Kymmenen laulua rekilaulun tyyliin

Kymmenen laulua rekilaulun tyyliin.[1] Kirjoittanut Lauri Soini

Herra runoilija!

Runohelmemme hienot

tuntehet niin vienot

rintoihimme tuovat.

Niillä nuorikot varmaan

tunnustuksen armaan

toisillensa suovat.

Heillä lempi jo hellä

tänään sydämellä.

Liitot pian luovat.

Kun niin laulunne, herra,

teitte rakkahiksi,

että nuorikot niistä

käyvät lempiviksi,

leivät yhteen lyövät,

niin te vuoden jo päästä

annit lemmen saatte –

lapset pienoset, armaat –

heille muistakaatte

laulaa mitä syövät.

Edesvastuu teostanne

teitä sitova on vanne.

Käskyn annan Teille:

»kauvas, korkealle»

jättäkää Te herrat,

laulamahan meille

tulkaa tuhat kerrat

tänne sorron alle.

Teillä nälkä Teitä kohtaa

kyyneleet sen karvaat hohtaa –

pois Te niitä laulakaatte,

kansan siunauksen saatte.

Toimittaja.

Illan vihjeessä.

Ei niin hiljaa aurinko laske,

ettei liiku lehti.

Illan vihjeessä pienenen poika

heiliänsä ehti.

Lehvitse kukkiviin pihlajapensaan

vaalea pääliina pilkkui.

Poikanen hiipiä hippasi sinne,

silmä se kiilsi ja vilkkui.

»Hits», hän äänsi ja hyppäsi hiljaa

lehdosta neitosen luoksi.

Leikillänsä se veitikas tyttö

ahoa pakoon juoksi.

»Piti piti» piiskutti pienonen poika,

lakki oli kallellansa.

Leikillänsä se neitonen pyrki

pois hänen polveltansa.

Sunnuntaina.

Käkönen kukkua helskyttelee

vainion takalolla.

Ikävä on suvisena sunnuntaina

yksinänsä olla.

Tuoltapa näkyy lehdon takaa

tuulimyllyn siipi.

Sinnepä herttaisen heilini luokse

taas minun mieleni hiipi.

Jalkaani panen minä kiiltävät kengät,

läpi kotipeltojen lähden.

Taivaalla kohdalla myllyn siiven

näen minä lemmentähden.

Tuomenkukka.

Tuoksuva, tuoksuva tuomen oksa

oli minun kädessäni.

Neitonen, neitonen kaino ja vieno

oli minun edessäni.

Nyt sinä tuoksuvan tuomenkukan

rinnallasi kannat.

Milloinkas rinnasta sydämesi

omakseni annat?

Aidankin yli.

Tyttönen tuuheatukka ja sorja

yhdeksiin toista jo täytti,

oli punaposki ja ruskeasilmä,

sievästi itsensä käytti:

Naapurin poikanen pellollansa

korjaili kuhilaita, –

silmäili, silmäili sorjaa neittä –

välillä oli vino aita.

Vaan yli aidankin, aidankin yli

lempi se leimahtelee.

Nurmella hellien neitoansa

poika jo istuskelee.

Tuuli se häilytti.

Tuuli se häilytti hulmutellen

henttuni hivuksia.

Vaan minä laulaen miellyttelin

heilini tuntehia.

Kas, miten perhonen ruususta ruusuun

lennellä liehuttelee!

Samalla lailla se hulivilipoika

tyttöjä tanssittelee.

Mettä.

Mehiläiset tie kukkasista

keräilevät mettä.

Minä haen kultani katsehista

huolten lievikettä.

Kullallani on siniset silmät,

ja se mua ilahduttaa,

kun hän sinisillä silmillänsä

katsoa vilahduttaa.

Kansanmielinen.

Henttuni hieno on herraslapsi,

vaikkei se sitä näytä,

vaikkei se veitikka itseänsä

yhtään ylväästi käytä.

Kyllä se taitaisi ruotsinkin kieltä

vaikka se ei sitä solkkaa.

Taitaa se valssitkin, vaikka se hippaa

vekkulipietun polkkaa.

Aurinko paistaa.

Aurinko paistaa taivahalta,

kuultaapa joskus kuukin.

Lempi on mieltäni lämmittämässä,

on siellä joku muukin.

Lemmen lämmössä kypsymässä

on siellä mustikka, suru.

Heilini, mistä se mökkinen saadaan

mistä se leivänmuru.

Älä sinä, heilini, sentään huoli

yhtään itketellä.

Tiedäthän, että tuuleenkin voipi

tupia kyhäellä.

Tyttölasten lempi.

Oi, lempi tyttölapsien

on aivan ijankaikkinen!

Se kestää

kuin päivän kulku ainiaan...

ei estää

voi nousuaan, ei laskuaan...

Mä kerran illan lemmitsin

ja syleilin ja suutelin...

Oi, kummaa

sen lemmenliekin hehkuntaa

Se huumaa

ja hulluksi se aivan saa...

Hän vannoi valan ikuisen

nimessä sinitaivasten,

ja vettä

siniset silmät vuotivat,

niin että

sulivat posket punakat.

Mut huomisella noustuain

mä, erokirjan hältä sain...

Hän anoi,

ett’ ollaan yhä ystävät

ja sanoi

saaneensa kihlat kiiltävät...

Oi, lempi tyttölapsien

on niinkuin päivä ikuinen!

Se loistaa

päivällä tänne taivaalta,

ja toistaa

yön tullen loiston toisaalla...

Lempi ja ämmät.

Nurmella kulkivat poika ja tyttö

kukkia poimimassa.

Akat oli penkillä polvillansa

nenä oli ikkunassa.

Pannunsa ääressä toisillensa

ämmät juttuja jauhaa.

Nuorten rinnat ne nurmikolla

tuoksuvat lempeä lauhaa.

1. Toimittaja! – Nämä laulut pyydän antamaan luettavaksi »Työmiehen» tyttärille. Ne ovat rekilaulun tyylisiä ja sisällöltään lemmenlauluja kuten esikuvansakin. Herrasväelle eivät näin kansanomaiset laulut maistu, heidän esikuvansa ovat kotoisin »kaukaa ja korkealta». Miltäs teistä nämä tuntuvat? Tekijä.

Lähde: Työmies 30.9.1901.