Lakon Yleinen kulku Helsingissä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lakon Yleinen kulku Helsingissä

 


[s. 4]

Lakon Yleinen kulku Helsingissä.

Keskiviikkoaamuna saapui työväki useissa tehtaissa vielä työpaikoilleen, mutta lakkolähetit estivät töihin ryhtymisen. Monessa paikassa ilmeni tällöin tyytymättömyyttä lakkoon nähden myöskin työläisten keskuudessa. Pitkin päivää kävivät punakaartilaiset [s. 4:2]sulkemassa kaupungin liikkeitä ja työpaikkoja. Heidän toimintansa kuitenkin vielä hajanaista ja hapuilevaa ja useimmat liikkeet olivat sen päivän auki. Raitiotie-, ajuri- ja auttoliikenne lakkasi klo 3 ip.

Torstaina kävi punakaartilaisten toiminta rohkeammaksi. Se kohdistui nyt suurempiin liikkeisiin, pankkeihin j. m. s., joita aseistetut joukot kävivät vaatimassa sulettaviksi. Keskikaupungilla tapahtui silloin aseellisten punakaartilaisjoukkojen mellastuksia, rauhallisen yleisön tarkoituksetonta hätyyttämistä ja edestakaisin ajelemista, yhtämittaista ampumisia, joka tapahtui umpimähkään, enimmäkseen ilmaan, mutta myöskin lähitalojen ikkunoihin y. m. Ampuma-aseihin tottumattomat punakaartilaiset käsittelivät kiväärejä ja revolvereja sellaisella huolimattomuudella ja taitamattomuudella, että ympärillä liikustelevat ihmiset olivat aseittensa käyttöön innostuneitten menettelyn vuoksi alituisessa hengenvaarassa.

Punakaartilaiset olivat merkikseen ottaneet lakkinsa tai hattunsa ympäri kiedotun punaisen nauhan. Venäläiseltä sotaväeltä hankkimillaan uusmallisilla, pistimillä varustetuilla, kivääreillä oli punakaarti aseistanut useita komppaniojaan; toisilla oli revolvereja, toiset olivat aseettomia. Punakaartilaisten eli »järjestyskaartin», kuten sosialistit sitä myös nimittävät, lukumäärä lasketaan nousevan toisellekymmenelletuhannelle. Kivääreillä varustetut liikkuivat muutamien kymmenien, toisinaan 100—150 miehen joukoissa ja näiden jälessä seurasi tavallisesti parvi aseettomia.

Perjantaina, 16 p., oli kaikki liike kaupungissa kuollut, lukuunottamatta ruokakauppoja, apteekkeja y. m. sellaisia, jotka lakkojulistuksissa oli ilmoitettu vapaiksi lakosta.

Kun punakaartilaiset olivat saaneet yleisen elämän seisautetuksi, alkoi se puoli heidän tekojansa, joka näkyy olleen heidän perimmäisenä tarkoituksenaan ja joka luo synkimmän varjon näiden lakkopäivien »järjestyksen» pitäjien toiminnan yli. Alkoivat kaupungissa lukemattomat kotitarkastukset ja vangitsemiset, joita näinä päivinä surullisessa määrässä rehoittavan ilmiantojärjestelmän perusteella tai »kaartin» omasta alotteesta on toimitettu yötä päivää. Aiheeksi ilmoitettiin milloin aseiden etsintä, milloin suojeluskuntien jäsenten, »lahtarikaartilaisten», hakeminen, muka löytyvien elintarvevarastojen takavarikoiminen j. n. e. Vangittujen lukumäärän ilmoittavat lakon johtajat itse 180:ksi. Näitä on pidetty punakaartilaisten heti lakon alussa valtaamilla poliisiasemilla sullottuina ahtaisiin koppeihin, joissa he ovat saaneet olla usein mitä röyhkeimmän ja epäinhimillisimmän kohtelun alaisina.

