Lakivaliokunnan mietintö 14/1917 korkeimmasta oikeudesta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
1917. – V. M. – Esitys N:o 6.


L a k i v a l i o k u n n a n   m i e t i n t ö   N:o 14 hallituksen esityksen johdosta,
joka sisältää ehdotuksen laiksi Korkeimmasta Oikeudesta.


Eduskunta on Lakivaliokuntaan valmisteltavaksi lähettänyt hallituksen kysymyksessäolevan esityksen N:o 6.

_______________


Kun Suomi erotettiin Ruotsista ja yhdistettiin Venäjään, jäi maa vaille eräitä laitoksia, jotka olivat olleet hallitsijan apuna hallintoa ja muita valtion asioita varten. Näitä oli muiden muassa 1789 vuoden yhdistys- ja vakuuskirjalla perustettu korkein oikeus. Tämän johdosta annettiin jo Porvoon valtiopäiville esitys hallituksen järjestämisestä maassa ja 18 päivänä elokuuta 1809 vahvistettiin sitten ohjesääntö hallituskonseljille Suomessa. Uusi hallituslaitos, joka vuonna 1816 sai Suomen Senaatin nimen, asetettiin Suomenmaan yleistä hallintoa varten ja jakaantui kahteen kollegisesti järjestettyyn osastoon, joista Oikeusosasto oli varsinaista lainkäyttöä varten. Oikeusosasto sai täten entisen korkeimman oikeuden tehtävät, siitä tuli Suomen ylin tuomioistuin. Lainkäytön lisäksi se sai tehtäväkseen käsitellä eräitä oikeushallintoa koskevia asioita ja valvoa oikeusviranomaisten toimintaa. Näin järjestettynä on maan ylin oikeusaste säilynyt meidän päiviimme saakka.

Siitä, että maan korkein tuomioistuin siten on ylimmän hallintolaitoksen osana, on huomattavia haittoja. Niin hyvin ohjesäännössä hallituskonseljille (11 kohta) kuin Senaatin nykyisin voimassa olevassa, 13 päivänä syyskuuta 1892 annetussa ohjesäännössä (6 §) säädetään, että Senaatin varapuheenjohtajat ja jäsenet nimitetään virkoihinsa kolmeksi vuodeksi. Tästä johtuu, että Oikeusosaston jäsenet ovat virastaan erotettavia ja siis sitä turvattua asemaa vailla, joka tuomarinviran haltijalla täytyy olla, jotta hän hyvin voisi suorittaa tärkeän tehtävänsä, ja joka myöskin voimassa olevassa perustuslaissa on Suomen tuomareille vakuutettu. Se seikka, että Oikeusosaston jäsenet samalla ovat Senaatin jäseniä, myöskin helposti vaikuttaa, ettei sanotun osaston jäsenpaikkoja täytettäessä oteta huomioon ainoastaan asianomaisten taitoa ja tuomarintoimeen sopivaisuutta, vaan myöskin heidän valtiolliset mielipiteensä.

Näistä syistä, lausutaan esityksessä, on tarpeellista, että Oikeusosasto muodostetaan Senaatista erillään olevaksi korkeimmaksi tuomioistuimeksi. Huomauttaen, että Senaatti oli tehnyt ehdotuksen sitä tarkoittavan esityksen antamisesta sekä 1906 vuoden että 1907 vuoden valtiopäiville, mutta ettei esitysehdotus kummallakaan kerralla saavuttanut hallitsijan hyväksymistä, ilmoittaa hallitus Suomen Suuriruhtinaanmaan valtiosäännön vakuuttamisesta sekä jälleen saattamisesta täysin toteutetuksi maaliskuun 20 päivänä 1917 annetussa julistuskirjassa olevan määräyksen mukaisesti valmistuttaneensa Eduskunnalle nyt annetun esityksen laiksi Korkeimmasta Oikeudesta.

Esityksen mukaan on, niinkuin luonnollista, Korkeimman Oikeuden päätehtävänä ylimmän tuomiovallan käyttäminen oikeusasioissa, mutta sen ohessa myöskin, samoinkuin on ollut Oikeusosaston jo vanhastaan, alempien tuomarien ja täytäntöönpanoviranomaisten oikeudenkäytön valvominen.

Oikeusosasto käsittelee tätä nykyä, kuten jo alussa huomautettiin, myöskin useita oikeushallintoa koskevia asioita. Mitkä nämä ovat, näkyy Senaatin ohjesäännössä 83 §:stä sekä Senaatille suodusta oikeudesta lopullisesti ratkaista eräät asiat heinäkuun 23 päivänä 1896 annetun asetuksen 1 §:stä. Tärkeimpiä ovat kysymykset virkanimityksistä oikeusvirkakunnassa. Näiden asiain käsittelyn jättämistä Korkeimman Oikeuden tehtäväksi puoltaa se seikka, että Korkeimmalla Oikeudella kokoonpanonsa ja toimintansa vuoksi tulee olemaan tarkemmat tiedot oikeushoidon tästä haarasta kuin hallituksella. Esityksessä ehdotetaan senvuoksi, että sellaiset hovi- ja alioikeuksia koskevat nimitys-, virkavapaus- ja viransijaisuusasiat, joiden ratkaisu ei kuulu alemman viranomaisen tehtäviin, olisivat Korkeimman Oikeuden käsiteltäviä samoinkuin ne muut oikeudenhoitoa koskevat asiat, jotka Korkeimmalle Oikeudelle ehkä uskotaan. Korkeimman Oikeuden jäsenet nimittäisi edelleen, kuten tähänkin asti, maan hallitus.

Suomen oikeudessa ei ole määräystä siitä, kenen ratkaistavia ovat kysymykset toimivaltariidasta eli siitä, onko jokin asia yleisen vai erikoistuomioistuimen vai hallintoviranomaisen tutkittava. Asian luonnon mukaan tällainen tehtävä kuuluu maan ylimmälle tuomioistuimelle ja on esitykseen sen mukaisesti pantu asiasta määräys.

