Laki sotatilasta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen asetuskokoelma 303/1930.


L a k i
sotatilasta.
Annettu Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 1930.
____________


 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään täten:


1 Luku.
Yleiset säännökset.


1 §.

Sodan tai kapinan aikana voi tasavallan presidentti, kun valtakunnan puolustaminen tai oikeusjärjestyksen voimassapitäminen vaatii, julistaa valtakunnan tai määrätyn osan siitä sotatilaan.

Presidentin asiana on myöskin antaa julistus sotatilan lakkaamisesta.

2 §.

Julistus, josta 1 §:ssä puhutaan, on julkaistava virallisissa sanomalehdissä ja asetuskokoelmassa sekä muullakin sopivalla tavalla saatettava yleisön tietoon.

3 §.

Sotatilan on katsottava alkaneen tai lakanneen heti senjälkeen, kun siitä annettu julistus on virallisissa sanomalehdissä julkaistu.

Sitä aikaa, jolloin sotatila on voimassa, sanotaan tässä laissa sota-ajaksi.

4 §.

Kun sotatila on alkanut, voi sotaväen ylipäällikkö määrätä sotanäyttämön rajat, johon luetaan ne osat maasta, missä sotatoimet tapahtuvat tai missä vihollisen hyökkäys on odotettavissa, niin myös se niihin rajoittuva alue, jolla maan puolustuksen tai oikeusjärjestyksen turvaamiseksi erityisiä sotilaallisia toimenpiteitä on tarpeen.

Sotaväen ylipäälliköllä on valta julistaa sotanäyttämöksi myös 1 momentissa mainittujen alueiden ulkopuolella olevat linnoitukset ja muut varustetut paikat sekä niihin välittömästi liittyvät alueet.


2 Luku.
Toimenpiteet yleisen järjestyksen ja turvallisuuden voimassapitämiseksi.


5 §.

Se, jota sota-aikana syystä epäillään sellaisesta rikoksesta, joka on sotatuomioistuimen käsiteltävä ja josta voidaan tuomita kuritushuoneeseen kuudeksi vuodeksi tai ankarampaan rangaistukseen taikka salakapinaan tai kapinaan viettelemisestä, taikka aseiden tahi ampuma- tai muiden sotatarvikkeiden ryöstämisestä tai varastamisesta tahi muusta rikollisesta saannista taikka jonkin edellämainitun rikoksen rangaistavasta yrityksestä tai valmistelusta tahi osallisuudesta siihen, voidaan vangita silloinkin, kun vangitseminen muuten ei olisi lain mukaan sallittu. Sellaisessa tapauksessa voidaan myöskin toimittaa koti- ja muu etsintä.

Antaessaan tämän lain 29 §:n 1 momentin 1, 3 ja 4 kohdan nojalla määräyksiä eräiden tavarain viennistä ja tuonnista sekä kuljetuksesta ja varastossapidosta tai kohtuuttomien hintojen ehkäisemistä tarkoittavia määräyksiä voi valtioneuvosto myöskin laajentaa laissa säädettyä oikeutta toimittaa vangitsemisia sekä koti- ja muita etsintöjä.

6 §.

Sen, joka sota-aikana on vangittu 5 §:n 1 momentissa mainitusta rikoksesta, voi tuomioistuin, vaikkakaan häntä ei ole voitu tuomita rikokseen syypääksi, määrätä pidettäväksi sota-ajan vangittuna, jos epäluulojen katsotaan perustuvan todennäköisiin syihin ja hänen vapaaksipäästämisestään harkitaan olevan haittaa maan puolustukselle tai koituvan vaaraa yleiselle turvallisuudelle.

7 §.

Sota-aikana määrättäköön asetuksella painokirjoitusten julkaisemisen sekä posti-, lennätin-, puhelin-, radio- ja muiden tiedoituslaitosten käytön valvomisesta.

Valtioneuvostolla on valta ryhtyä muihin tarpeellisiin toimenpiteisiin sellaisten lausuntojen tai tiedonantojen levittämisen ehkäisemiseksi, jotka voisivat haitallisesti vaikuttaa maan puolustukseen tai yleiseen turvallisuuteen.