Vangittujen joukossa on ollut myöskin yhteiskunnallisia toimihenkilöitä. kuten senaattori A. Serlachius[A. Serlachius] ja Uudenmaan läänin kuvernööri Br. Jalander[Br. Jalander], jotka vangittiin perjantai-aamuna klo 5:n ajoissa. Edellinen, joka on ollut jo pitemmän aikaa sairaana, päästettiin heti kotiinsa lääkärintodistuksen perusteella mutta kuvernööri Jalander on nytkin vielä pidätettynä.

Ihmisuhreja eivät »vallankumouksen.» päivät ole pääkaupungissa vaatineet, mutta kyllä sensijaan Helsingin ympäristössä, missä on tapahtunut pöyristyttäviä murhia.

Eduskunta, joka perjantaina vielä piti istunnon, keskeytti työnsä kun punakaartilaiset estivät lauantai-aamupäivällä [s. 4:3]valiokuntien kokoontumisen Säätytalolla. Tämä räikeä kansanedustajien toimintavapauden loukkaaminen oli epäilemättä suurimpia erehdyksiä, mitä punakaarti teki ja avasi myöskin sosialistien silmät näkemään, mihin oltiin menossa. Tästä hetkestä lähtien olikin havaittavissa käänne lakon kulussa, joka alkoi vä hitelien kehittyä loppuaan kohti. »Työväen Vallankumouksellisen Keskusneuvoston Tiedonantolehdessä» kirjoitettiin jo sunnuntaina siihen suuntaan, että suurlakko oli tehnyt tehtävänsä ja että oli palattava toisiin menettelytapoihin luokkataistelun jatkamiseksi. Samassa numerossa oli uutinen, että Vallankumouksellinen Keskusneuvosto lopettaa toimintansa, siirtäen valtuutensa Sos.-dem. puolueen puoluetoimikunnalle. Lauantai-iltana oli Helsingin työväenjärjestöjen eduskuntapäättänyt että »suurlakko on lopetettava heti kun on saatu muodostetuksi luja ja oikeudenmukainen sosialistinen hallitus».

Sunnuntaipäivän piti sosialistinen työväestö kokouksia, joissa vallitsi myrskyinen mieliala ja puhuttiin sekä lakon lopettamisen että sen jatkamisen puolesta mielipiteitten törmätessä jyrkästi vastakkain. Päätökseen ei tultu. Eilen klo 10:ltä pidettiin jälleen kokouksia Koiton talossa ja Työväentalolla. Edellisessä näätettiin lyhyen keskustelun jälkeen, että lakko on heti lopetettava ja kun tieto siitä levisi, ryhdyttiin kaupungilla jo klo 12:n ajoissa eräissä paikoin töihin. Työväentalolla muodostui väittely nytkin kiivaaksi. Suuren salin kokous päätti että lakko oli lopetettava eilen klo 2, pienen salin kokouksen taas ollessa sitä mieltä, että päätöksen tekeminen olisi lykättävä tähän päivään. Helsingin Työväen Toimeenpaneva Komitea, jonka tehtäväksi jäi päätösten yhteensovittaminen, päätti sitten, että lakko oli lopetettava klo 2.

Eilisissä kokouksissa esitettiin työväestön hyväksymisen saamista varten seuraava puhtaasti sosialistinen lista uuden senaatin muodostamiseksi. Listassa, joka kaikissa paikoissa hyväksyttiin, olivat seuraavat nimet: A. O. Tokoi[A. O. Tokoi], Yrjö Mäkelin[Yrjö Mäkelin], Väinö Jokinen[Väinö Jokinen], Edvard Gylling[Edvard Gylling], Jaakko Mäki[Jaakko Mäki], Sulo Vuolijoki[Sulo Vuolijoki], J. Lumivuokko[J. Lumivuokko], Konst. Lindqvist, Yrjö Sirola[Yrjö Sirola] ja Julius Ailio[Julius Ailio].

Pian sen jälkeen kun nämä kokoukset oli pidetty, naulattiin kaupungissa julki ilmoitus, että suurlakko Helsingissä julistetaan loppuneeksi maanantaina klo 2 päivällä.


Lähde: Lakon Yleinen kulku Helsingissä. Uusi Päivä, 20.11.1917, nro 115, s. 4. Kansalliskirjasto.