Edellä mainitun 1896 vuoden asetuksen 6 §:n mukaan, joka nyttemmin on kumottu asetuksella 23 päivältä tammikuuta 1914, tuli Oikeusosaston yhdessä Talousosaston kanssa käsitellä erinäisiä lainsäädäntöasioita. Sen edun säilyttämiseksi, mikä tästä on ollut lainsäädäntötyölle, ehdotetaan esityksessä, että Korkeimman Oikeuden olisi annettava sellaisista asioista lausuntonsa.

Oikeusosastosta on Senaatin ohjesäännön 92 §:n mukaan voimassa, että se on tuomionvoipa viisijäsenisenä, mutta että asiat, jotka eivät koske henkeä, voi ratkaista neljäkin jäsentä, jos vähintään kolme on päätöksestä yhtä mieltä. Tätä vastaan voidaan huomauttaa, niinkuin oikeudenkäyntilaitoksessamme uudistamista varten asetettu komitea mietinnössään onkin tehnyt, että kun tuomionvoivasta jäsenmäärästä on hovioikeuksiin nähden yhtäläinen säännös voimassa, maan ylin tuomioistuin ei siis tässä kohden anna suurempaa vakuutta hyvästä lainkäytöstä kuin hovioikeudetkaan. Esityksessä ehdotetaankin, ettei Korkein Oikeus olisi tuomionvoipa, ellei vähintään viisi jäsentä olisi mukana asiaa ratkaisemassa.

_______________


Niinkuin Valiokunta aikaisemmin näillä valtiopäivillä on toisessa yhteydessä esittänyt, ei ole toivoa, että oikeudenkäyntilaitoksen perinpohjainen uudistus voitaisiin vielä useaan vuoteen saada toteutetuksi. Täytyy sentähden, milloin se haitatta voi tapahtua, osittaisillakin muutoksilla korjata siinä havaittuja puutteellisuuksia. Senaatista erillään olevan ylimmän tuomioistuimen luominen on ilmeisen, kokemuksenkin näyttämän tarpeen vaatima, ja se voidaan myöskin hyvin suorittaa suuresta oikeudenkäyntiuudistuksesta riippumattakin.

Esitykseen sisältyvä lakiehdotus on Valiokunnan käsityksen mukaan yleensä rakennettu oikeille ja hyväksyttäville periaatteille. Eräitä varsin painavia muistutuksia sitä vastaan kuitenkin täytyy tehdä.

Nykyisen valtio-oikeudellisen käsitystavan mukaan on valtiovalta yksi ja yhtenäinen, mutta sen toimintamuodot ovat valtion eri tehtäväin mukaan erilaiset ja pääasiallisesti kolmea laatua, nimittäin lainsäädäntöä, hallintoa ja lainkäyttöä. Näitä tehtäviä varten tarvitaan eri orgaaneja. Vaikka nämä orgaanit eivät olekaan toistensa kanssa rinnastettavia, tunnustetaan kuitenkin ehdottomaksi oikeusjärjestyksen voimassa pitämisen edellytykseksi, että niiden tulee tehtäväinsä suorittamisessa olla toisistaan riippumattomia, itsenäisiä. Tämän vuoksi on, mitä tulee tuomitseviin orgaaneihin eli tuomioistuimiin, nykyajan julkisessa oikeudessa aivan yleisesti omaksuttu periaate, että tuomitsevaa valtaa saavat ainoastaan lailliset tuomioistuimet käyttää, että se siis on yhtä vähän hallituksen kuin kansaneduskunnankaan tehtävänä eikä sitä myöskään saa jättää tilapäisesti asetetuille komissioneille vaan siis yksinomaan lain mukaan järjestetyille tuomioistuimille. Tämä koskee ylintä oikeutta yhtä hyvin kuin alempia oikeuksia. Samoin kuin useimpain muiden maiden oikeudessa, on tämä periaate meilläkin tunnustettu (1772 vuoden hallitusmuodon 2 ja 8 § sekä yhdistys- ja vakuuskirjan 2 §).

Tuomioistuimien siten tunnustetun itsenäisyyden tärkeimpänä takeena on se, että tuomarit voidaan ainoastaan laillisen tutkinnon ja tuomion nojalla virasta erottaa. Näin on asian laita Skandinavian maissa, Alankomaissa, Belgiassa, Saksassa, Itävallassa, Unkarissa, Englannissa, Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa y. m. Niinkuin edellä on huomautettu, on tämä periaate voimassa meilläkin, paitsi ylimmän tuomioistuimen jäseniin nähden.

Valtiovallan yhtenäisyys ei voi sallia tuomioistuimien itsenäisyyden ulottamista hajoittavaan riippumattomuuteen asti. Valtionlaitoksina täytyy tuomioistuimien olla julkisen valvonnan alaisina, virkamiehinä täytyy tuomarien olla vastuussa virkavelvollisuuksiensa syrjäyttämisestä. Nämäkin periaatteet ovat kaikkialla tunnustetut oikeiksi. Juuri tässä kohden voidaan nyt esillä olevaa lakiehdotusta vastaan tehdä muistutuksia. Se valvonta, joka Korkeimpaan Oikeuteen nähden on lakiehdotuksessa järjestetty, on vain siinä, minkä senaatin prokuraattori voi toimittaa. Se supistuu siis siihen että, jos Korkein Oikeus poikkeaa laista, prokuraattorin velvollisuutena on sitä vastaan tehdä muistutus ja että, jos sitä ei oteta varteen, prokuraattorilla on valta antaa kertomus asiasta korkeimmalle hallitusvallalle. Sen lisäksi prokuraattori voi virkavirheestä syyttää Korkeimman Oikeuden presidenttiä tai jäsentä. Sellainen syyte olisi kuitenkin ajettava ja ratkaistava Korkeimmassa Oikeudessa, milloin virhe ei käsitä sellaista lainvastaisuutta, joka on erityisessä järjestyksessä käsiteltävä s. o. milloin virhe ei ole sellaista valtiollista laatua, että se on käsiteltävä siinä oikeudessa, joka tulee sellaisia asioita varten erityisessä järjestyksessä asetettavaksi. Kun muissa asioissa Korkein Oikeus siis itse tulisi tuomitsemaan jäsenensä virkavirheestä, täytyy havaita järjestelmä epätyydyttäväksi. Ei voi pitää soveliaana, että syytetyn virkatoverit tuomitsevat hänet ehkäpä sellaisessa asiassa tehdystä virheestä, jonka käsittelyyn he itse ovat ottaneet osaa. Ja sopii kysyä, kuka tuomitsee, jos Korkein Oikeus täysi-istunnossa on tehnyt virkavirheen tai niin monta sen jäsenistä ovat sellaiseen syypäät, ettei ole jäjellä tuomionvoipaa lukumäärää virheentehneitä tuomitsemaan.