Valtioneuvosto voi myöskin antaa määräyksiä siitä, millä ehdoilla siviiliväestöön kuuluvat henkilöt saavat pitää hallussaan ja käyttää radiolaitteita, kaukoputkia, valokuvauskoneita ja muita sellaisia laitteita.

8 §.

Jos jonkin yhdistyksen toiminta on omansa sota-aikana saattamaan vaaranalaiseksi maan puolustuksen tai yleisen turvallisuuden voimassapitämisen, olkoon valtioneuvostolla valta antaa määräyksiä yhdistyksen toiminnan rajoittamiseksi tai lakkauttamiseksi enintään sota-ajaksi.

9 §.

Jos sota-aikana erityiset syyt vaativat, voidaan asetuksella antaa määräyksiä sellaisten kokousten pidon estämiseksi, jotka voisivat haitallisesti vaikuttaa maan puolustukseen tai saattaisivat yleisen turvallisuuden vaaranalaiseksi.

10 §.

Sota-aikana voidaan asetuksella tarpeen mukaan rajoittaa oikeutta matkustaa paikkakunnalta toiselle sekä oikeutta oleskella 4 §.ssä mainituilla alueilla.

11 §.

Milloin tärkeät yleiset edut vaativat, voi valtioneuvosto sota-aikana määrätä, että väestö tai osa siitä on määrätyltä alueelta poistettava.

12 §.

Asetuksella voidaan sota-aikana antaa sellaisia määräyksiä ampuma- ja muiden aseiden, ampumatarvikkeiden ja räjähdysaineiden sekä muiden sotavälineiden hallussapito- ja luovuttamisoikeudesta, jotka yleisen turvallisuuden vuoksi harkitaan tarpeellisiksi, niin myös määrätä ne asianomaisille viranomaisille luovutettaviksi.

13 §.

Alueilla, joista puhutaan 4 §:ssä, on poliisiviranomaisten noudatettava niitä vaatimuksia, joita asianomainen sotilaspäällystö yleisen järjestyksen ja turvallisuuden voimassapitämistä varten esittää.


3 Luku.
Toimenpiteet erinäisten sotilaallisten etujen vaarinottamiseksi.


14 §.

Sota-aikana voi sotilashallinto, tyydyttääkseen sotaväen ruoka-aineiden, rehujen, polttoaineiden ja vaatetustavarain tarvetta, niin myös muita sotaväentarpeita, pakkotilauksella, sillä tavoin kuin jäljempänä sanotaan, ottaa maan asukkailta tarpeelliset tarvikkeet, mikäli niitä ei erikoisitta vaikeuksitta tai kustannuksitta voida muulla tavoin hankkia tai niiden hankkimisesta ole laissa erikseen säädetty.

Jos sota-aikana on tilapäisesti rakennettava puolustuslaitteita tahi teitä tai siltoja taikka tehtävä jokin muu sellainen maan puolustuksen helpottamista tarkoittava työ eikä tätä voida tarpeellisen joutuisasti suorittaa sellaisella työvoimalla, joka on sotilaspäällystön käytettävissä, eikä vapaaehtoista työvoimaa myöskään voida kohtuuttomitta kustannuksitta tai hankaluuksitta saada, olkoon asianomaisella sotilaspäällystöllä oikeus pakkotilauksella hankkia miehistöä ja vetoeläimiä työn suorittamista varten.

15 §.

Tilaus, josta 14 §:ssä säädetään, on tehtävä sen läänin maaherran välityksellä, josta tilaus puolustusministeriön määräyksen mukaan on kokonaan tai osaksi täytettävä. Maaherran tulee jakaa tilaus niiden kuntien kesken, joista tilauksen harkitaan olevan täytettävä, sekä antaa kaupungissa maistraatille ja maalla kunnallislautakunnalle tarpeelliset määräykset asiasta.

Tilauksen täyttämisvelvollisuuden jakaminen paikkakunnan väestön kesken on asianomaisen maistraatin tai kunnallislautakunnan asiana, jonka on jaosta ilmoitettava niille, joiden tulee täyttää tilaus, sillä tavoin kuin kunnallisten ilmoitusten tiedoksiantamisesta[1] on säädetty. Kunta vastaa siitä, että tilaus ajallansa ja asianmukaisesti täytetään.

