Lapsi ja isä

Lapsi ja isä. Kirjoittanut Antti Mäkinen

»Katsos, äitisein, kaunis kukkanen,

Jonka korkean alppirintehen

Varvikosta poimin; – punalehtiään

Aukaisee, kuin Anni sini-silmiään,

Koska päivyt vuorten lunta kullallaan

Kirkastaa, ja äiti, ylösnoustuaan,

Suutelolla hänet herättää.

»Anni isänkin tämän nähdä sois:

Tokko lähettää sitä hälle vois?

Täss’ on Annin päästä pieni kihara

Myöskin hälle – äiti, katsos!» ihana

Lapsi kultahapsen antoi äidilleen,

Joka kyynelsilmin lausui kullalleen,

Häntä tulisesti suudellen:

»Isän sydämmeen eipä totta vois

Tulta sytyttää, mikä liekin lois

Ihanamman kuni kukka, hapsi tää,

Äiti nämät hälle heti lähettää:

Myöskin äidin lempi Anni-kultaseen

Tämän kautt’ on saanut uuden virikkeen;»

Äidin silmä ilon tulta loi.

»Anni lähettää vielä jotakin,

Äiti, jospa vain oikein tietäisin

Voiko kirjeessä myös sitä lähettää!»

»No mitä, kultasein?» äiti hymähtää.

Anni, hiljakseen ja hieman kainoksuin,

»Yh... Yhden suutelon,» vastaa hymysuin:

Anni kukkastahan suuteli.

– – – – – – – – – – –

Mutta kaukana armahaisistaan

Isä vieraassa maassa, kodistaan

Uneksuen istuu työssä yksinään,

Kaipio kun saapi mielen ikävään,

Kunnes äkin ääni outo herättää

Unelmista mielen:»Teille kirje tää.»

Postintuoja menee menojaan.

Isä aukaisee, katsoo, hämmästyy;

»Kukka, kihara!» silmä kyyneltyy –

Suutelon hän suopi kumpaisellekin

Ennenkun hän, kautta sumun kyynelten,

Näki ensimmäistä tervehdystäkään,

Saati lukea voi koko kirjettään:

Parhain saapui Annin suutelo.

Lukein kirjettä silmä kirkastuu,

Sydän sykkivä riehuu, riemastuu,

Eikä ennätä hän ennen näkemään

Loppua, kun hällä taas on kädessään

Kihara ja kukka, joita suutelee,

»Isän silmäterä, Anni,» haastelee,

»Kihara ja kukka – suutelo!»

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.