Laulu pöyhkeästä kukosta
| Laulu pöyhkeästä kukosta Kirjoittanut Väinö Siikaniemi |
- – Minä olen tämän kylän lukko!
- kiekasi tunkiolla ylpeä kukko.
- – Sano, pappa, vielä nuo sanat!
- kotkotti kunniantunnossa kanat!
- – Sanon, että toisehen kylähän asti
- ääneni kuuluu, ja kirkkahasti.
- – Jo tok, no tok, kaakatti parvi,
- sulla on valitun paimenen sarvi.
- – Sanon vain, tulkohon ukko kuin ukko,
- minä olen sittenkin taitavin kukko,
- nyt minä teille kiekasen ikään,
- mua ei voita kurkku niin mikään.
- – Kukapa nyt voittaisi meidän pappaa
- äänellänsä hän hyttyset tappaa!
- – Harjankin kaataa ma kiekuen taidan,
- malttakaa, nousen ma seipäälle aidan!
- – Sulle on annettu kirkkahin ääni,
- tietäähän sen koko tienoo ja lääni.
- – Tein minä tässä laulunkin nätin,
- uottakaa, laulan sen harjalta lätin!
- – Pappa on sentäänkin meidän pappa,
- kurkkusi aukaise, kajautappa!
- – Liian oon vielä ma matalalla tässä,
- minä olen nimittäin kukkojen ässä,
- Taivahan lakeen asti ma kiipeen,
- niin olen saanut ma sisua siipeen.
- Pietarin korvahan silloin ma laulan,
- kosk’ olen saanut näin kirkkahan kaulan.
- – Meidän papalla on helttaa ja harjaa,
- voimansa tuntee hän, muitakin – parjaa,
- kaakatti innossa kanojen karja,
- – hänelle on matala lättimme harja.
- Kimposi kukko jo kirkon harjaan,
- pyrkiä tahtoen enkelisarjaan.
- Siihenpä jäikin iäksi ukko
- pyrstönsä juureen pantiin jo lukko.
- Käyköhöt idästä, lännestä tuulet,
- nirskuvan, narskuvan aina sen kuulet.
Lähde: Lausuntarunoja nuorelle väelle: lausuntaohjeita ja 250 lausuttavaa runoa. 1958. Neljäs painos. Toimittaneet Eero Salola ja Eino Keskinen. Somistanut G. Paaer. Osakeyhtiö Valistus, Helsinki.