Milloin olosuhteet ovat sellaiset, että edelläsäädettyä järjestystä ei käy noudattaminen, voidaan tilaus tehdä maistraatin tai kunnallislautakunnan puheenjohtajan välityksellä taikka, erittäin kiireellisissä tapauksissa, suoraan niiltä, joiden on se täytettävä. Sellaisesta toimenpiteestä on viipymättä ilmoitettava maaherralle ja, viimeksimainituissa tapauksissa, myöskin maistraatin tai kunnallislautakunnan puheenjohtajalle. Tarviketilauksen voi näissä tapauksissa tehdä myöskin asianomainen sotilaspäällystö.

16 §.

Tarvikkeita tilattaessa on vaarinotettava, että tilaus, mikäli sen laatu ja olosuhteet muuten sallivat, jaetaan väestön kesken sen mukaan, kuin se kykenee kestämään kysymyksessäolevaa rasitusta sekä ettei keltään vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole.

Velvollinen ottamaan osaa 14 §:n 2 momentissa mainittuun työhön on jokainen Suomen kansalainen, joka ei kykenemättömyyden vuoksi ruumiilliseen työhön tai muusta erittäin pakottavasta syystä ole siitä estetty. Työhön on ensi sijassa kutsuttava ne miespuoliset työvelvolliset, jotka ovat täyttäneet kahdeksantoista, mutta ei viittäkymmentäkahta vuotta, ja näistä ensinnä nuoremmat ikäluokat. Mikäli mahdollista on työhön käytettävä vain sen kunnan, missä työ on tehtävä, ja rajakuntain asukkaita; älköönkä ketään vastoin tahtoaan pidettäkö työssä kauemmin kuin kaksitoista työpäivää, ellei maaherra erittäin pakottavista syistä katso tarpeelliseksi ulottaa työvelvollisuutta yli mainitun ajan.

Hevosia tilattaessa on, mikäli mahdollista, noudatettava, mitä sotilaskyydityksestä kesäkuun 30 päivänä 1919 annetun lain 4 ja 5 §:ssä säädetään.

Se, jonka on täytettävä tarviketilaus, voidaan velvoittaa kuljettamaan tarvikkeet määrättyyn vastaanottopaikkaan.

Työvelvollisten on saavuttava työpaikalle, mikäli mahdollista, mukanaan tarpeelliset työvälineet. Sotilasmajoituksesta kesäkuun 30 päivänä 1919 annetussa laissa mainittujen majoitusviranomaisten toimesta on työvelvollisille, jos mahdollista, varattava tilaisuus saada työpaikalla tai sen läheisyydessä ruokaa ja sopiva asunto sekä rehuja ja tallisija hevosille.

17 §.

Jokainen kansalainen on velvollinen sota-aikana pyydettäessä antamaan sotaväelle tietoja teistä, silloista, kahluupaikoista ja muista sellaisista seikoista, joilla voi olla merkitystä joukkojen toiminnalle, sekä tilapäisesti opastamaan sotaväkeä.

18 §.

Mitä sotalaitokselle rauhan aikana annettavista luontaissuorituksista huhtikuun 16 päivänä 1920 annetussa laissa on säädetty sotaväen oikeudesta saada muonitusta sekä hevosille ja muille eläimille rehuja, niin myös käyttää laivoja ja aluksia, kiinteimistöjä harjoituksia varten, kaivoja ja vedenottopaikkoja sekä pajoja, noudatettakoon myöskin sota-aikana 15 §:n 3 momentissa sekä 19 ja 25 §:ssä säädetyin poikkeuksin.

Kuitenkin olkoon sotilaspäällystöllä, sen lisäksi, mitä 1 momentissa mainitun lain 34 §:ssä on säädetty oikeudesta laivojen ja alusten käyttämiseen, sota-aikana oikeus tarpeen mukaan käyttää laivoja ja aluksia sotatarkoituksiin sekä suorittaa toimenpiteitä, jotka tarkoittavat käytettäväksi otettujen laivojen ja alusten aseistamista. Missä järjestyksessä laivoja ja aluksia sota-aikana otetaan puolustuslaitoksen tarpeisiin käytettäväksi, siitä säädetään asetuksella.

19 §.

