Latsaruksen rukous

Latsaruksen rukous. Kirjoittanut Hjalmar Procopé

Suomentanut Osku Velho.

Sanomme: »Murheen laakso ompi maa,

ja elon kaiken saa vain surra, huolla,

mut luvattu on tuskan vuotten taa

ikuinen riemu meille tuolla puolla.»

On oma mieli mulla paikasta,

miss’ – Sanaan luottain – itkua ei laisin,

ja jos sais päättää kuolon portilla,

niin kääntyisin ja eloon palajaisin.

Ma kääntyisin, taas polut kulkisin

eloni raskaimpien hetkein vaivaan.

Maan joka soppi, jossa valitin,

ois mulle enemmän kuin ihmeet taivaan.

Ja jos ma vaipuisinkin lokahan

ja oisin inhottava kerjäläinen,

ja madot lihan söisi poveltan,

ja oisin vierottu ja viheljäinen,

ja jos ma aivan maassa makaisin,

ja rääsyt verhona ois raajoillani,

ja turhaan leivänpalaa kerjäisin,

vain koirat tulis, nuolis haavojani,

ja nähdä saisin häpeässäni

vastaani säteilevän taivaan sulon,

ja Abraham jos sylin avaisi

ja viittailisi merkiks’ tervetulon,

niin kouristuisin kiveen allani

rukoillen patriarkkaa, hälle haastain:

»Oi Abraham, vie koirat luoksesi,

mut jätä minut, älä vie mua maastain!»

Lähde: Velho, Osku 1922: ”Umpimähkään”: O. Velhon elämäntyön pirstaleita. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.