Laulajan rukous
| Laulajan rukous. Kirjoittanut Hilja Pärssinen |
- Mun laulu huulillani elää antakaa,
- se ihanaa!
- Soi kukkaniityt, metsät, vetten kalvot
- ja ilman ääri, vuoret, laaksot nuo.
- Soi kylä, kaupunki, kun yössä valvot,
- ja äänet kumajaa kuin kosken vuo.
- Soi laulu, jonka helkkyessä herää
- uus into, hehku, voima verraton,
- tuo laulu, joka ihmislapset kerää
- työn uurastukseen, taistohon. –
- Mun laulu huulillani elää antakaa.
- En tunne muuta jumalaa.
- Se kehtohoni sävelmäänsä soitti,
- soi parkuna, kun rintaa vihavoitti
- elämä tuskallaan.
- Ja kautta aikojen
- työn laulu kaikui uljas, taikavoimainen
- levittäin loistojaan.
- Mun laulu huulillani elää antakaa.
- Mun laulu huulillani kuolla antakaa,
- se ihanaa!
- En mammonaa, en valtaa kunnioinut.
- Kun lyötiin laulaja ja murskattiin,
- niin eikö silloinkin se laulu soinut,
- mi jumalaisiin puhkes säveliin,
- se laulu, joka vapautta huusi,
- kun karkotettiin kansain suurimmat,
- tuo laulu ikivanha, aina uusi,
- mi kaikki loi, loi maailmat.
- Mun laulu huulillani kuolla antakaa.
- En tunne muuta jumalaa.
- Se särki teljet Cesarien, paavein,
- maat nosti, jotka hunnilaumat aavein
- sai pelkoon kauheaan.
- Ja eessä laulun sen
- luhistuu aikain tyhmyys vuortenkorkuinen,
- murenee mullat maan. –
- Oi laulu huulilla mun kuolla antakaa.
Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.