Laulajan häätö
Ulkoasu
Laulajan häätö. Kirjoittanut Hilja Pärssinen |
- Hän on taikuri, loitsija, laulun mi purki
- sävelsointuna, virtenä, koskena vaan.
- Hän on joutsen valkea, ilmojen kurki,
- satakieli, mi soittavi oksallaan.
- Kuin säikkyvi perho ja ruoho on hauras,
- niin herkkä hän on, et arvaakaan
- sinä toimen mies, sinä vahva ja vauras,
- miten kulkunsa outoa päällä on maan.
- Elämään, sen aaltojen pohjattuuksiin
- hän syöksyy, sotkana nousee jo,
- ylös aurinko juhli en käy ihanuuksiin
- ja laulaa, laulaa, sä kuuletko?
- Elon riemut ja tuskat, kansojen taisto,
- ajan valtavat kuohut vaahtopäät
- sävel kantaa. – Saa sanat sorretun vaisto;
- on suurten toivojen kirkkaat häät.
- Mut oi, kirouksin pois hänet torjuu
- veli, heimo ja kansa: ”sä vaikene jo!”
- Kylä ilkkuu, koito kun paeten horjuu:
- ”kuni muut joko sarkaa raadatko!”
- Mut laulaja luotu ei kuormien kantoon,
- ei lyömähän, – miksi hän lyöntejä sai?
- Sydän ah olis altis lahjojen antoon,
- ken ymmärtäisi, niin kuuntelis kai.
- Tarut kuulisi kummat. Verho jo siirtyis,
- elon näyttämö kirjava paljastuis,
- valot kaupunkein yön sumusta piirtyis,
- idän laivat aartehin rantoja uis.
- Sävel kirkas, mistä sä kuulijan löydät,
- kun markkinaremua täysi on maa?
- On rihkamahelyjä, herkkuja pöydät. –
- ”Mene laulaja, täällä et ääntää saa.”
- ”Et hiiskua saa, vie vihatut tietos,
- näit sen, mitä eivät nähneet muut.
- Mene, tyyssijas olkoon talven nietos
- ja ainoat kuulijas kivet ja puut!”
- – Käy laulaja hiljaa; harppu on poissa
- katuvierehen mieron sauva lyö.
- Ovet suljetut – salien nautinnoissa
- lie joillakin riemun, hurmion yö.
- Ja jossakin lienevi lemmittynsä. –
- Tuo muistelo rintaa viiltelee.
- Rikas kyyhkysen vienyt on syleilyhynsä.
- – Haa, vieläkö huulesi hourinee?
- Mitä, miksikä nauravi nuttusi saumat,
- oi laulaja, ryysyjä ylläs lie.
- On seuranas kurjat kulkurilaumat,
- niin pitkä ja autio eessäsi tie.
- Haa, nälkä sun on! – Akanainen leipä
- jo on loppunut. Korppi jos oisitkin
- kai hakisit haaskan. – Vapaus eipä
- ole rohtoa tautisi tuskihin. –
- Ytimiin sekä luihin tuskan nuolet
- nyt tunkee, kuolema voiton saa.
- – Olit laulajaks luotu sä; mykkänä kuolet.
- Kylä soi petolintujen kirkunaa.
Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.