Laulu lapsiparasta

Laulu lapsiparasta Eli Parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa Kirjoittanut Frank Wedekind

Ol’ orpolapsi, sokeat

joll’ oli silmät molemmat,

voi, silmät molemmat;

mies muudan vielä, onneton,

jok’ aivan umpikuuro on,

jok’ umpikuuro on.

Ja yhtä matkaa kulki nuo,

laps umpisilmä, ukko tuo,

miesparka vanha, kuuro tuo.

Sai heitä vastaan kontaten

pien’ eukko rujo, vaivainen,

pien’ eukko vaivainen.

Miks hällä toista jalkaa ei?

Sen tapaturmass’ auto vei,

se koko jalan vei.

Nyt kulkijoita kolme on:

laps, ukko, eukko jalaton,

tuo eukkorääsy jalaton.

Ja vuosin viisinkymmenin

yks piika viel’ on puhtahin,

on neitsyt puhtahin.

Siks luoja hälle kosti kai:

hän pulskan huuliparran sai,

hän huuliparran sai.

Hän jäseneksi joukon tään

käy hartahasti pyrkimään:

Se parantaisi taudin tään!

Ja kulkukoira tiellä on,

sen suu on vallan hampaaton,

suu vallan hampaaton;

ei luuta purra voinut – kai

jo vatsa selkärankaan sai,

jo selkärankaan sai.

Niin seura uuden jäsenen

sai taaskin, puolikuollehen:

tään koiran kapitautisen.

Eli runoniekka puutteessaan,

mies valmis nälkäkuolemaan,

ah, nälkäkuolemaan.

Hän maksoi runon verellään,

ja hänt’ ei tunne yksikään,

ei tunne yksikään.

Hän sairas on ja kurja; läks

siis kurjimpien ystäväks,

tuli koiran henkiystäväks.

Ja onneksensa, sillä hän

loi sitten kumman näytelmän,

loi kumman näytelmän.

Sen henkilöinä oli nuo:

laps orpo, umpisilmä tuo,

laps umpisilmä tuo,

mies kuuro, rampa eukkonen

ja neitsyt huulipartainen,

tuo hento, huulipartainen.

Ja vallan oikopäätä vaan

on kukin mestar’ osassaan,

on mestar’ osassaan.

Ja johtaja on nerokas:

tuo syyhyselkä koira, kas,

tuo syyhyselkä, kas.

Ja sensuuri on suopeaa,

ens’ ilta menestyksen saa,

ja arvostelu kumartaa.

Ja kätten pauke lopu ei.

Ja kansa koiran kotiin vei,

sen vaunuin veti, hei!

Sai runoniekka eläkkeen,

ja kassa tuli tulvilleen

tään kumman kiertueen.

Kun Eurooppa sen nähdä sai,

se Amerikkaan lähti kai

ja Argentiinaan, Kiinaan kai.

Ja opetus on tästä tää:

vaikk’ aina vamma vammaks jää,

tuo tuskaa viiltävää,

niin Runottaren sylihin

jää siitä onni kirkkahin,

vain onni kirkkahin,

Ja kostuu mieli, vatsa pien’

ja myöskin neitsyt saman tien

ja ihmiskunta saman tien.

Lähde: Kailas, Uuno 1924: Kaunis Saksa: sarja saksalaista lyriikkaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.