Lapsi ja tiainen
Ulkoasu
Lapsi ja tiainen. Kirjoittanut Immi Hellén |
- Lapsi:
- Tipu, tipu, tiainen,
- kuulin äänes, tunsin sen.
- Se on yhtä kirkas aina,
- arkena ja sunnuntaina.
- Talven tuuli puissa ryskää,
- etkö saanut edes yskää,
- kun ei kintahia sulla?
- Kaksi paria on mulla.
- Toiset annan sinullen,
- Tipu, tipu, tiainen.
- Armas talvituttuni,
- saat mun villanuttuni.
- Päällystakkia ei sulla,
- kuinka voitkaan toimeen tulla
- talven säissä ankarissa,
- tulipalopakkasissa?
- Tiainen:
- Lapsi kulta, ällös sure,
- mua pakkanen ei pure
- eikä vilu mua haita:
- mull’ on lämmin villapaita
- untuvista hienoisista
- alla höyhentakkini.
- Lämmin on mun lakkini.
- Lapsi:
- Mutta eikös nälkä haittaa,
- kun ei ole sulla aittaa,
- pienintäkään pellonsarkaa?
- Säälin sua, tinttiparkaa.
- Tiainen:
- Luoja kattaa mulle pöydän,
- aina siitä sirun löydän.
- Kun on vähään tyytyväinen...
- Lapsi:
- Ah, vaan oksa on niin jäinen.
- Lennä taakse ikkunani,
- siin’ on lintulaudallani
- sulle aina aamiaista.
- Tule, herkkujani maista!
- Tiainen:
- Sydämesi on kuin kulta,
- kiittäin otan lahjat sulta.
- Tiedän: Luoja meitä auttaa
- hyväin lasten kätten kautta.
1927.
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.