Kuvia pääkaupungista

Kuvia pääkaupungista. Kirjoittanut Hilja Pärssinen

Aamuhetki Eteläsatamassa.

Aamu kirkas, keväinen.

Puiston kukat kastein helmii.

Luona marmor’ impyen

kaivon suihkuvesi telmii.

Kevätaamu aikainen.

Torilla on touhu, täry.

– Rannan rautaveturein

tuprunnasta tunkee käry.

Aava meri läikkyää,

hopeinen on aallon pinta.

Kaikki huokuu elämää,

toiveikasta, kaunehinta.

Mutta halki ilmojen

kuuluvi kuin huokausta.

– Tuolla lastaa hiiliä

orjalauma, sysimusta.

Mitä? Eikö eteenpäin

kaikki ryntää ilakoiden!

Kumma kaiku iskuilla

satain kätten ahkeroiden.

Mitä? Eikö toiveikas

mieltä täytä elon taisto?

Miksi otsaan kuvastuu

huolestunut kivun vaisto?

Miksi? Haa se kysymys!

– Kevät, valhetta sun hymys.

Ammoin orjan rinnasta

kevät-ilo pakoon lymys’.

Rikkurein tulo.

Kas alus rantaan

jo hiljaa mataa,

ja miestä siinä

on kolmesataa.

Puulaatikko ja reppu noilla

on vierahilla kulkijoilla,

Venäjän tapaan mekko yllä. –

Ne miehet tunnetahan kyllä.

Ne Suomen miesi

toi takaa meren

masennukseksi

ylpeän veren.

Puulaatikot ja reput kolkkaa,

vihaisna katukilvet pilkkaa:

”he haalii taasen ”rikkureita”,

se ”isänmaallisuutta” silkkaa”.

Mut katureunaa

kurttuinen karja

se tietään kulkee

kuin juhtasarja. – –

Vaan kevät-ilman tyvenessä

on jotain synkän tukehtavaa.

Se painaa kuni ukkois-uhka

edellä säätä raivoavaa.

Kellarikerroksen lapset.

Kuule, ääni valittain

kohoo taivon äärtä vasten.

– Kellareissa asuvain

itku on se pikkulasten.

Sieli on katse riutuva,

jot’ ei helli päivän terä.

Kiviluolan lapsella

leikkitanner pihanperä.

– – – – – – – –

Kävyt, sammal’ kukkaset,

rannan hiekkapenkeret,

aallot loiskivaiset varmaan

soisi heille ilon armaan. –

– Haa jo riittää ruikutus

parempi on kirous,

kun ei auta ihmisvoima,

soikoon kirous ja soima. –

– – – – – – – –

Kirota vai itkeä

täytyy kurjuuttamme tätä!

– Kiviluolain lapsien

Yhä yltyy tuska, hätä.

Lähde: Vapauden viesti: sosialidemokratinen kevätjulkaisu 3. 1910. Vapaus-lehti, Mikkeli.