Lapsuus (Lindahl)

Lapsuus. Kirjoittanut Emil Lindahl

Kuoro:

Hyvän, pahan ulkopuolla

lapsuudessa astellaan. –

Sielu on kuin kevätkukka,

tuoksuton ja umpussaan.

Älkää ennen aikojansa

sormeilko sen silmuja,

antakaa sen juurtua

ja auringossa aueta!

Tyttö:

Ihmiselon vainiolla

hento oras olen vain.

Pieni aarrelipas äidin

ihanteiden, unelmain.

Minuun kätköön talletti

hän salaisimman toiveensa:

vastaisuuteen kuvansa

vien kenties kirkastettuna.

Poika:

Kuvitusten eksyttävää

villiviidakkoa käyn.

Elän aikaa ihmeellisen,

loputtoman unennäyn.

Päivän kirkkaudessakin

haastaa henget satumaan:

yksi tahtoo oikealle,

toinen viittoo vasempaan!

Kuoro:

Kuvitusten eksyttävää

viidakkoa tiemme käy. –

Virvatulten takaa-ajoon

elämässä ennättäy

ehkä meistä monetkin,

jos eivät opastusta saa,

tietoa mist’ todellisuus

alkaa, mistä satumaa.

Ajan viljavainiolla

oraita me ollaan vain.

Vahaa eessä elon kouran;

sielujemme muokkaajain

herkkä heijastin. – Siis suuren

Kaitselmus, suo rakkauden

uhota sen rinnasta,

ken viittoo tiemme vastaisen!

Lähde: Lindahl, Emil 1937: Nouse, aurinko. Sos.-dem. työläisnuorisoliitto, Helsinki.