Lähetys-Kirja

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lähetys-Kirja *).

Kirjoittanut Elias Lönnrot


Juokse joutava kynäni,
Siipi hanhen haihattele,
Tekemään sananen silta,
Tahi porras paperinen!
Päätä Ämmästä alota,
Koivukosken kuohunnalta,
Toista Ouluhun osota,
Tervaporin tienohille!
Keskus ilmahan ylennä,
Kohottele korkialle,
Pälli-kosken päällitekki,
Oksan korvanki ylite,
Näkymättä Niskakosken,
Pyhän kuohun kuulematta!
Niinpä laita laaullensa,
Silta kaunis seisottele,
Ilman puitta, ansaitta,
Kivisittä kistusitta,
Ilman vempelen mukahan,
Taivon kaaren kaltaseksi,
Jota myöten juoksennella,
Olis altis astuksella,
Tervehysten temmotella;
Ämmän äyräältä äriän,
Pahan laisen partahalta,
Suulle suuren Oulujoen,
Tervaporin poikasille.
Vaan on varmon varotettu,
Sananlaskussa sanottu,
Ettei tallia pitäisi
Ennen tarvita talossa
Kun on heinät ja hevoset;
Eikä auta ollenkana
Mua portahat mokomat,
Eikä sillat siivolliset,
Jos ne jouten seisomahan
Heti kohta heitetähän,
Alotetut ankarasti
Vasta saaut valmihiksi.
Jotta juokseppa kynäni
Siipi hanhen siuvottele,
Kulettele, kultaseni,
Tervehyksiä, tuhansin,
Tervaporin poikasille,
Jotka aina, joukottaisin,
Iltahetkensä iloksi,
Tahi päivän päätteheksi,
Kortillekki kokountunut,
Eli joutavain jutuille
Tahi viulun vingunnalle,
Soiton muunki soitannalle,
Jota neijot, joutessansa,
Iltamilla, ihanasti,
Taikka mieliks’ miesi-joukon
Eli konstin koitannaksi,
Näytännäksi näppäryyen,
Somaisuuen sormiensa,
Ainaki alottelevat,
Harvon kesken heittänevät,
Ennen ruuan jähtymättä,
Paistien paleltumatta,
Jotka jouten seisomassa
Pöyvällä pöhistelevät,
Miesten mielten koitteheksi.
Vesi valkia vetäypi
Monen kielelle keräypi;
Vatta vaivalle panekse,
Maha mahtava monenki,
Vaikka ennen eilisiltä
Aamuisilta atrioilta,
Murkinaisilta muruilta,
Oisi luullut oiva lailla
Saaneen kallista kalua,
Tähellistä tavarata,
Tulleen sormin tuntuvasti
Uhatuksi ankarasti,
Aitan lailla lastattuksi,
Puoin mukahan mukoman,
Johon Ruunu rukihia,
Nälkävuosien varaksi,
Taikka muiksi tarpeiksi,
Aina veroista vetääpi,
Otoistansa otteleepi.
Näinpä kirja kiiättele
Oulun kaupunnin oville,
Tervaporin porstuihin.
Sitte tuonne tultuasi,
Matkan päähän päästyäsi,
Älä arvoa alenna,
Oman koin korkeutta,
Kauneutta kartanosi,
Älä suotta suurentele,
Ylentele itsiäsi!
Vaan jos joukossa jotaki
Kuulet, tuolla kulkeissani,
Alamaassa matkatessa,
Tahi tielläsi tapoat,
Joka pilkan pisteleisi,
Naurusuusta nakkeleisi
Soima-nimiä sinulle,
Sirkkaporiksi sanoisi,
Niin sä vastaa vakaisesti,
Puhu vähän puolestasi,
Tasasesti, taitavasti,
Miesten kuulla korvillansa,
Ahkerasti ajatella
Asioita entisiä:
Kysy kohta kaunihisti,
Mist’ on Oululla oleva
Nimi kaunis kannettava,
Suuri arvonsa ylennyt?
Eikö muistane mukoma
Oulujärveä olevan
Ylähällä, päänsä päällä,
Aivan alla jalkaimme,
Josta juokseepi jokinen,
Josta ve’et virtoavat.
Nämät virratpa, vikevät,
Arvon ovat antanehet
Hälle, hyvin hyövyttävän,
Kanssa kaunihin nimensä.
Ohoh, sua, Oulu rukka,
Tahi kaupunki katala!
Etpä sillon suuri ollut,
Etkä suuri, etkä pieni
Etkä kovin korkianak,
Etkä liion lihavana,
Etkä pohakas pohatta,
Kun sa sinne sioittelit,
Suuren lahen lainehitten
Luokse alkujas’ alotit,
Meren rannalle rakensit,
Eikä ollut Oulu-joki
Vielä juoksuun joutununna,
Vaalan rannasta valunut,
Sivu sinun aikeitasi,
Tuomaan sulle siunausta,
Kyllä köyhään kylahäsi.
Sillon sinä kurja kovin