Muissa maissa on Korkeimpaan Oikeuteen nähden eri tavoin koetettu aikaansaada riittävää valvontaa. Ruotsissa on, paitsi kuninkaan luottamusmiestä, oikeuskansleria, valtiopäiväin luottamusmies, oikeusasiamies, velvollinen valvomaan, että korkein oikeus lain mukaisesti täyttää tehtävänsä sekä virkavirheestä syyttää sanotun oikeuden jäseniä erityisessä valtakunnanoikeudeksi kutsutussa tuomioistuimessa. Sen ohessa valtiopäiväin erityisesti asetettavalla valiokunnalla on valtiopäiväin puolesta oikeus säädetyllä ääntenenemmistöllä päättää, onko joku korkeimman oikeuden jäsen menettänyt luottamuksen, missä tapauksessa kuningas on velvollinen antamaan erokirjan sellaiselle jäsenelle, joka kuitenkin on oikeutettu saamaan puolta palkkaansa vastaavan eläkkeen. Muissa maissa ei eduskunnalla ole vastaavaa valvontaoikeutta. Kuitenkin voi Norjassa odelstinget valtakunnanoikeudessa syyttää ylimmän tuomioistuimen jäseniä virkavirheistä. Englannin alahuone ja Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain edustajahuone ovat niinikään oikeutetut raskaammista rikoksista syyttämään tuomareita ylähuoneessa ja senaatissa. Sen ohessa voivat Englannissa parlamentin molemmat huoneet määrätyin edellytyksin lähettää hallitukselle adressin, joka oikeuttaa tämän erottamaan tuomarin. Sveitsissä on asia järjestetty siten, että liitto-oikeuteen, joka on maan ylin tuomioistuin, valitaan sen jäsenet kuudeksi vuodeksi kerrallaan, vaarinottamalla, että maan kaikki kolme kieliryhmää tulevat edustetuiksi. Liitto-oikeuden jäsentä on virkavirheestä syytettävä samassa oikeudessa täydennettynä liittokokouksen sitä varten valitsemilla jäsenillä. Siinä tapauksessa että liitto-oikeuden kaikki jäsenet ovat syytettävät, asettaa liittokokous tarkoitusta varten kokonaan uuden tuomioistuimen. Saksassa nimittää keisari liittoneuvoston esityksestä korkeimpaan valtakunnanoikeuteen jäsenet eliniäksi. Tämän oikeuden jäsenet ovat toisia tuomareita riippumattomammassa asemassa. Sanotun oikeuden jäsen voidaan vain oikeuden täysi-istunnossa tehdyllä päätöksellä erottaa virasta ja ainoastaan, jos hän on tuomittu rangaistukseen kunnialle käyvästä rikoksesta taikka vuotta pitempään vapausrangaistukseen. Jäsen voidaan asettaa eläkkeelle ainoastaan siinä tapauksessa, että hän sairauden taikka ruumiillisten tai henkisten voimainsa vähentymisen takia ei enää voi täyttää virkatehtäviään.

Mitä ensiksi tulee kysymykseen, miten meillä olisi aikaansaatava Korkeimman Oikeuden riittävän tehokas valvonta, on Valiokunnan enemmistön mielestä yksinkertaisin ja eniten kansanvaltaisuuden periaatteiden mukainen keino se, että Korkeimman Oikeuden jäsenten pysyttäminen toimessaan aika ajoin asetetaan kansan, edustajainsa kautta, ratkaistavaksi. Korkeimman Oikeuden jäsenet ovat senvuoksi Valiokunnan ehdotuksen mukaan nimitettävät määräajaksi, soveliaimmin viideksi vuodeksi. Nimitys on oleva senaatin asiana, mutta senaatin tulee hankkia Eduskunnalta lausunto ehdokkaista. Jäseniä uudelleen nimitettäessä on etusija oleva entisillä jäsenillä, jotka virkatoimessaan eivät ole antaneet aihetta oikeutettuun moitteeseen. Jäsentä, jonka toimintaa vastaan Eduskunta lausuisi moitteen, senaatti siis ei uudelleen nimittäisi. Eduskunnan tehtävänä täten olevan valvonnan helpottamiseksi on säädetty, että Korkeimman Oikeuden tulee vuosittain antaa Eduskunnalle toiminnastaan kertomus. Tällaisesta kertomuksesta, jos se tehdään riittävän seikkaperäiseksi, on arveltu saatavan jonkinmoista perustusta Korkeimman Oikeuden toiminnan ylimalkaiseen arvostelemiseen. Jonkun asian yksityiskohtainen tutkiminen edellyttää tietysti tutustumista siihen kuuluviin asiakirjoihin.