Sotalaitokselle rauhanaikana annettavista luontaissuorituksista huhtikuun 16 päivänä 1920 annetun lain 4 §:n 4 momentissa sekä 26, 27, 35 ja 49 §:ssä säädetyt rajoitukset oikeuteen saada muonitusta tai rehuja sekä käyttää laivoja, aluksia ja pajoja ovat sota-aikana voimassa sotanäyttämöllä ainoastaan sikäli, kuin sotilaspäällystö harkitsee niiden varteenottamisen soveltuvan olosuhteisiin.

Milloin laivoja ja aluksia tilattaessa ei ole mahdollista käyttää puolustusministeriön välitystä, tilatkoon niitä sotilaspäällystö suoraan niiden omistajilta tai haltijoilta.

20 §.

Automobiilien ja muiden moottorikulkuneuvojen sekä polkupyöräin ja lentokulkuneuvojen niin myös traktorien omistajat ja haltijat ovat sota-aikana velvolliset puolustusministeriön määräyksen mukaisesti luovuttamaan ne varaosineen ja tarpeineen käytettäviksi.

21 §.

Valtioneuvosto voi sota-aikana oikeuttaa sotilaspäällystön ottamaan hallintoonsa liikenne- ja tiedoituslaitoksia siinä laajuudessa, kuin sotatoimien turvaamiseksi katsotaan tarpeelliseksi.

Silloinkin kun sellaiset laitokset ovat muiden kuin sotilasviranomaisten hallinnossa, ovat niiden johdossa ja toimissa olevat velvolliset noudattamaan niitä vaatimuksia, joita sotilaspäällystö maan puolustuksen turvaamiseksi ehkä esittää. Niin ikään ovat valtion liikenne- ja tiedoituslaitoksen palveluksessa olevat velvolliset suorittamaan, myöskin sotilaspäällystön alaisina, alaansa soveltuvia palvelustehtäviä varsinaisen toimipaikkansa ulkopuolella.

22 §.

Valtioneuvostolla on sota-aikana valta asettaa ne yritykset, jotka valmistavat tai joiden katsotaan voivan valmistaa valtakunnan puolustuskuntoisuuden ylläpitämiseksi tarpeellisia tarvikkeita, valvonnan alaisiksi sekä ottaa sellaiset yritykset valtion käytettäviksi.

23 §.

Kun sota-aikana on kiireellisesti rakennettava puolustuslaitteita, teitä, siltoja, lennätin- ja puhelinjohtoja tahi vajoja tai suoritettava muita sellaisia töitä, joissa on käytettävä kiinteistöä, on asianomaisella sotaväenosaston päällystöllä oikeus välittömästi, ilman edelläkäynyttä pakkolunastusta, toimituttaa sanottu työ. Sitä varten voidaan myöskin ottaa käytettäväksi tarvittavia rakennusaineita ja työvälineitä.

Milloin sotatoimet vaativat, voi päällystö myöskin toimituttaa valtion, kunnan tai yksityisten omistamia rakennuksia puolustuskuntoon taikka purattaa tai muuten hävityttää rakennuksia sekä liikenne- ja tiedoituslaitoksia.

Rakennusten käyttämisestä sotaväen asunnoiksi sekä erinäisiin muihin sotilaallisiin tarkoituksiin säädetään sotilasmajoituksesta kesäkuun 30 päivänä 1919 annetussa laissa.

24 §.

Kun vaara on tarjona, että hevosia, karjaa, ajoneuvoja, laivoja, aluksia tai muuta sellaista omaisuutta taikka elintarvike- tai muita varastoja, joista viholliselle voisi olla hyötyä, joutuisi tämän haltuun, voi sotilaspäällystö määrätä, että sellainen omaisuus on vietävä pois tai hävitettävä, tai itse ryhtyä sellaiseen toimeen.

25 §.

Tarvikkeista, jotka 14 §:n nojalla on tilattu tai jotka 23 §:n 1 momentin mukaan on otettu sotavoiman tarpeisiin käytettäviksi, niin myös työstä, jota on tehty ensiksimainitun pykälän perusteella, sekä 32 §:n 2 momentissa tarkoitetuista avustustehtävistä suoritetaan valtionvaroista korvaus.

Valtionvaroista maksetaan myöskin niille, jotka on kutsuttu työhön, korvaus matkasta työpaikalle ja sieltä takaisin.

Korvausta 17 §:ssä mainitusta toimesta suorittaa asianomainen sotilaspäällystö.

