Siirry sisältöön

Laulun synty (Tamminen)

Wikiaineistosta
Laulun synty.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Jo ijäisyyden henkäys sai nousemaan
vihannat lehdot alta valtamerten pinnan,
ruusuiset hetket riemuin tanssiin ääriin maan
jo riensi päivän kultavaunuin kanssa rinnan.
Niin laski käsi enkelin
upean linnun: sen suu täynnä taivaallista
metosta taivaan ruususista.
Se lensi maihin Eedenin,
itsensä piiloon palmuun sulki.
Kun rusko päivän kuudennen
himmensi tähtiseppelen,
niin lauluin taivaisin se tunteensa toi julki.
Tuon Eeva kuuli unissaan
ja heräs viehättyin. Kun loppui laulu soma,
hän kuunteli sit’ yhä vaan,
kohotti vihdoin ääntä omaa,
lempensä lauloi armahalleen;
yhdessä heiltä taas soi kiitos Jumalalleen.
Ja paratiisin linnun – niin
tuon vieraan nimi vielä yhä –
se laulu saattoi hurmoksiin:
siin’ on sen oma sointu pyhä,
jonk’ ihmissydän sai selvempiin säveliin. –
Ei laula enää koskaan lintu tuo,
vaan tyytyy, että ihmislapsi sai sen
suloisen lahjan taivahaisen,
mi taivaan kuoriin hälle sijan suo.
Jalaton on se; vaan kun siivillä se kiitää
ja yhä taivahalle liitää,
on hiljaisnakin kuva tuo
laulusta, joka turhuudesta,
maan huolista ja murehesta
sielumme nauttimaan vie rauhaa Luojan luo.


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.