käsittää aatekuvan,

Kun mykkä henki loi

Kuvaama-taidon: kylmin

Hän silmin tähystää,

Vaan luomiensa luonne

Sydämet sytyttää.

Tää henki maahan laski,

Ja ken jos lapsi maan

Ihastuu, innostuupi,

Muttei voi tunnettaan

Kuvailla sävelissä,

Taikk’ äänin selvittää

Suuruutta, kauneutta,

Hänt’ auttaa henki tää.

Ja äänetönnä ollen

Hän keinon opettaa,

Kuink’ aina henki voipi

Kahleensa musertaa

Ja vapautta, suurta

Aatetta avittaa

Ja poistaa pimeyttä,

Mi maata rasittaa.

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.