Laulu Maijasta

Laulu Maijasta. Kirjoittanut Eetu Salin

Pälkähtipä kerran päähäin

Hauskaa Maijaa tavata,

Kun tietävät sen ystäväin

Niin turhaa sit’ on salata.

Ja tulihan se tuuli kerran

Itse taivaan taatolle,

Ett’ pistäytä luokse Maijan

Iltahetken vietolle.

Se Maija mahtoi olla soma,

Vertaistansa vailla kai,

Kun itse Ukon hurmas, jopa

Aistillisiin hiukan sai.

Ja saihan hurskas patriarkka,

Apram ukko Saaraltaan,

Julki luvan Haagaria

Pistäytä halaamaan.

Hurskas Lea vallan vaati

Jakob rukkaa öitsimään

Tyttölöitä, vaikka kaksi

Jo ol’ akkaa itsellään.

Pyhä David taasen niinkuin

Poikansakin Salomon,

Kaunottaria sataluvuin

Aivan haali kokohon.

Eikä Herra heitä siitä

Moittinut, ei morkannut,

Urian akan ryöstännästä

Vaan sai David nuhtelut.

Pyhyyksien esimerkki

Vaikuttava peräti,

Luokse Maijan huviretki

Suunnataan ain’ yhäti.

Sinne pyhän piispan poika,

Pappismies ja paatunut

Kilvan kiirehtii ja Maija

Ain’ on kaikki lumonut.

Viehkeä ol’ nuorna Maija,

Kuulu kauneudestaan,

Ränsistynyt nyt on vasta

Josepilla ollessaan.

Työmies kun ei jaksa hoitaa

Kaunotarta kunnolleen,

Liian usein myöskin tuikkaa

Suukon Juoso kullalleen.

Mutta tyttö äidin kaima,

Äidin kuva, viehkeys,

Taas on uusi, hurmoava,

Eelleen jatkuu viettelys.

Kunpa vaan ei taasen pyhä

Taivahista maahan sais,

Maija neidin impeyttä

Uinahtaissa kavaltais.

Jospa saiskin – kunpa vainen

Yllyttäjä mainio,

Syntyis’ kuulu niin kuin Bebel,

Kiivaampi kuin Tainio.

Maijankultti siitä yhä

Elpyisi vain eellehen,

Muinen kuului munkki pyhä

Maijan kuvaa suudelleen.

Lähde: Salin, Eetu 1909: Tyrmässä. I. Osuuskunta Kehitys r. l., Pori.