Kyntäjäpojan laulu
| Kyntäjäpojan laulu. Kirjoittanut Lauri Soini |
- Minä maatani kynnän.
- Kivikumpujen kuohkea, möyheä maa
- orasnousua vehmasta ennustaa
- kevättenholla tuorehen tuoksun.
- Hepo astuvi verkkahan vakoaan,
- johon virittävi aurinko soitsullaan
- soman kultarihmojen juoksun.
- Kun kiteilee
- ja säteilee
- näin peltoni verhossa kultien,
- oi ihanaa
- ja juhlaisaa
- on toivokas toimeni keväinen!
- Niin maatani kynnän.
- Ja lahtosen tummahan kalvohon,
- joka peilinä vihreän lehdon on,
- luo aurinko loiston kumman.
- Koko maisema välkkyen väräjää.
- Käki kaihoten kukkua helkyttää
- käpylatvassa kuusikon tumman.
- Käen kaihontaan
- lurituksellaan
- satakielonen riemua soinnuttaa.
- Se valtaa mun,
- ihan innostun innostun –
- mun lintuset laulelukilpaan saa.
- Minä kynnän ja laulan.
- Ja hevoseni nuori ja eloinen,
- mun kiiltäväkarvani heloinen,
- vaon varrella astuskellen
- elokatsehin tutkivi maisemaa
- ja herkkiä korvia liikuttaa
- kevätkaikuja kuulostellen.
- Kun istuudun
- ja laulelun
- lepohetkenä nurmella viritän,
- hepo kuulostaa....
- jopa hirnahtaa...
- minä hevoseni riemuksi liritän...
- Minä kynnän ja laulan.
- Niin viehkeän kaunonen mulla on maa,
- niin kiehtova, mieleni ettei saa,
- ei voi olla laulua ilman.
- Mä laulelen työssä, ja iltaisin –
- oi, silloin vasta mä laulankin
- kun luon’ olen annahan Vilman.
- Hänen silmistään
- sadepäivän nään,
- näen pohjolan siintävän taivahan;
- ja vihreän maan,
- ja aallokkaan
- ja siintävän päilyvän lahdelman.
- Mun täytyvi laulaa.
- Mun täytyvi laulaa aurastain,
- kotipellosta, nuoresta kaurastain,
- kotimaastani armahasta,
- kevätpäivästä, laulusta lintujen
- ja ilmeistä kultani silmien –
- jos niistä ei, mistäs vasta!
- Oi, enimmin
- ja hellimmin
- mä silloin lauluja laulaisin,
- kun varjoitta
- ja vapaana
- valo pääsisi kansani rintoihin!
Lähde: Soini, Lauri 1903: Punasta ja vihreää: runoja. E. E. Sundvall, Helsinki.