Laulu Lepanton taistelusta

Laulu Lepanton taistelusta Kirjoittanut Fernando de Herrera

Suom. Otto Manninen.

Ylistys Herran, Traakian hirmu jolta

sai tuhon meren aavalla! Oi taiston

Jumala, käsivarsi varjoojamme,

apumme, kunniamme,

Sa mursit lujan otsan faraolta

ja voiman, verivimman, murhavaiston:

päämiehet valiot vei hältä meri

kuin kivet kitaansa, ne syvyys peri,

ja Sinun vihasi niin heidät nieli

kuin kuivan tähkän kuuma tulenkieli.

Tyranni korska, laivojensa määrään

vain luottain valtavaan, jonk’ ikeen alla

ol’ olkapäämme irti pääsemättä

ja pakko käyttää kättä

tuon pahan vallan palvelukseen väärään,

pisimmät kaatoi vuorten setripuiden,

ja puu tuo, puista ylpein, juoden, uiden

vesiä vierahia, julkeasti

meit’ ilkkui, masenneita maahan asti.

Vapisi, säikkyi riettaan riehumista

jo pienet; otsansa hän nostaa tohti

Sua vastaan, Herra, katsein, mielin pöyhkein

ja herjauksin röyhkein,

vihaista niskaa viskoi, aseellista

heristi kättä voimassaan Sua kohti.

Hesperian kahden hautoi kaunorantain

hän turmaa, vimmaa sydämessään kantain,

kun puolsihe ne Sinuun luottain, Luojaan,

Sun uskos, rakkautes rintasuojaan.

Tuo virkkoi vimmahinen, kerskukieli:

»Maat kurjat, vihaani siis ette tunne,

isäini mainetöitä? Auttaa voiko

teit’ oma uljuus, toiko

mies Unkarin ehk’ avun arkamieli?

Dalmatian, Rhodon saiko taistelunne?

Ne vapaat onko? Heidän miekkans’ alta

mist’ auttajaa sai Saksa, Itävalta?

Taas Jumalanne teitä auttaa tainnee,

mun voittoisalta kädeltäni kainnee?»

– – –

Et, Herra, sen, ken omaa kunnioittaa

vain voimaans’, anna riistää kunniaasi,

yletön kellä kiukku, kiihko kellä

Sua vastaan rehennellä,

Sun alttaris hän häpäisee, jos voittaa.

Ah, sorrost’ auta omat kansas, maasi!

Hän verellämme viihtäis julman vihan,

pedoille jättäis jäsentemme lihan,

hän rienatyöstään kerskuis: »Miss’ on niillä

nyt Jumalansa? Minne mahtoi piillä?»

– – –

Ylensi päänsä öykkäri, Sun, Herran,

vihaaja karsas: meidän tuhoamme

hän mietti, kaikki hänen katrahastaan

meit’ äänestivät vastaan,

sanoivat: »Tulkaa, suuren järven verran

heist’ aavaan mereen verta vuodatamme:

kadotkoot päältä maan he kaikkinensa

ja niin myös nimi heidän Kristuksensa,

ja jaamme saaliin, vihamiesten surma

on silmiemme hekuma ja hurma!»

– – –

Jo täytti joka merenlahden laivat,

maa valtaan vaipui äänettömän kauhun,

ja urhoiltamme uskallus jo haihtui,

epäilyyn valjuun vaihtui,

nuo kunnes korskat saraseenit saivat

jo Herran suomast’ uuden sodan pauhun:

nuor’, uljas Juan D’Austria riensi kohti,

Espanjan sotikuulut myötään johti;

sill’ oman Siioninsa Herra säästää,

pois Baabelin jo orjuudesta päästää.

Kuin riistaa leijona, nuo riettaat niitä

niin väijyi, joitten kilpi totisesti

Sa olit, Herra, pelvotta jotk’ ovat

ja joitten rintasovat

on usko, rakkaus – ne eikö riitä?

Tuo taivahinen uskallus se kesti.

Soit taidon heille taistella Sa tarmoin,

karaisit käsivarret voimin varmoin

kuin teräsjouset, kalvankalskeen taajan

Sa keskeen välkähytit valtas vaajan.

– – –

On tänään nähty maassa matalalla

tuon ylvään katse, kaatuneena suuruus,

ja kunnia on, Herra, yksin Sulla:

soit suuren päiväs tulla,

oi sotalaumain Herra, aamus alla

nyt tuon on korskan, jäykän niskan kuuruus,

on suorat setrit, laajalatvat, -juuret,

on vuoret ylhät, jylhät, jyrkät, suuret,

on tornit, muurit, Tyyron haahdet oivat,

Sun sotilaasi joille tuhon toivat.

– – –

Jo surkaa, meren haahdet! Tuho raastaa

sai ylpeilynne, turhia mi luuli.

Ken säälii nyt, kuink’ onkin osas kurja,

kuun kumartaja nurja,

sa Aasia, portto täynnä paheen saastaa?

Sun sorruntas ken surkutellen kuuli,

rukoili eestäs? Herran vihan nosti

sun vihas, röyhkeilys, hän pilkkas kosti;

sun vanhat rikokses, sun vilppis musta

sua vastaan kääntyi, vaati rangaistusta.

Ken käsivartes katkottuina näki,

ken kadonneiksi laivasi, joit’ aava

vilisi äsken vielä kaikin lainein,

ken kuolos kurjin mainein,

sun turmaas säikkyin huusi: »Kenen väki

noin voiton peljättäväst’ oli saava?»

Sa, Herra, näytit kätes voimallisen,

soit ruhtinaasi uskon kristillisen

ja kunniasi pyhän nimen tähden

Espanjas voittaa, oikeaks sen nähden.

Lähde: Espanjan ja Portugalin kirjallisuuden kultainen kirja. 1954. Toimittanut Tyyni Tuulio. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.