Lapsuusmaja

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lapsuusmaja

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Kuljin pitkän ajan
teitä maailman.
Rauhaan lapsuusmajan
nyt ma taivallan.
Tuttu, harmaa katto
jalkaa kiihdyttää.
Siellä henkipatto
hetkisen levähtää.
Lähestyn rajaa pellon,
poikki koivikon.
Kuulen karjankellon,
kevätilta on.
Kierrän takaa aitan,
alitse pihlajan,
syreenistä taitan
oksan tuoksuvan.
Kautta tutun polun
astun varoen.
Porstuaan jo solun,
odotan hetkisen.
Hiukan naristen
aukee pirtin ovi,
lattiass’ on lovi
alla kynnyksen.
Hymyyn käykö suuni?
Vanhat ikkunat,
penkki, vuoteet, uuni,
seinät valkeat!
Kaiken sieltä löydän,
mitä kaipasin.
Huomaan päässä pöydän
kukkivan palsamin.
Huomaan kissan harmaan
Kello lyö seitsemää.
Lauantai on varmaan,
sauna lämpiää.
Äiti saunan lieden
laittoi hehkumaan,
nyt hän vettä vieden
käy yli pihamaan.
Mulle vuoteen pienen
äiti tehnyt on.
Koulupoika lienen
reipas, huoleton!
Tätä lauantaita
kauan odotin.
Onhan puhdas paita
valmiina mullekin!
Näen ikkunasta
maantien mutkikkaan,
joka muinoin lasta
houkutti mukanaan,
humuun maailman turun
hänet kerran vei –
kodin leivänmurun
vertaa suonut ei..
Harhailin ja sodin
teillä maailman.
Rauhaan lapsuuskodin
nyt ma taivallan.
Sielussani, katto,
harjas nostaa saan,
vaipua, henkipatto,
kodin unelmaan.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1931: Velka elämälle: runoja. WSOY, Porvoo.