Kuvernööri A. Järnefelt’ille

Wikiaineistosta
Kuvernööri A. Järnefelt’ille.

Kirjoittanut anonyymi


Jo kauvan paloi mielesi, sun, varmaan,
Palvella maatas’ omaa kansaas
Ja niiden kuvan niinkuin äidin, armaan,
Sä puhtahana kannoit povellas,
Senvuoksi niist’ ei vienyt harhaan
Elämän ura vieras loistokas.
Sä, saavuit tänne Savon salomaille
Taas Karjalan näit kauniit kankahat,
Näit kansan, tosin kuuliaisen laille,
Sen olot alhaiset ja ahtahat
Jo vieneen kauvas puutteen-maille,
Miss’ usein raukee toivot parahat.
Vaan lempi, mi sun valtasi jo silloin
Kun nuoruutesi täällä ihannoi.
Ei loistanut lie kirkkaampana milloin
Kun onni kuvernööriksemme soi,
Ja lempesi se tenhoinnoin
Nyt jalot harrastukset ilmi toi.
Nuo monet puuttehemme ensityöksi
Sä tarkoin tutkit, kävit poistamaan,
Vaan tekojesi tuli helmivyöksi,
Mi loistaa yli armaan isänmaan:
Sun toimestasi kansan kieli syöksi
Pois läänistämme vieraan, valtiaan.
Kun kansan äänen tahdoit kuuluville,
Niin kenraal’ olit suuri, vaativa,
Näin arvollasi annoit voimaa sille.
Vaan konsa lähestyitkään kansoa,
Sen kera kävit neuvosille,
Ei huomattuna silloin loistoa.
Niin sydämmen, sä puhut hellää kieltä
Kun hyvä isä neuvoo lapsiaan,
Se liikuttikin tuntoa ja mieltä
Ja saattoi hyvän eteen toimimaan.
Näin tapaukset maineen tiellä
On valmiit siitä kertomaan.
Kun eron hetki tuli etehemme,
Niin tuntuupi kun isästänsä jäis. –
Se lohduttaa kun elät Suomellemme. –
Ja apus’ eikö vieläi ylettäis.
Myös tyytyväisnä hieman ylpeilemme
Kun Karjalainen olet syntyäis.

p. l.


Lähde: Karjalatar 5.3.1889.