Lehden elämä

XXXV [Lehden elämä] Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Epätoivoista lehden on luulla, elon että se ansaitsi oman,

puun kruunussa humisevassa vain täyttää se vähäisen loman.

Kesän helteisen kestävä verso, suven tuulessa liehuva lehti,

ei mitään se merkitse enää, kun puusta se irrota ehti.

Puu vuosien kulkiessa yhä uusia lehtiä kantoi,

oli puulta ne kaikkensa saaneet ja puulle ne kaikkensa antoi.

Kuin lehteä ihmistä kantaa puu mahtava oksallansa,

elämää ei saanut hän omaa, elämänsä on heimo ja kansa.

Suvikerrat miljoonat maatuu, kun vierivät ikuisuudet,

ajat kuolevat, ajattomuudet ja kansojen rajattomuudet,

puut vanhat lahoo ja kaatuu, puut nousevat tuoreet ja uudet..

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.