Kytö-Heikki

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kytö-Heikki.
(Syntynyt Virroilla 1819, kuoli kesällä 1908 Ikkalan kylässä Antilassa.)
Kirjoittanut Simo Korpela


Mökissänsä Heikki Kytö
Asui kylän syrjämailla.
Hartaast’ tutki »Luteerustaan».
Muuten lahjakkuutta vailla.
Mutta sydämessä hällä
Hehkui lämmin lapsen-usko,
Kirkastaen kasvojaan kuin
Vuoren rintaa illan rusko.
Nuoruutensa vuodet oli
Syntivuoteella hän maannut,
Vasta vanhana ol’ lampaan
Hyväpaimen kiinni saanut.
Pääsi uskoon, lohdun löysi,
Tyhjäks’ vanhat työnsä vertas:
Iloisna ja reippahasti
Kääntymystään muille kertas.
Herran teistä puhuttaissa
Keikkui keppi, heilui hapsi.
Ilo täyttää sielun syystä:
Hän on Herran armolapsi.
Kulkee sanaa kuulemassa:
Joka eloss’ on, se janoo.
Usein kesken puheen lausuu:
»Niin se Luteeruskin sanoo.»
Joskus voitti kiivas luonto,
Syrjään Herran tieltä veti,
Suuttui, syytti vaimoansa,
Mutta anteeks’ pyys jo heti.
Polvistui niin Herran eteen,
Itki, huokas, valitteli.
Näin hän lankeillen ja nousten
Pitkään ikään uskoss’ eli.
Ilot, toiveet, murheet, vaivat
Kaikki kantoi Herran eteen,
Uppoutuen mereen armon
Niinkuin lapsi kasteen veteen.
Senkin toivon rukoillessaan
Kantoi Herralleen hän luottain,
»Ettei kauvan sairastaisi
Ihmisille vaivaa tuottain.»
Täänkin pyynnön Isä kuuli
Aivan tarkoilleen sen täyttäin,
Vielä kuolemankin hetken
Edeltäpäin hälle näyttäin.
Viikon pari hyvästillä
Kulki ennen kuolemaansa,
Kertoillen: »jo taivaan Isä
Korjaa vanhan kunniaansa.»
Varhain vielä muuan aamu
Naapuriin käy kiiruhulla,
Lausui: »hyvästi nyt jääkää,
Nyt on lähtö eessä mulla.»
Päivä joutui, ehtoo ehti,
Mailla liikkui kuolon halla:
Herra otti luokseen lapsen
Puhtaaks’ pestyn Golgatalla.
Vilpitön ja nöyrä usko:
Siitä voimansa sai vainaa,
Uskosta, mi työt’ on Herran
Eikä kuollutt’ ihmislainaa.


Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.