26 §.

Niissä tapauksissa, joista puhutaan 20 §:ssä ja 21 §:n 1 momentissa, niin myös milloin valtio on 22 §:n nojalla ottanut jonkun yrityksen käytettäväkseen, on yleisistä varoista suoritettava korvaus kysymyksessäolevan omaisuuden käyttämisestä sekä sen menetyksestä ja vahingoittumisesta johtuvasta arvon vähentymisestä.

27 §.

Jos sellaisilla toimenpiteillä, joista puhutaan 23 §:n 1 ja 2 momentissa, on vahingoitettu kiinteistöä, rakennusta tahi liikenne- tai tiedoituslaitosta tai jos 24 §:ssä mainitusta toimenpiteestä on koitunut vahinkoa, on korvaus valtionvaroista suoritettava.

Milloin aihetta on, voidaan korvausta suorittaa 10 ja 11 §:ssä mainitun oleskeluoikeuden rajoittamisen johdosta aiheutuneesta vahingosta.

28 §.

Lähemmät määräykset sen korvauksen perusteista, joka 25, 26 ja 27 §:n mukaan on suoritettava, annetaan erityisessä laissa.

Erityisessä laissa määrätään myöskin, onko ja miten laajalti sellainen vahinko, jonka Suomen tai liittolaisvaltion sotajoukot ovat sotatoimillaan aiheuttaneet, yleisistä varoista korvattava.

Siitä, onko korvausta, josta tässä puhutaan, suoritettava myöskin vihollisvaltion kansalaisille, säädetään erikseen.


4 Luku.
Toimenpiteet erinäisten taloudellisten olojen järjestämiseksi.


29 §.

Valtioneuvostolla on valta:

1) rajoittaa tai kieltää rahojen, arvopaperien, elintarvikkeiden, rehujen, polttoaineiden, elävien eläinten ja kuljetusneuvojen vienti, niin myös sellaisten raaka-aineiden ja teollisuustuotteiden vienti, joita tarvitaan sotaväen varustamiseen tai joita on pidettävä yleisinä tarvikkeina;

2) julistaa elintarvikkeita, rehuja, polttoaineita sekä edellä 1 kohdassa mainittuja raaka-aineita ja teollisuustuotteita takavarikoiduiksi ja määrätä ne luovutettaviksi kulutuksen yleistä säännöstelyä varten sekä antaa määräyksiä siitä vahingonkorvauksesta, mikä tavaran haltijalle ehkä on suoritettava;

3) sopivin toimenpitein säännöstellä elintarvikkeiden, rehujen ja polttoaineiden sekä yleisiksi tarvikkeiksi luettavien raaka-aineiden ja teollisuustuotteiden kauppaa kohtuuttomien hintojen ehkäisemiseksi ja tarkoituksenmukaisen jakelun aikaansaamiseksi;

4) rajoittaa tai kieltää määrättyjen tavarain tuonti sekä antaa määräyksiä Suomen ja ulkomaan valuutalla tapahtuvan keinottelun ehkäisemiseksi; niin myös

5) määrätä, että elintarvikkeita, rehuja, polttoaineita ja muita yleisiä tarvikkeita, joista voidaan olettaa syntyvän puutetta, saadaan tullitta tuoda maahan, sekä kumota sellaisten tavarain tuontirajoituksia.

Takavarikoidun tavaran haltija voidaan velvoittaa takavarikon aikana pitämään huolta tavarasta.

30 §.

Jos yleiset olosuhteet vaativat, voidaan asetuksella:

1) julistaa velalliset määrätyissä tapauksissa oikeutetuiksi saamaan maksuajan lykkäystä sekä vapautumaan maksun laiminlyönnin seurauksista;

2) määrätä vekseleille pidennetty maksuaika, niin myös pidentää sellaisia toimia varten säädettyä määräaikaa, joista vekselioikeus tai shekkiin perustuva takautuva kannevalta on riippuva; sekä

3) antaa määräyksiä siitä, missä ajassa muutosta on haettava tuomioistuimen ja muun viranomaisen tuomioon tai päätökseen.

31 §.

Asetuksella voidaan kieltää maksujen suorittaminen suoraan tai välillisesti, vihollismaassa oleville saamamiehille, sekä tarkemmin säännöstellä niitä oikeussuhteita, joihin sellainen kielto voi antaa aihetta.