Kun korkeimman Oikeuden jäsenet nimitetään vain viideksi vuodeksi kerrallaan, tulisi niiden erottamattomuus käsittämään vain tämän ajan. Voitaneen väittää, että Korkeimman Oikeuden tuomarien riippumattomuus ei näin tule riittävästi taatuksi. Tähän nähden on kuitenkin muistettava, että niiden uudelleen nimittäminen viisivuotiskauden loputtua riippuu Eduskunnan arvostelusta. Tämä tulee tietysti perustumaan ankarasti asiallisiin syihin ja, ellei tuomarin oma toiminta tee häntä korkeaan toimeensa sopimattomaksi, tulee hän siinä siis pysymään elinikänsä. Kaikki rehelliset ja kansan parasta tarkoittavat tuomarit voivat siten tuntea itsensä kaikesta painostuksesta vapaiksi tehtäväänsä suorittaessaan. Aivan aiheeton on luulo, että tuomarinvirkoja uudelleen täytettäessä mielivalta voisi tulla kysymykseen, saatikka siten että minkäänlainen suosikkijärjestelmä siinä pääsisi käytäntöön.

Niinkuin edellä on huomautettu, ei voi tulla kysymykseen, että Korkeimman Oikeuden jäsenet saatettaisiin samassa oikeudessa syytteeseen lainvastaisesta menettelystä, johon he virkaansa toimittaessaan ovat tehneet itsensä syypäiksi. Yksinkertaisinta on, että Korkeimman Oikeuden jäsenet syytetään ja tuomitaan sillä tavalla ja siinä tuomioistuimessa, mistä säädetään hallituksen esityksessä laiksi Eduskunnan oikeudesta tarkastaa hallituksen jäsenten virkatointen laillisuutta. Kokoonpanonsa puolesta tätä tuomioistuinta voi pitää puheena olevaankin tarkoitukseen soveltuvana. Tasapuolinen se epäilemättä tulee olemaan ainakin yhtä suuressa määrässä kuin mikä muu tuomioistuin hyvänsä ja sitä asetettaessa voidaan pitää silmällä, että lainopilliset tiedot tulevat siinä riittävästi edustetuiksi.

Niiden periaatteellisten muutosten johdosta, jotka Valiokunta edellä lausutun mukaan ehdottaa esitykseen, on käynyt tarpeelliseksi kokonaan uudestaan muodostella siihen sisältyvän lakiehdotuksen 2 § sekä tehdä eräitä muutoksia ja lisäyksiä 3 ja 10 §:ään, minkä ohessa siihen on lisätty uusi, Valiokunnan lakiehdotuksen 13 §. Muut esitykseen tehdyt muutokset, jotka enimmäkseen ovatkin kielellisiä tai muodollisia, eivät kaivanne perusteluita. Huomautettakoon kuitenkin, että Valiokunta on vaihtanut kysymyksessä olevan tuomioistuimen esityksessä olevan nimityksen Korkein Oikeus Korkeimmaksi Tuomioistuimeksi, että, niinkuin myöskin oikeudenkäyntikomitean uudistusehdotuksissa ja aikaisemmin mainituissa Senaatin valmistamissa esitysehdotuksissa oli laita, Korkeimmalle Tuomioistuimelle on annettu tehtäväksi käsitellä armonanomuksia, kuitenkin vain sikäli että sen tulee antaa niistä lausunto (4 §), sekä että, kun tätä nykyä ei lupaa hankkimatta saa otteita Senaatin Oikeusosaston pöytäkirjoista, lakiehdotukseen lisätyssä uudessa pykälässä (14), on säädetty, että Korkeimman Tuomioistuimen tuomioista, päätöksistä ja pöytäkirjoista on vaadittaessa säädettyjä maksuja vastaan annettava jäljennöksiä ja otteita.

Valiokunnan on lopuksi ilmoittaminen, että Perustuslakivaliokunta, jolta Valiokunta oli pyytänyt lausuntoa siitä, missä kohdin käsiteltävänä oleva lakiehdotus ehkä sisälsi säännöksiä, joiden voitiin katsoa koskevan perustuslakia, oli vastauskirjelmässä, joka liitetään tämän mietinnön oheen, käsityksenään lausunut, ettei lakiehdotus sisältänyt sen luontoisia säännöksiä. Tosin tuli 1772 vuoden hallitusmuodon 8 §:n mukaan Oikeusrevisionissa samaten kuin 1789 vuoden yhdistys- ja vakuuskirjan 2 kohdan mukaan Korkeimmassa Oikeudessa hallitsijalla olla kaksi ääntä sekä viimeksimainitun lainkohdan mukaan jäseninä sanotussa oikeudessa olla sekä aatelisia että aatelittomia. Vastaavia säännöksiä ei ole esillä olevassa lakiehdotuksessa. Mainittujen säännösten voitiin kuitenkin katsoa käyttämättömyyden perusteella menettäneen voimansa. Lakivaliokunnan enemmistö on tähän kysymykseen nähden samalla kannalla kuin Perustuslakivaliokunta, joten Valiokunnan mielestä puheena olevaa lakiehdotusta Korkeimmasta Oikeudesta ei ole käsiteltävä siinä järjestyksessä kuin perustuslain muuttamisesta on säädetty.

Edellä esittämänsä nojalla Valiokunta kunnioittaen ehdottaa,

että Eduskunta hyväksyisi seuraavan lakiehdotuksen:
L a k i
Korkeimmasta Tuomioistuimesta.

Suomen eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään seuraavaa:

1 §.

Ylintä tuomiovaltaa oikeusasioissa käyttäköön Suomen Senaatista erillään oleva tuomioistuin, jota kutsutaan Korkeimmaksi Tuomioistuimeksi.

Korkeimman Tuomioistuimen on myös pidettävä silmällä tuomarien ja ulosotonhaltijain oikeudenkäyttöä sekä tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanoa.

2 §.

