Laulu hämärissä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laulu hämärissä.

Kirjoittanut Eino Pakarinen


Tunnetko Hämärätärtä,
Hienoa hämyjen neittä?
Tunnen tyttären hämyjen,
Varjojen vakavan nei’en!
Kun on kylmä talviaamu,
Kirisevi kirkas hanki,
Kuurassa on koivun oksat,
Härmässä petäjän latvat –
Silloin tuolta vaaran päältä,
Nenästä utuisen niemen
Hiihtävi hämärän tytti,
Varjojen vakava neiti.
Istut yksin ikkunassa,
Tuli tuikkivi takassa,
Nukkuvi tuvassa kaikki,
Kissa vanha kehreävi –
Tulevi tupahan tytti,
Hiipivi hämärän neiti:
Härmästä on huivi tehty,
Kuurasta kuottu sukka,
Viitta villoista ve’etty,
Vuonan harmajan selästä.
Harmajat on nei’en silmät,
Harmaja hiuskin hieno;
Vienosti verevä poski,
Piirre poskella totinen.
Jos on syömmesi suruinen,
Mieli musta muisteloista,
Silmä itkusta punanen,
Poski valju valvonnasta;
Hämärätär hieno neiti,
Varjojen vakava tytti,
Viepi viileän kätösen
Otsallesi polttavalle –
Syömmestä suru katosi,
Mielestäsi mustat muistot;
Rauha rinnassa asuvi
Suruisen ihana lauha.
Kun jo päivä pilkistävi,
Valoviiru ilmenevi
Tuonne taivon rantamalle,
Korpikuusien kohalle;
Paistavi punalta hanki,
Punalta petäjän kylki,
Saapuvi iloinen impi
Päivätär, korea kuopus –
Poistuvi hämärän neiti,
Hiihtelevi hiljaksensa
Tuonne korpien povehen,
Salon synkän siimeksehen.
Sinneppä katosi neiti –
Rauha kanssansa katosi,
Helmassa hämärän nei’en,
Varjojen vakavan immen.

15-11 1901.


Lähde: Pakarinen, Eino 1902: Mutkaisilla poluilla. Boman & Karlsson, Hämeenlinna.