Lähteiden maassa

Lähteiden maassa. Kirjoittanut Saima Harmaja

Te janoavat, tulkaa tykö vetten.

Oi Vapahtaja, aavistinko, etten

ma nääntyis, kun mua teitä kohtalon

vei kätes heltymätön, armoton.

Tään rauhan tiesinkö, kun viikoin pitkin

vain tuskaani ja häpeääni itkin.

Nyt itkun laaksoon lähde aukeaa

ja aamusateen alla versoo maa.

Nyt, virvoitettu, kuulen: soi ja helää

povessa tuskan voima salainen.

Syvästi, suloisesti laulaen

salaiset lähteet mullan alla elää.

Te janoavat, tulkaa tykö vetten.

Oi Käsi, johda tietäni, niin etten

unessa murheen jättäis sanomaa,

mi askelteni alla kumpuaa.

Elämän Alkulähde, virtaa minuun,

niin että halaisin vain yksin sinuun,

kun jälleen tielle, jota tunne en,

ma aamusateen maasta loittonen.

Nyt lepään, autuas. Vaan hetket vie mun

taas ihmishämyyn, syliin tuskan, riemun.

Suo, että niistä hämmentyisi en!

Oi Maailmoiden Valo, siunaa minut,

niin siunaa, että koskaan uupuis en

sua aavistamaan alta huntujen,

sua ikävöimään, Tuskan-Kahlehtinut,

niin että maisten säveleiden alta

sun äänes tavoittaisin kaikkialta,

ja yli kuilun vaikka syöksyis tie,

ma rakastaisin kättäs, joka vie.

Sumusta sumuun kuljen, ihminen.

Vain yhden tiedän: nähdä tahdo en.

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.