Kyllin jo seisoin...

Kyllin jo seisoin... Kirjoittanut Katri Vala

Kyllin jo seisoin tässä tuulessa,

tuska, valitus, verinen pimeys

viilsivät kuluttavan viiman lailla,

söivät olemukseni seinämää,

vain päiviä – ja sydän

jäisi luhistumisen alle

vaieten kaikesta taistelustaan.

Oi suvituuli, ilon tuuli,

huikaisten satut minuun

kuin ääni vuoressa asuvaan

yli lumen, talven keskeltä

puhaltaa sinun aurinko huilusi

poreilevan puron

tomuisen sotijan

juoda ja kylpeä.

Tunnustellen haparoin ilossa.

Epäröiden laukean lepoon.

Järkkyen taipuvat kasvoni hymyyn.

Silmäni eivät tahdo uskoa.

Ja minä muistan, miksi kerran lähdin.

Käännyn suvituuleen,

ilon säihkyvä teräs valuu minuun.

Kohta lähden jälleen.

Lähde: Vala, Katri 1942: Pesäpuu palaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.