Korkeimmassa Tuomioistuimessa tulee olla presidentti ja tarpeellinen määrä oikeusneuvoksia. Näihin toimiin asettaa Senaatti joka viides vuosi, hankittuaan Eduskunnan lausunnon tekemästään ehdollepanosta, oikeamielisiä ja lainoppineita kansalaisia, joilla on taitoa ja kokemusta lainkäytön alalla.

Jäseniä uudelleen nimitettäessä saakoot etusijan entiset jäsenet, jotka virkatoimessaan eivät ole antaneet aihetta oikeutettuun moitteeseen. Tuomioistuimen jäsenten viisivuotisen toimikauden aikana älköön avoimeksi joutunutta paikkaa täytettäkö pitemmäksi kuin jäljelläolevaksi ajaksi.

3 §.

Korkeimman Tuomioistuimen on tutkittava ja lopullisesti ratkaistava:

1) kaikki oikeudenkäyntijutut, jotka lain tahi erityisten asetusten mukaan on voitu saattaa Senaatin oikeusosaston tutkittaviksi;

2) valitukset kuvernöörien ja muiden viranomaisten päätöksistä ja toimista, joista tätä ennen on saanut valittaa Senaatin oikeusosastoon;

3) valitukset maanjako-oikeuden tuomioista ja päätöksistä;

4) syytteet virkavirheistä, joita virkansa toimituksessa on tehnyt hovioikeuden presidentti tahi jäsen taikka Korkeimman (poist.) Hallinto-Oikeuden presidentti tahi jäsen (poist.); ja

5) hakemukset menetetyn ajan takaisinsaamisesta ja lainvoiman saaneen tuomion purkamisesta.

4 §.

Korkeimman Tuomioistuimen käsiteltäviä ovat sen lisäksi:

1) sellaiset hovi- ja alioikeuksia koskevat nimitys-, virkavapaus- ja viransijaisuusasiat, joiden ratkaisu ei kuulu alemman viranomaisen tehtäviin;

2) muut oikeudenhoitoa koskevat asiat, jotka Korkeimmalle Tuomioistuimelle ehkä uskotaan;

3) erityiset asiat, jotka lain mukaan tähän asti ovat olleet Senaatin oikeusosaston käsiteltäviä; (poist.)

4) kysymykset siitä, onko jokin juttu tahi asia yleisen tuomioistuimen vai erikoistuomioistuimen tai hallintoviranomaisen tutkittava; sekä

5) lausunnon antaminen armahduksesta.

Tässä ylempänä 1 ja 2 kohdassa mainitut asiat ratkaistaan Senaatin oikeustoimituskunnan esittelystä sekä sen päällikön ottaessa osaa asian käsittelemiseen ja päättämiseen.

5 §.

Korkeimman Tuomioistuimen tulee antaa Senaatille lausuntonsa kysymyksistä, jotka koskevat perustuslain taikka muun, hallituksen ja eduskunnan yhtäpitävällä päätöksellä syntyvän lain säätämistä, muuttamista, selittämistä tahi kumoamista.

Jos lain muuttaminen tahi selittäminen osoittautuu tarpeen vaatimaksi, saa Korkein Tuomioistuin tehdä siitä esityksen Senaatille.

6 §.

Niistä tähän asti Senaatin oikeusosaston käsiteltäviin kuuluneista asioista, jotka siirretään Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen, on erikseen säädetty.

7 §.

Korkein Tuomioistuin on tuomionvoipa viisijäsenisenä.

Lainsäädäntökysymykset sekä ne asiat, jotka oikeustoimituskunta valmistelee, ovat Korkeimmassa Tuomioistuimessa käsiteltävät yleisessä istunnossa.

Muut jutut ja asiat saadaan, jollei Korkein Tuomioistuin toisin määrää, käsitellä jaostoissa.

8 §.

Korkeimmassa Tuomioistuimessa tulee olla tarpeellinen määrä oikeussihteereitä ja muita virkamiehiä, jotka Korkein Tuomioistuin itse nimittää. Näihin virkoihin on nimitettävä lainoppineita kansalaisia, joilla on taitoa ja kokemusta tuomarintoimessa.

9 §.

Senaatin prokuraattorin tulee Korkeimmassa Tuomioistuimessa käyttää sitä toimivaltaa ja täyttää ne tehtävät, mitkä hänellä tähän asti Senaatin oikeusosastossa on ollut.

10 §.

Ylempien ja alempien oikeuksien tuomareille perustuslaissa vakuutettu oikeus, ettei heitä saa ilman laillista tutkimusta ja tuomiota virasta erottaa, olkoon voimassa myös Korkeimman Tuomioistuimen presidenttiin ja muihin jäseniin sekä virkamiehiin nähden, kuitenkin 2 §:ssä säädetyin rajoituksin.

Korkeimman Tuomioistuimen jäsenet saatetaan lainvastaisesta menettelystään edesvastuuseen sillä tavalla ja siinä erityisessä tuomioistuimessa kuin säädetään laissa Eduskunnan oikeudesta tarkastaa hallituksen jäsenten virkatointen lainmukaisuutta.

11 §.

Mitä Oikeudenkäymiskaaren 30 luvussa ja erityisissä asetuksissa on säädetty menettelystä ylimmässä oikeusasteessa, on noudatettava Korkeimmassa Tuomioistuimessa.

12 §.

Korkein Tuomioistuin laatikoon työjärjestyksensä. Se määrätköön myös hovioikeuksien työjärjestyksen.

13 §.

Korkeimman Tuomioistuimen on vuosittain annettava kertomus toiminnastaan Suomen Eduskunnalle.

14 §.

Korkeimman Tuomioistuimen tuomiosta, päätöksistä ja pöytäkirjoista annettakoon vaadittaessa säädettyjä maksuja vastaan jäljennöksiä ja otteita.

15 §.

