Legenda (Harmaja)

Legenda Espanjalaisen aiheen mukaan. Kirjoittanut Saima Harmaja

Oli julistus Juudean kuninkaan

yli seutujen käynyt aikana tuona.

Kotiliedet se murskasi kulkeissaan,

sadat äidit itkivät kehtojen luona.

Niin paeten miekkaa vainoojain

myös äideistä nuorin kuljetti lastaan,

sydän kauhua täynnä, yön kauhuja vastaan

erämaihin aasilla ratsastain.

Oli juhdan raskasta pimeydessä,

käsi vapisi Joosefin voimakkaan,

ja painoi sydämen nääntyessä

pyhä äiti rintaansa pienoistaan.

Oli sidottu hentoon ruumiiseen

koko maailman, tuskassa uupuvan, kaipuu;

opas ainoa voimaan ja rakkauteen

hänen poveensa väkeä vailla nyt vaipuu.

Vuossatoja Juudean parhaimmat

sitä odotti turhaan, Messias-lasta.

Oi Herra, maanpiirien vapahtajasta

mitä teet, jos ruumiin he surmaavat?

Läpi pimeän tie kävi, kuoleman mailla,

säde kalpea kietoi lapsen pään,

kun äkkiä, julmien varjojen lailla,

näki vuorien rosvot he ympärillään.

Yks lyhtyä nosti: »On vaatteet hyvät»,

hän ilkkui, »ja kuolleet juorua ei!»

Mut lapsen silmät tyynet ja syvät

näki toinen; se häneltä rauhan vei.

Ja ääneen, salaten tuskaa rinnan

hän virkkoi hurjalle veljelleen:

»Ota juhta, ja pitää saat sen hinnan;

minä yksin lopusta selvän teen.»

– Mut murhaan noussut ei rosvon käsi,

vain siteet Joosefin riisui tuo:

»Älä pelkää, suojelen perhettäsi.

Vien teidät turvaan ja lieden luo.»

Oli pimeä ryövärin piilotalo,

tuli vastaan valvova vaimo vain.

Hän hymyyn puhkesi huudahtain

kun lapsen otsalta hohti valo.

»Oi vieras, niin ihana poikanen!»

Käsin hartain syliinsä pyysi hän sen.

Niin ryövärin vaimo lämmitti vettä

ja ihanan lapsen kylpyyn vei,

sitä hellien pesi, mut nyyhkytyksettä

sen suloista naurua kestänyt ei.

»Mikä on sinun?» – »Vieras, lapsi on mulla,

mut päivästä päivään sen kärsivän nään.

Ei koskaan se naurain voi syliini tulla.

Se spitaalinen oli syntyessään.»

Niin toistensa sielujen syvyyteen

näki äidit hetken, ja vavisten aivan

koki Jumalan äiti ihanan vaivan:

tuli valoa rintansa tulvilleen.

Ja hän hymyili, lausuen, taivaallinen:

»Nyt lapsesi tuo, minä kylvetän sen!»

Ja sairaan, itkevän lapsen pesi

niin Jumalan äiti hyväillen,

ja Messias-lasta huuhtonut vesi

oli pyhä; se puhdisti poloisen.

Mikä valkeus majasta ryövärin hohti!

Sydän vaimon riemuun murtua vois,

kun poikanen sylistä Maarian pois

käsin armain pyrki jo äitiä kohti.

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.