Löydetty
| Löydetty. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Sievään laski akkunainen,
- sievään harso kohosi.
- Katse lensi armahainen
- nuolen lailla rintaani.
- Kättä tavotin mä, rukka,
- pistäytyvää vaunuista:
- poissa se! Mut’ muistokukka
- – kas vain! – virui nurmella.
- Hurmaantuin sen otin, tuota
- nimetöntä haeksin
- hökkeleistä joen luota,
- etsin uljaat linnatkin.
- Kunkin immen kohtaamani
- luulin tuoksi armaaksi;
- vaan he viattomuuttani,
- hellyyttäni hymyili.
- Viattomuus, hellyys raukes
- haluhun ja kaihohon.
- Hohtopilvi haihtui, aukes
- mailma sellaiseks kuin on.
- Huonoksi mä huvenneena
- syntyseutuun koteuduin.
- Muistoista sen vironneena
- uudestansa nuorennuin.
- Muistin leikit lehdostossa,
- kisat luona joenkin,
- sokkona kun juoksin, jossa
- toki Minnan tavoitin.
- Vait! Mit’on se viehätystä,
- jota tunnen hurmaavaa?
- Kukkienko hengähdystä?
- Lehtienkö suhinaa?
- Vaiko hän? Ja mielessänsä
- muistaa vielä Vilhoaan,
- joka ensi ystävänsä
- unhotti jo kokonaan,
- Joka enkel’-armaisensa,
- lapsuutensa morsion
- jätti, sijaan saadaksensa
- nimettömän. – Ken tuo on?
- Joessa mun kuvalleni
- nyökkää sama haamu, nään.
- Mikä mahti lähelleni
- tänne tuo sen vilpikkään?
- Otsalleni nopeasti
- painui kaksi kätöstä,
- ääni, tuttu lapsest’ asti,
- lausui: Arvaa, kuka mä!
- Minna! huusin mä – ja Minna,
- lapsena ei enää, vaan
- impenä mit’ ihaninna
- naurain katsoi Vilhoaan.
- Vieläkö saan sydämesi?
- – Saat, oi Minna, armahain!
- Kilvoittelijattaresi
- sinä itse olit vain! –
- Oiva oppi mull’ on tässä;
- älä etsi turhuutta!
- Mitä luonto antaa lässä,
- turha kaukaa hakea.
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.