Ne tarkemmat määräykset, jotka tämän lain täytäntöönpanemista varten ovat tarpeen, annetaan hallinnollisella asetuksella.

16 §.

Tämä laki astuu voimaan ................. Samana päivänä lakkautetaan Senaatin oikeusosasto ja astuvat sen varapuheenjohtaja ja jäsenet sekä virkamiehet vastaaviin toimiin Korkeimmassa Tuomioistuimessa.

Ne jutut ja asiat, jotka sanottuna päivänä ovat oikeusosastossa vireillä, siirretään Korkeimpaan Tuomioistuimeen.

_______________

Tämän asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Sopanen, varapuheenjohtaja Airola, jäsenet Alavirta, Aronen, Gadolin, Hakala, Anni Huotari, Alma Jokinen, Kotila, Lappveteläinen, A. Mäkelin, Nurminen, Raade, Pesonen, Saarelainen, L. Typpö ja Yrjö-Koskinen sekä varajäsenet Furuhjelm, Juutilainen, Korhonen ja Väisänen.

Helsingissä 9 päivänä heinäkuuta 1917.


Vastalauseita.
I.


[Tallentamatta]


E. W. Sopanen.
Annie Furuhjelm.
M. M. Kotila.
K. E. Raade.
Iida Yrjö-Koskinen.
L. Typpö.
Otto Pesonen.
P. Saarelainen.


[E. W. Sopanen (1863–1926), Annie Furuhjelm (1859–1937), Matti M. Kotila (1887–1953), Kaarle E. Raade (1866–1945), Iida Yrjö-Koskinen (1857–1937), Leonard Typpö (1868–1922), Otto Pesonen (1868–1936), Pekka Saarelainen (1868–1933).]


Vastalause.
II.


Oleellinen edellytys kansalaisvapaudelle on tuomarinvallan itsenäisyys, s. o. sen käyttö niin, ettei toimeenpaneva eikä lakiasäätävä valta voi siihen vaikuttaa. Oikeusvaltiossa on tätä varten n. s. perustuslaillisia takeita. Niiden oikea punnitseminen on tarkka tehtävä, joka riippuen historiallisista ja tosiasiallisista edellytyksistä on eri aikoina ja eri maissa ratkaistu eri tavalla. Harkittavaksi on tällöin otettava: kuka nimittää tuomarin ja kuinka pitkäksi ajaksi, kuka ja millä edellytyksillä voi tuomarin erottaa, missä syyte tuomioistuinta vastaan on tehtävä ja kuka voi sen nostaa tahi kenen se on nostettava ja vihdoin onko muita tarkastuskeinoja kuin syytteeseenpano-oikeus säädettävä.

Nimitys on yleensä hallituksen asiana, jota eräissä tapauksissa korkeimmat oikeusviranomaiset avustavat. On kuitenkin valtiosääntöjä, jotka antavat kansaneduskunnalle suuremman tahi pienemmän vaikutusvallan korkeimman tuomioistuimen jäseniä nimitettäessä. Kysymyksellä tuomarin nimittämisestä ei sinänsäkään ole vähäinen merkitys ja se tulee tavallisesti keskustelun alaiseksi silloin kuin valtiollisen järjestyksen perusteita yhteiskunnassa luodaan uudelleen. Tuomari saattaa joutua suuremmassa tai pienemmässä määrässä riippuvaksi siitä valtiovallasta, jolla nimitysoikeus on. On senvuoksi välttämätöntä, että nimitysoikeuden käyttö tapahtuu objektiivisten perusteiden mukaisesti ja nojautuu nimitettäväin ansioiden todelliseen tuntemukseen. Oikea vaali tulee senvuoksi ehdottomammin turvatuksi, jos nimitysoikeutta käyttää laissa mainituilla perusteilla asiantunteva virasto kuin jos se välillisesti tai välittömästi on kansaneduskunnan käsissä, jossa jo sen kokoonpanon takia nimitysoikeutta käytettäessä valtiolliset näkökannat eivät voi olla pääsemättä etualalle ja jonka suhteen ei ole mitään takeita siitä, että ehdotettujen tuomarien pätevyyden asiantuntemukseen perustuva arviointi on tuleva eduskuntakokouksen päätökseksi. Ruotsissa onkin senvuoksi vapaudenajan muistojen vaikutuksesta hallitusmuotoon otettu nimenomainen säännös siitä, että valtiopäiväin ei tule olla missään tekemisissä virkanimitysten kanssa. Lakivaliokunta ei ole, mikäli saatan huomata, asianmukaisesti perustellut ehdotustaan, että meidän maassamme annettaisiin kansaneduskunnalle vaikutusvaltaa korkeimman tuomioistuimen jäsenten nimitykseen.

