Lauleloita

Lauleloita. (Heine.) Kirjoittanut Heinrich Heine

Siivillä laulun kannan

Pois täältä sun, armahin,

Tuoll’ äyräillä Ganges-rannan

On seutunen ihanin.

Siell’ ihala tarha aukee

Kuun luoden hopeitaan,

Ja lotos-kukkaset raukee

Ikävään sisartaan.

Siell’ orvokit suutelevat

Ja tähtiä tähystävät,

Salasatuja kuiskaelevat

Nuo ruususet herkeät.

Ja kukkain kuisketta tuulet

Myös kuuntelee hiljeten,

Ja kaukaa solinan kuulet

Pyhän virran aaltojen.

Niin tuonne laskeudumme

Me palmupuun juurellen,

Ja lempeä, lepoa juomme

Sulo-unta ihaellen.

* * *

Kohoopi kuusi yksin

Pohjolan mäellä;

Se uinaa; valkoiseen peittoon

Sen kattoi kinos ja jää.

Se unta palmusta näkee,

Mi lounaalla kaukana

Yksin ja ääneti kuihtuu

Aavikon hiekassa.

Sa kalastajaneito

Venos rantaan soutele;

Mun viereen’ tule ja istu,

Käs’ kädessä riemuumme.

Mun rintaani pääsi paina,

Elä pelkää minua noin,

Antauduthan joka päivä

Syliin meren aallokkoin.

Sydämmen’ on myöskin meri,

Se hyrskyy ja tyyntyää,

Ja moni kirkas helmi

Syvässä kimeltää.

* * *

Sa olet kuin kaino kukka

Niin puhdas ja ihana:

Sua katselen, ja murhe

Mun sydämmeeni saa.

Ja päähäsi kädet pannen

Ma tahtoisin rukoilla,

Ett’ Jumala sua suojais

Niin puhtaana, armaana.

Leimu [Kustavi Grotenfelt].

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.