Lapsuuden muistoja (Avellan)
Ulkoasu
Lapsuuden muistoja. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Ma ajan muistan, muistan alati,
- Kun kevät poskillani hehkui uunna,
- Ja rinnassani ruusu puhkesi,
- Jon kauneutt’ ei myrskyt raastanunna.
- Ma silloin elin autuallisna,
- Kuin aamuhetken ensi leyhkät vienot;
- Oil riemu puhdas niinkuin kuutama,
- Ja tuskat, niinkuin kasteen helmet, lienot.
- Näin ilon silloin joka luodussa,
- Ja mailman nauru-suulla solkenansa,
- Ja tuulen henki, virran laulanta,
- Kuin miekin, lassa leikki luonnon kanssa.
- Vaan kohta kevät kaunis karkasi,
- Ei syömen jähmistystä koskaan paista;
- Ah, lehto puhkee aina uudesti,
- Mut elon kukka kerran vaan, ei toista.
- Sen purppura kun kerta raukeni,
- Ei juurta juota kyyneleet ja kaipuu;
- Sen lehdet hautaa vainen etsivi,
- Ja varsi kylmän äidin luokse vaipuu.
- Oi, kiiruhusti hetket rientelee,
- Join’ uurastella saa ja toivoella;
- Kun elonjuoksu loppuun kiitelee,
- Miks’ ilo surkastuu jo taipalella?
- Oi, mennyt aika, sua katselen,
- Kuin purjehtia kaivattua rantaa;
- Ah, nauraa, nautita, – se lapsuisen,
- Ja miehen taistella ja alttiiks antaa!
- Mit’ onkin toivon mailma rinnassain,
- Tai palmu, kaukaa mulle loistavainen,
- Sen suojan eestä, jossa kasvaa sain,
- Ja seppelten, mit poimi lapsukainen!
- Vaan enpä moiti, – riemun ollehen
- Ei syömen kyyhkysviesti löydä jällen;
- Sa entis-aikain muisto herttainen!
- Jää kumppaniks’ vaan täällä pyrkivällen.
- Kentiesi matkan päässä ystävä
- Viel’ säälii kuorman alla huokaavaista,
- Kentiesi vanhuus rauhaa entistä
- Ja unta lapsuuden mun antaa maistaa.
- Kun sitte sauvanani kyyristäin,
- Ma paikan näen, miss’ ei murheet haikaa,
- Niin tyytyväisnä horjun hautaan päin,
- Kuin kehdolleni kömmin ennen aikaan.
Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.