Useimmissa valtiosäännöissä säädetään, että tuomari on valittava elinkaudekseen, toisissa määrätään ikäraja. Jos nyt näin ollen kansaneduskunnan sekaantumista korkeimman tuomioistuimen jäsenten nimitykseen ei voi puoltaa, on ilmeistä, että sellaista järjestelmää on sanottava suorastaan vaaralliseksi, jos korkeimman tuomioistuimen jäsenet nimitetään vain lyhyeksi ajaksi ja uusiutuva nimitys tehdään riippuvaksi siitä, että jäsen on kansaneduskunnan käsityksen mukaan käyttäytynyt hyvin. Meidän ei tarvitse oloistamme hakea muita havaintoesineitä tämän väitteen tueksi kuin vain viitata kaatuneen hallitussuunnan oikeusosastoon, joka ei epäröinyt ruveta oman asemansa turvaamiseksi lakiarikkovan hallituksen aseenkantajaksi. Näyttää siltä kuin Lakivaliokunnalta olisi jäänyt huomaamatta tämä katkera kokemus eikä se olisi ottanut varteen, että erityisesti meillä on lakiin perustuvan pysyväisen korkeimman tuomioistuimen tarve käynyt sangen tuntuvaksi. Tuomioistuimen pysyväisyyttä ei nimittäin millään tavoin turvaa Valiokunnan ehdotuksessa oleva määräys, että jäsen, joka ei ole antanut aihetta oikeutettuun moitteeseen, on etupäässä tuleva huomioon uudessa nimityksessä. Lakivaliokunta lienee ajatellut, että ilmenneen moitteen oikeutus olisi eduskunnan arvosteltavissa ja että eduskunnalla siis olisi valta tutkia asia ja tehdä siitä päätös. Saisi siis otaksua, että jos Valiokunnan ehdotus tulee laiksi, Eduskunta ottaisi korkeimman tuomioistuimen virkatoimet yksityiskohtaisen keskustelun ja arvioinnin alaiseksi, mikä ei voi olla eduksi korkeimman tuomioistuimen arvolle eikä sisältää asiantuntevaa arvostelua sen toiminnasta. Sellainen järjestely on omansa valmistamaan tietä kansaneduskunnan koroittamiselle kaikkeinkorkeimmaksi tuomioistuimeksi, mikä tietäisi tuomarivallan poistamista itsenäisenä valtiotoimintana. Ruotsissa on tahdottu pidättää kansaneduskunnalle mahdollisuus saada korkeimmasta tuomioistuimesta poistetuksi jäsenet, joilla ilmeisesti ei ole valtiopäiväin luottamusta. Joka kolmas vuosi on nimittäin valtiopäiväin asetettava lautakunta, joka noudattaen säännösteltyä menettelyä voi määräenemmistöäänin päättää, että muutamat korkeimman tuomioistuimen jäsenet, enintään kolme, on suljettava pois valtiopäiväin luottamuksesta, ja tulee sillä tavoin poisäänestetyn jäsenen saada kuninkaalta ero ja palkan puoleen määrään nouseva eläke. Asiasta ei sallita erityisessä lautakunnassa eikä valtiopäivillä keskustella, ei myöskään ryhtyä erityisesti tutkimaan korkeimman tuomioistuimen päätöksiä. Tähän järjestelyyn sisältyy tosin poikkeus tuomarin erottamattomuusperiaatteesta, mutta sellaista poikkeusta saattaa eräillä edellytyksillä puolustaa tarpeellisina ohjeina, jotka estävät syntymästä kansan mielipiteen ja korkeimman tuomioistuimen toiminnan välille liian räikeää vastakohtaa. Sitä, että Ruotsissa on voitu olla ilman tätä varmuustoimenpidettä, todistaa kuitenkin se, että koko sen toistasataa vuotta kestäneen ajan kuluessa, jonka se on ollut voimassa, ei mainittu lautakunta ole selittänyt yhdenkään korkeimman tuomioistuimen jäsenen olevan suljettavan pois valtiopäiväin luottamuksesta. Minä en myöskään usko, että me nykyisessä tilanteessa Suomessa tarvitsemme mainitunlaisia ohjeita. Ne eivät kuitenkaan missään oloissa liittyisi sellaisiin arveluttavuuksiin kuin on Lakivaliokunnan ehdotuksen mukaan Eduskunnalle tunnustettu oikeus ja velvollisuus ajoittaisesti ryhtyä asettamaan ja erottamaan korkeimman tuomioistuimen jäseniä viisivuotiskautisten valtalupain alussa ja lopussa. Eduskunnalla ei sitävastoin liene aihetta kieltäytyä tykkänään tarkastamasta lainkäytön asianmukaista kulkua, mutta tätä tarkastusta tulisi erityisen luottamusmiehen hoitaa sillä tavoin kuin alempana toisessa yhteydessä viitataan.

Tuomarin erottamattomuusperiaate on meidän oikeudessamme lausuttu siinä perustuslain säännöksessä, että ylempäin ja alempain oikeuksien tuomarit voidaan tuomita menettämään virkansa vain laillisen tutkimuksen ja tuomion tapahduttua korkeimman oikeusasteemme tosiasiallinen muodostus. Siinä, että tässä suhteessa on mennyt toiseen suuntaan, ei ole mitään aihetta vastakin asettaa sellaisen korkeimman tuomioistuimen jäseniä, joka on hallituksesta erillään, oleellisesti huonompaan asemaan kuin missä tuomarikunta ylipäätään on. Mutta tässä ei ole jätettävä huomiotta, että tarpeelliset takeet on annettava siitä, että korkeimman tuomioistuimen tahi sen jäsenen tekemät virkavirheet pannaan syytteeseen ja että tämä tapahtuu tuomioistuimessa, jonka kokoonpano riistää siltä puolenpidon varjonkin.

Esityksen ehdotus, että korkeimman tuomioistuimen jäsen olisi hänen virkatoveriensa tuomittava, ei siltä kannalta katsoen ole täysin tyydyttävä, minkä ohessa siinä tapauksessa syytettä koko korkeinta tuomioistuinta vastaan ei näy ensinkään voitavan tehdä. Valiokunnan ehdotus, joka koskee korkeimman tuomioistuimen jäsenten syytteeseenpanoa, merkitsee taas vastakkaiseen suuntaan käypää äärimmäisyyttä, asiaintuntemus kun ei tuossa erityisessä tuomioistuimessa tunnu olevan riittävästi turvattu. Keskitie olisi haettava ja se löydettäneen siitä, että korkeinta tuomioistuinta koskevassa laissa vahvistetaan erityisen tuomioistuimen kokoonpano sellaisten näkökohtain mukaan, jotka antavat täydet takeet sekä puoltamattomuuden että asiantuntemukseen[1] suhteen. Tämän tuomioistuimen jäsenlukua ei tarvinne määrätä seitsemää suuremmaksi. Tuomioistuimen kokoonpano on alempana olemassa lakitekstissä tarkemmin esitetty.

