Latsaruksen rukous

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Latsaruksen rukous.

Kirjoittanut Hjalmar Procopé
Suomentanut Osku Velho.


Sanomme: »Murheen laakso ompi maa,
ja elon kaiken saa vain surra, huolla,
mut luvattu on tuskan vuotten taa
ikuinen riemu meille tuolla puolla.»
On oma mieli mulla paikasta,
miss’ – Sanaan luottain – itkua ei laisin,
ja jos sais päättää kuolon portilla,
niin kääntyisin ja eloon palajaisin.
Ma kääntyisin, taas polut kulkisin
eloni raskaimpien hetkein vaivaan.
Maan joka soppi, jossa valitin,
ois mulle enemmän kuin ihmeet taivaan.
Ja jos ma vaipuisinkin lokahan
ja oisin inhottava kerjäläinen,
ja madot lihan söisi poveltan,
ja oisin vierottu ja viheljäinen,
ja jos ma aivan maassa makaisin,
ja rääsyt verhona ois raajoillani,
ja turhaan leivänpalaa kerjäisin,
vain koirat tulis, nuolis haavojani,
ja nähdä saisin häpeässäni
vastaani säteilevän taivaan sulon,
ja Abraham jos sylin avaisi
ja viittailisi merkiks’ tervetulon,
niin kouristuisin kiveen allani
rukoillen patriarkkaa, hälle haastain:
»Oi Abraham, vie koirat luoksesi,
mut jätä minut, älä vie mua maastain!»


Lähde: Velho, Osku 1922: ”Umpimähkään”: O. Velhon elämäntyön pirstaleita. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.