Kyyhkysein

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kyyhkysein.

Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen


Kyyhky pieni, kuhertelet
ulkolaudall’ akkunain,
kultais kanssa ahertelet
kuni oisit onnekkain.
Koto sull’ on kovin soma
ulkolaudall’ akkunain,
multa se on minun oma –
siispä olet vallassain!
Syötän sulle murun kaksi
vehnäsestä leivästäin,
että tulet tuttavaksi,
viihdyt vielä käsissäin.
Siipeis siroin värit vienot
ihasteiksi mun on vain.
Niistä korut kauniit, hienot
saapi minun armahain.
Niksis, naksis – leikkas saksi,
läksi siipi sulkineen.
Kirut... Käykö vaikeaksi
luottaa yhteen lentimeen?
Kirut ... vaan oot vallassani,
etkä pääse lenteleen –
laudalta mun akkunani
vapauteen taivaiseen.
Räpyttelel siipee toista,
vierit laudall’ akkunain.
Puota voit – ja kivikkoista
all’ on, syöksy vaarakkain.
Kyyhky, kyyhky, ettet suista
surmaan laudalt’ akkunain,
toisen siipes leikkaan luista,
otan irti saksillain.
Kyyhky, kovin vaikertelet,
itket laudall’ akkunain,
verilläsi tahraelet
hienot höyteet untuvain.
Miksi pilaat pehmokaiset?
Oivat ois ne tyynyssäin.
Nyin sulta untuvaiset ...
viihdy, viihdy kynsissäin.
Viihdy... Noin oot alastonna...
Vilu sua väristää:
hyydetuul’ on riihatonna,
ulkona on kylmä sää.
Kyyhky kurja, tullos sissään
ulkolaudalt’ akkunain,
tääll’ on huone lämpymissään,
pannu hohtaa punottain.
Pannuun painan sinut, kyyhky –
loppuu vilus kauhea,
tyyntyy tuska, katoo nyyhty...
Nousee tuoksu makea!
Viihdyit... Ollos rauhaisinna:
pöydällein sut ylennän! –
Mulle kaikkein mieluisinna
vatsahain sut syvennän.

Edvard Valpas.


Lähde: Työmies 1.3.1899.