Täydennyksenä erityistä korkeimman tuomioistuimen virkarikkomuksia tuomitsevaa tuomioistuinta koskevaan ehdotukseen liittyy syytteeseenpano järjestely, mikä lienee uskottava Eduskunnan asetettavan virkailijan käsiin, jonka tulisi alituisesti valvoa, miten tuomarit ja virkamiehet noudattavat lakia. Tahdon tässä yhteydessä palauttaa muistiin Ruotsin oikeusasiamieslaitoksen, joka sivumennen sanoen näyttää käytännössä tehneen n. s. opinionilautakunnan tarpeettomaksi. Mielestäni ei ole mahdollista esilläolevassa yhteydessä muodostella lopullisia Eduskunnan oikeusasiamiesvirkaa tarkoittavia ehdotuksia, koska oikeusasiamiehelle tulee kuulua sellaisiakin tehtäviä, joista korkeinta tuomioistuinta koskevassa laissa ei juuri voi antaa säännöksiä. Mutta Eduskunnalla näyttää olevan, jos tämä tässä esitetty ehdotus hyväksytään, aihetta kehoittaa hallitusta viivyttelemättä laadituttamaan ja Eduskunnalle esittämään ehdotuksen Eduskunnan oikeusasiamiestä tarkoittavaksi laiksi ja hänen johtosäännökseen. Kun korkeimmankin tuomioistuimen lainkäytön valvonta kuuluisi Eduskunnan puolesta oikeusasiamiehelle, jonka olisi siitä annettava Eduskunnalle kertomus, näyttää minusta, että Valiokunnan ehdotuksesta voi 13 §:n jätää pois.

Edellä esitetyn nojalla saan siis esittää

että Eduskunta hyväksyisi seuraavat Lakivaliokunnan ehdotukseen laiksi Korkeimmasta Tuomioistuimesta sisältyvät pykälät näin kuuluviksi:
2 §.

(Samoin kuin esityksessä, muuttamalla suomalaisessa tekstissä sanat "Korkein Oikeus" sanoiksi "Korkein Tuomioistuin".)

10 §.

(1 mom.: samoin kuin esityksen 10 §, muuttamalla suomalaisessa tekstissä sanat "Korkein oikeus" sanoiksi Korkein Tuomioistuin".)

Viranhoidossa tehdystä virheestä saatetaan Korkeimman Tuomioistuimen Presidentti ja jäsenet syytteeseen erityisessä tuomioistuimessa, joka on kokonpantu[2] sillä tavoin kuin alempana 11 §:ssä säädetään.

11 §.

Sinä erityisenä tuomioistuimena, jossa Korkeimman Tuomioistuimen presidentti tahi jäsen on tämän lain mukaan pantava syytteeseen, on Turun Hovioikeuden presidentti puheenjohtaja ja kuusi jäsentä, nimittäin sekä Vaasan että Viipurin hovioikeuden presidentti, yksi Yliopiston lainopillisen tiedekunnan samasta tiedekunnasta valitsema professori sekä kolme Eduskunnan valitsijamiesten jokaiseksi vaalikaudeksi suhteellisella vaalitavalla valitsemaa lainoppinutta henkilöä. Viimeksi mainituille valitaan yhtä monta varajäsentä.

Jos erityisen tuomioistuimen puheenjohtaja tahi jäsen laillisen esteen taikka esteellisyyden takia ei voi olla osallisena asian käsittelyssä, kutsutaan hovioikeuden presidentin sijaan sen vanhin jäsen sekä valitun jäsenen sijaan varajäsen.

Oikeus on tuomionvoipa, kun kaikki sen jäsenet ovat saapuvilla. Jos puheenjohtajalla on este, johtaa puhetta Vaasan hovioikeuden presidentti sekä, hänenkin ollessa esteellisenä, Viipurin hovioikeuden presidentti.

12 §.

(Samoin kuin valiokunnan ehdotuksen 11 §.)

13 §.

(Samoin kuin Valiokunnan ehdotuksen 12 §; valiokunnan ehdotuksen 13 § poistetaan.)

_______________


Mietintöön liitetyssä lausunnossa, jota seuraa kaksi vastalausetta, lausuu Perustuslakivaliokunta, että esityksen ehdotus laiksi Korkeimmasta tuomioistuimesta ei sisällä perustuslakia koskevia säännöksiä. Minun mielestäni ovat vastalauseentekijät selvittäneet, ettei tämä käsitys ole oikea. On kuitenkin huomautettava, ettei Perustuslakivaliokunta ole lausunut mieltään Lakivaliokunnan nyt esilläolevasta lakiehdotuksesta, joka tärkeissä kohdin poikkeaa esityksen ehdotuksesta. Itse asiassa ei voi olla muuta kuin yksi mielipide siitä, että Lakivaliokunnan ehdotukseen otetut säännökset Eduskunnan oikeudesta puuttua Korkeimman tuomioistuimen jäsenten nimitykseen ja sen syyttämiseen erityisessä Eduskunnan valitsemassa tuomioistuimessa ovat määräyksiä, jotka eittämättömästi koskevat perustuslakia.

Saan senvuoksi ehdottaa

että lakiehdotus käsiteltäisiin siinä järjestyksessä kuin V. J:n 60 § säätää.
_______________


Lopuksi saan esittää

että Eduskunta päättäisi kehoittaa hallitusta viivyttelemättä laatimaan ja Eduskunnalle esittämään ehdotuksen Eduskunnan oikeusasiamiestä ja hänen johtosääntöään tarkoittavaksi laiksi.

Helsingissä heinäkuun 9 päivänä 1917.


A. W. Gadolin.


[Alexander Wilhelm Gadolin (1868–1939)]

Huomautukset[muokkaa]

  1. pitää olla asiantuntemuksen
  2. pitää olla kokoonpantu

Katso myös[muokkaa]