Valtioneuvosto voi kieltää:

1) suomalaisten laivojen ja lentokulkuneuvojen lähdön ulkomaille erityisettä luvatta;

2) olennaisten muutosten tekemisen sellaisiin laivoihin ja lentokulkuneuvoihin tai niiden koneistoihin erityisettä luvatta; sekä

3) sellaisten laivojen ja lentokulkuneuvojen myynnin ulkomaalaisille tai ulkomaalla asuville Suomen kansalaisille.

Valtioneuvosto voi muutenkin rajoittaa 2 momentin 3 kohdassa mainittujen henkilöiden oikeutta sota-aikana hankkia omaisuutta Suomessa, niin myös määrätä, että vihollisvaltion kansalaisille kuuluva kiinteä ja irtain omaisuus on takavarikoitava sekä miten sanottua omaisuutta on hoidettava.

32 §.

Elinkeinonharjoittajain avustamisvelvollisuudesta puolustusvalmiutta järjesteltäessä on voimassa, mitä siitä erittäin on säädetty.

Teollisuudenharjoittaja voidaan sota-aikana myöskin velvoittaa suorittamaan välttämättömiksi katsottavia avustustehtäviä järjestettäessä hänen yritystään soveltuvaksi täyttämään valtakunnan puolustuksen tarpeita.

33 §.

Valtioneuvosto voi sota-aikana, jos olosuhteet antavat siihen aihetta, antamalla yleisiä määräyksiä tai, hakemuksesta, yksityisissä tapauksissa myöntää poikkeuksia siitä, mitä laissa on säädetty työajasta eräissä ammateissa sekä naisten ja nuorten henkilöiden käyttämisestä työhön.

34 §.

Sota-aikana on valtioneuvostolla valta kieltää aiottu työnseisaus tai määrätä jo alkanut työnseisaus lopetettavaksi, milloin työnseisaus vaikuttaisi haitallisesti maan puolustukseen tai oikeusjärjestyksen ylläpitämiseen taikka olisi omansa vaikeuttamaan sotavoiman varustamista tai muonitusta tahi väestön toimeentuloa.

Milloin epätyydyttäväin palkka- tai muiden työolojen harkitaan voivan antaa tai ne ovat antaneet aihetta työnseisaukseen, voi valtioneuvosto antaa tarpeellisia määräyksiä epäkohtien poistamiseksi.

35 §.

Sellainen yritys, jonka tuotanto on tarkoitettu, kokonaan tai osaksi, vietäväksi vihollismaahan tai johdetaan sellaisesta maasta, voidaan valtioneuvoston antamain määräysten mukaan sota-ajaksi asettaa valvonnan alaiseksi sen estämiseksi, että yritystä käytettäisiin Suomen etuihin soveltumattomalla tavalla.

36 §.

Valtioneuvostolla on valta sota-ajaksi ottaa asianomaisilta sellaisen yrityksen hallinto, jonka pääoma kokonaan tai pääasiallisesti kuuluu vihollisvaltion kansalaisille, sekä antaa määräyksiä yrityksen hoitamisesta omistajain lukuun.


5 Luku.
Erinäiset säännökset.


37 §.

Joka sota-aikana palvelee liikekannalle pannussa sotaväenosastossa tai on joutunut vihollisen vangiksi, älköön olko velvollinen vastaamaan riita-asioissa tai antamaan selityksiä hallintoviranomaisen käsiteltävissä asioissa. Jos vastinetta tai selitystä ei ole annettu, älköön asiaa otettako lopullisesti tutkittavaksi.

Jos kuitenkin jossakin tapauksessa on ilmeisesti kohtuutonta, että sellainen asia, josta edellä puhutaan, lykkääntyy, otettakoon se ratkaistavaksi, sittenkun vastapuolelle on kantajan tai hakijan kustannuksella määrätty uskottu mies ja tätä on asiassa kuultu.

38 §.

Irtainta omaisuutta älköön ulosmitattako henkilöltä, josta puhutaan 37 §:n 1 momentissa, älköönkä myöskään hänen kiinteää omaisuuttaan ulosmitattako, ellei ulosmittausta haeta velasta, jonka panttina kiinteistö on. Sellaisen henkilön omaisuus voidaan ainoastaan hänen hakemuksestaan luovuttaa konkurssiin.

