Laulu työläisnaiselle

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laulu työläisnaiselle.

Kirjoittanut Hilja Pärssinen


Elä ennen käteni lepohon käy,
kun unteni kukka ei orjana näy,
elä ennen jalkani kulkuas jätä,
kun hältä on poistunut vaiva ja hätä.
Veri koskena suonteni väyliä aja,
hänen ollos, sorretun, innoittaja,
myös aatos sä välkkyvät nuolesi lauo,
urat hälle sä keveät kulkea auo.
Sydän ellös ennen tyventä tapaa,
kun soi hänen sielunsa laulelo vapaa.
– Kas silloin, silloin mä nukkua saan
kun unteni kukka on kauneus maan!
Oi kuormien alla hän surkastuu,
alin aidanvitsa on, porraspuu.
Komeroissa hän tehtaan nääntyvi varhain,
tai sortuu usvihin kohtalon harhain.
Vilu hällä on, lehviä pyörtehet raastaa,
yö ylleen syy tavi rahkoja, saastaa,
imi lasna jo katkeran kärsimysnesteen
läpi aikojen kohtasi louhikon, esteen,
koki puutteen, vainon ja koston vallat,
orasmaillaan huurut ja harmajat hallat,
oli orjatar. – Kieli ei kertoa voi,
miten tuskien maljasta koito hän joi.
Olen uurtaja vain, olen laulaja yön,
ajan mustaan muurihin railoa lyön.
Sävel sointuna lennä sä ihmispesiin,
kointähtönen pilvien palteista esiin!
Tuhat soikohon soittoa harpuin, huiluin,
kunis nousee silta, mi vie yli kuiluin,
mi maan mudan piilosta kultia loitsee,
yön helmahan valtoinaan salamoitsee.
Näin lauluni laannuta jäät sekä riitteet,
lyö sorto ja kirvota kahlehen liitteet.
– Kas silloin päivä on loistossaan,
kun unteni kukka on kauneus maan.


Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.