Huokaelit huolissasi,
Vaikeroijen valittelit.
Mutta vanha Väinämöinen
Kuuli kurjan itku-äänen,
Vaivaisen valitus-veisut –
Otti härän heinikosta,
Auran pellon pientareelta:
Vaon Vaalasta alotti,
Kynti kourilla kovilla,
Uurti uran uhkiasti,
Ajo aivan mereen asti,
Ratki hieta-rannikolle. –
Kussa tunki tupakkata,
Pisti Ukko piippuansa,
Siinä aura ankarasti
Mutkitteli mullin-mallin,
Kohoeli korkialle;
Jossa nyt joessa ompi
Kosket kovin kuohuvaiset
Siit’ on Oulu olentosi,
Ensin alku arvollesi:
Siitä nimesi siennyt,
Siitä kaikki kasvantosi.
Mikä oisit Oulu parka
Ilman vientoja vesiä
Joita myöten, joutumalla,
Koistamme korkiasta,
Päällä pääsi seisovasta,
Povellesi pöyhiälle,
Meiltä menevät tavarat,
Mehu ruskia metistä,
Ehkä mehu muunkilainen. –
Näitä puhu puolestasi,
Kanssa muita muistuttele,
Kuinka kauniisti kulemma,
Vaellamma vakaisesti,
Sangen siivolla elämme,
Oulun suhteen olletikki.
Varsin vanhain tavalla
Pyhä päivät pyhitämme
Kirkosamme kaunihisa,
Jok’ on riioitta rakettu,
Käräjittä kennitetty,
Siallansa seisomahan.
Ilta-puolet istuilemma,
Joko kiinni kirjoisamme,
Rakkahassa Raamatussa,
Taikka muuton, taitavasti,
Siivolla ja suosiolla,
Toinen toisemme tuvissa;
Eikä tanssit ensinkänä,
Ilta-hypyt ilkeimmät
Varpaitanne vaivaele,
Hivuksia hikeen saata,
Runkoamme rutkuttele.
Harvon kortit kourissamme
Tavatahan tällä tienon;
Jos ne jouten, jollon-kullon,
Leikin vuoksi liikkuisivat,
Kääntyisivät käsissämme;
Van ei voiton pyyännöksi,
Eikä rahan rakkauvesta,
Niitä liioin liikutella. –
Yks’ on ainoa kylässä,
Joukossamme juoman myöjä,
Toddi-kupin toimittaja,
Punssi-lasin laittelia;
Eikä taija toisten tavoin,
Lailla virka-veljestensä,
Päästä liian lihavaksi,
Hyväisesti hyötymään
Viinan-myönti virkoinensa,
Taikka Toddi-toimissansa;
Josta nähköön jokahinen
Silmillänsä selkiästi,
Ettei viinassa eletä,
Julki juomarein tavalla,
Niin kuin moni muukalainen
Meitä syyttää siitä myöskin.
Ehkä kyllä koissänsa
Aina taisaisi tavata
Mihin silmänsä sitosi,
Näkimensä näppäjäisi,
Ettei varsin ennättäisi
Taemmaksi tarkotella,
Kylissä kyselemähän,
Mitä löytääpi likeltä
Ajan kunki koissansa.
Näitä, nuita muistutellut,
Puheskellut puolestasi,
Viimmen varmoin terveyttele
Lukioitasi lujia,
Tarinoijen tekiöitä,
Saattajia Sanomiien,
Jotka joka Tiistahina
Tulla Oulusta osaavat,
Kaaritella Kajaanihin,
Läpi ison Iinsalmenki.
Kiitä heitä kirjastansa,
Rustaamasta runostansa,
Joka joutu mulle heti
Tultuani tuonnempata,
Kuhmossa kulettuani,
Kanssa, kirkolla Kiannan,
Että vielä etäämmällä,
Yli raukkojen rajojen,
Vuokki-niemen Niekkoin luona,
Laulu-paikassa paraassa,
Maalla Mahtavan Venäjän,
Josta koko laukun, lastin,
Koko suuren kontin täyven
Runoisia, raikkahia,
Toin ma totta tullesani,
Kirjotettuja kylisä,
Venehissä veisatuita,
Laulelmia Laulajoilta,
Pannakseni paperille:
Joko nuoren Joukkahaisen
Jouto-juoni-mutkaisista,
Tahi vanhan Väinämöisen
Virren töistä viisahista,
Kanssa kauniin Kauko-mielen
Lieto-pojan, Lemminkäisen,
Sekä Seppo Ilmarisen
Ainosista askareista.
Terve-sanat saatuasi
Isänniksesi esinnä,
Lukioillesi lujille,
Toimittele toisillenki
Tovereille terveisiä –
Otappa varaksi vielä
Koko kontti, täytettynä,
Josta kaikille jakailet,
Joit’ en nimin nimitellä,
Enkä määrin määritellä
Saata puutteessa paperin,
Lehen pienen loppuessa.

*) Muualta saatu.


Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 4.1.1834, 11.1.1834.