Vanhentumisaikaa tai kanteen nostamista varten riita-asioissa säädettyä tai muuta määräaikaa laskettaessa älköön otettako lukuun sitä aikaa, jona kysymyksessäoleva henkilö on palvellut liikekannallepannussa sotaväenosastossa tai ollut sotavankeudessa.

39 §.

Siinä tapauksessa, että ainoastaan osa valtakunnasta on julistettu sotatilaan, on, milloin sopivasti niin voidaan tehdä, ne määräykset, jotka tämän lain nojalla annetaan, niin myös ne toimenpiteet, joihin sen nojalla ryhdytään, rajoitettava koskemaan vain sanottua osaa.

40 §.

Jos sellaisia säännöksiä, joista puhutaan 7, 9, 10, 12 ja 29-33 §:ssä, on julkaistu, on, mikäli on kysymys määräyksistä, joiden antamiseen perustuslain mukaan eduskunnan myötävaikutus on tarpeen, eduskunnalle niin pian kuin mahdollista annettava esitys, joka sisältää ehdotuksen vastaavaksi lainsäädännöksi.

Sotatilan johdosta tämän lain nojalla annetut säännökset eivät ole voimassa sota-ajan päätyttyä.

41 §.

Jos se, jonka maistraatti tai kunnallislautakunta on velvoittanut täyttämään tarviketilausta, on tilauksen jakoon tyytymätön, olkoon hänellä oikeus kolmenkymmenen päivän kuluessa siitä, kun jaosta on annettu tieto, valittaa siitä maaherralle, mutta suorittakoon kuitenkin, mitä jaon mukaan on pantu hänen täytettäväkseen.

Jos maaherra havaitsee jaon valituksenalaiselta osalta ilmeisesti kohtuuttomaksi, ryhtyköön toimiin sen oikaisemiseksi, ja valittaja saakoon siltä tai niiltä, jotka oikaistun jaon mukaan ovat siihen velvolliset, mitä hän yli oman osuutensa on suorittanut.

Maaherran toimenpiteestä älköön valitettako.

42 §.

Jos joku kieltäytyy asianmukaisesti tai ajallaan täyttämästä tarviketilausta tai antamasta 20 §:ssä mainittuja kulkuneuvoja sotaväen käytettäväksi taikka laiminlyö sanotun velvollisuutensa, voi asianomainen poliisiviranomainen viipymättä ottaa häneltä kysymyksessäolevan omaisuuden. Erittäin kiireellisissä tapauksissa on sotilasviranomaisella sama oikeus.

Syyllinen tuomittakoon sen ohessa sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

43 §.

Joka jättää antamatta 17 §:ssä mainittuja tietoja tai kieltäytyy opastamasta sotaväkeä, tuomittakoon sotatuomioistuimessa vankeuteen taikka, milloin olosuhteet ovat erittäin raskauttavat, kuritushuoneeseen enintään neljäksi vuodeksi. Jos joku antaa valheellisia tietoja, tuomittakoon, niinkuin sotaväen rikoslain 53 ja 59 §:ssä on oppaasta säädetty.

44 §.

Joka jättää noudattamatta 14 §:n 2 momentin tai 32 §:n 2 momentin nojalla annettuja määräyksiä, rangaistakoon sakolla tai vankeudella enintään kolmeksi kuukaudeksi. Samaan rangaistukseen tuomittakoon sekin, joka jättää tuomatta työpaikalle vetoeläimen tahi ajo- tai työkaluja, vaikka hän on ollut siihen velvollinen, tai joka tahallaan laiminlyö asianmukaisesti suorittaa työnsä tai olennaisissa kohdin jättää täyttämättä, mitä yleisen tavan mukaan on sellaisessa työssä noudatettava, taikka omavaltaisesti poistuu työstä.

Työnantaja, joka ilman pätevää syytä estää työntekijää saapumasta maan puolustusta varten tehtävään työhön, on myös tuomittava 1 momentissa mainittuun rangaistukseen.

45 §.

