Laulukiven metsässä

Laulukiven metsässä. Kirjoittanut Irene Mendelin

Autio on Laulukiven metsä,

Impi heloääni poissa on,

Mäen männyt kaihoisasti kuiskii:

Kaukana on unhoittumaton.

Tenhoisasti nyt ei laulu kaiu,

Loitolla on »tytär kuninkaan«,

Muilla mailla muiden iloks laulaa

Kaipaustaan sekä toiveitaan.

Souti tuolla järven tyyntä pintaa,

Katsoi kuinka aaltoon kuvastuu

Rannat rakkaat, sinilaki kuulas,

Kesäillan haaveileva kuu.

Kevät saapi, saapuu laululinnut,

Mutta sin’ et saavu kuitenkaan.

Autiona Laulukiven metsä

Kaipaa kadonnutta leivoaan.

Koivikonkin lehdot sua kaipaa,

Asujain sen ehkä eniten,

Soisi taasen kasvot kauniit nähdä,

Nähdä syvän silmän välkkehen.

Kuulla, kahden kesken istuttaissa,

Aatoksia hienon henkesi,

Niiss’ ol’ kevään tuoksua ja tulta

Ja ne lämmitti ja viehätti.

Kauas siirryit, kotirannat heitit,

Suokoon elo sulle auvoaan!

Mont’ oon nähnyt, harvoja mä muistan

Sua unhoita en milloinkaan.

Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.