Laulu lahdella

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laulu lahdella.

Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen


Sisällysluettelo

1.[muokkaa]

Hämärä hiljaa hiipii
elokuun iltasen.
Lahdella vettä liipii
venhossa poikanen.
Laulua surukasta
lauleli istuissaan,
eräästä armahasta
immestä tämän maan.

2.[muokkaa]

Kertoi: sen koto on vallan
seudussa Pohjolan,
seassa kylmän hallan,
pakkasen purevan.
Siellä jos kuinka raatoi
käsillä torpparin,
kylmä sen hyödyn kaatoi
jäätävin huurehin.
Nälkä tuhoksi tuli
kaunosen kotihin.
Ennenkun nietokset suli
kuolo vei torpparin.
Kauvaksi kaunis impi
etelään kaupattiin,
kultaakin kallihimpi
saatihin Helsinkiin.
Siellä on moni hellä
joutunut satimiin,
työllä ja nälkäsellä
vaivattu uuvuksiin.
Poloinen Pohjan sorja!
Orjaksi joutui hän:
palveli nöyrä, norja
oikkuja emännän.
Illat ja yötä valvoi
käskystä rikkaiden.
Väsymys, kurjuus kalvoi
ruusuja kaunosen.
Poistuvi posken helo,
kirkkaus katsonnan.
Kuihtuvi Pohjan elo
usmissa ahtahan.
Säästi ne Pohjan halla
tuvassa torpparin.
Murtui ne suremalla
herroissa Helsingin.
Hävisi ihaninta
suloista Suomenmaan.
Verta jo sylki rinta,
impyen taudissaan.
Poikanen Pohjan tuli
avuksi ihanan.
Kyynele silmään suli.
Itki myös morsian.
Hälle hän hellää henki.
Suukoilla paransi.
Myöhä on apu senki:
neito vain huokaili.
Armaansa syliin nukkui
murheista maailman.
Pohjolan pojalta hukkui
katsanto iloisan.

3.[muokkaa]

Usein hän vielä viihtyy
haudalla armaisen.
Surunsa siellä kiihtyy
juostessa kyynelten.
Katsoo hän vetten kalvoo
lähellä hautuumaan,
myöhään kun illan valvoo,
uinuen venhossaan.
Airolla hiljaa huiskii
piirteitä pintaan veen.
Lohtua lintu kuiskii,
painuva piiloseen.
Kyyneltä poistaa koittaa
hiljainen tuulonen.
Poika jos voisi voittaa
vaivan ja surusen!
Säveltä luo se rintaan
lohduksi murtuneen.
Laulaissa kaunihintaan
kuultiin sen kuiskelleen.
Läsnä hän olevan luulee
impensä värettä,
haudalta lahteen kun tuulee
taivas on hymyvä.
Sineä silmäin hakee
lahden hän laineista,
minnekä taivaan lakee
laskevi kuvansa.

4.[muokkaa]

Siispä hän istuu, laulaa
ruumihin lähellä.
Surmansa miettii paulaa
iltojen hämyssä.


Lähde: Valpas-Hänninen, Edvard 1904: Arkkiveisuja y. m. vetänyt viisi itse Ee Vuu Vessu. Helsinki.