Maistraatti tai kunnallislautakunta toimittakoon syytteen nostamista varten viivytyksettä asianomaiselle viralliselle syyttäjälle ilmoituksen niistä henkilöistä, jotka ovat laiminlyöneet työvelvollisuutensa. Ilmoitukseen älköön otettako sellaisia henkilöitä, joilla sen mukaan, kuin 16 §:n 2 momentissa sanotaan, tiettävästi on ollut este.

46 §.

Sakolla tai vankeudella enintään kuudeksi kuukaudeksi rangaistaan sitä, joka:

1) ryhtyy sellaiseen toimeen, jonka tarkoituksena on jättää noudattamatta yhdistyksen toiminnan rajoittamiseksi annettuja määräyksiä tai jatkaa lakkautettavaksi määrätyn yhdistyksen toimintaa;

2) tavataan alueella, jolla häntä on kielletty oleskelemasta; taikka

3) ei noudata sellaista määräystä, jonka valtioneuvosto 34 §:n 1 tai 2 momentin nojalla on antanut työnseisauksen ehkäisemiseksi, tai sota-aikana koettaa vietellä sellaiseen työnseisaukseen, josta mainitussa pykälässä puhutaan.

47 §.

Joka ei asianmukaisesti noudata määräystä, mikä annetaan tämän lain nojalla, taikka yrittää sellaista määräystä rikkoa, rangaistakoon sakolla tai vankeudella enintään kuudeksi kuukaudeksi ja velvoitettakoon samalla suorittamaan valtiolle rahamäärä, joka vastaa sitä taloudellista hyötyä, mikä hänellä tai sillä, jonka puolesta tai hyväksi hän on toiminut, oikeuden vapaan harkinnan mukaan on rikoksesta ollut tai ollut odotettavana.

Ne rahat, arvopaperit tai muu omaisuus, jonka joku on koettanut luvattomasti viedä maasta tai tuoda maahan tai on luvatonta vientiä varten koonnut, voidaan takavarikoida ja ne tai niiden arvo julistaa menetetyksi.

48 §.

Liikenne- ja tiedoituslaitosten virka- ja palvelusmiehet tuomitaan sota-aikana siitä, että ovat tahallaan jättäneet virkatehtävänsä kokonaan tai asianmukaisesti täyttämättä, sotatuomioistuimessa sotaväen rikoslain mukaan.

Sotilaspäällystön hallintoon otetun liikenne- ja tiedoituslaitoksen palveluksessa olevat samoinkuin sotilaspäällystön alaisina muissakin tapauksissa palvelevat, liikenne- ja tiedoituslaitoksen toimihenkilöt ovat muutenkin virkatoiminnassa samassa asemassa kuin vakinaisessa väessä olevat sotilashenkilöt.

49 §.

Ne henkilöt, joiden on täytynyt muuttaa asunnoistaan senvuoksi, että väestö tai osa siitä, niinkuin 11 §:ssä sanotaan, on määrätty joltakin alueelta poistettavaksi, on tarpeen mukaan valtion viranomaisten toimesta majoitettava ja muonitettava. Sama olkoon laki henkilöistä, jotka 10 §:n nojalla on kielletty oleskelemasta määrätyllä alueella.

Jos sen, joka 6 §:n mukaan pidetään vangittuna tai joka 10 §:n mukaan on kielletty oleskelemasta määrätyllä alueella, on huolehdittava vaimon tai lasten tahi muun omaisen toimeentulosta ja näiltä puuttuu elatukseen tarvittavia varoja, on heille valtioneuvoston määräyksestä annettava kohtuullista avustusta valtionvaroista.

50 §.

Tasavallan presidentillä on valta määrätä, onko ja miten laajalti 14-20 §:n säännöksiä sovellettava myöskin valtakunnan sotaliittolaisten hyväksi.

51 §.

Ne oikeudelliset seuraukset, mitkä liikekannallepanosta on erinäisten lakien mukaan, ovat, mitä tulee siviiliväestöön, tästä lähtien riippuvat siitä, että valtakunta tai osa siitä on julistettu sotatilaan.

52 §.

Ne määräykset, jotka tarvitaan tämän lain soveltamista varten, annetaan asetuksella.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 1930.


Tasavallan Presidentti
LAURI KR. RELANDER.


Apulaispuolustusministeri Hugo Österman.


Tallentajan huomautukset[muokkaa]

  1. Maalaiskuntain kunnallislaki 32 §.