Laki 21 päivänä toukokuuta 1921 annetun armahduslain sovelluttamisesta
Ulkoasu
Suomen asetuskokoelma 20/1924.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään täten:
Toukokuun 21 päivänä 1921 vuoden 1918 kapinaan osaaottaneiden henkilöiden armahtamisesta annettua lakia on siten sovellettava, että sen 2 §:ssä suotu vapautus rangaistusseuraamuksista on, saman lain 3 §:ssä mainituin poikkeuksin, tuleva myöskin niiden henkilöiden osaksi, jotka ennen lain voimaan tulemista olivat loppuun kärsineet heille osanotosta vuoden 1918 kapinaan tuomitun vapausrangaistuksen tahi jotka olivat sellaisesta osanotosta tuomitut vankeusrangaistukseen, mutta ennen toukokuun 21 päivää 1921 päästetyt ehdonalaiseen vapauteen tai asetetut valvonnan alaisiksi rangaistuslaitoksen ulkopuolella.
- Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.
- Helsingissä, 25 päivänä tammikuuta 1924.
Oikeusministeri F. O. Lilius.