Leivo (Forsman)

Leivo. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

    Nousi päivän liemu,

    Sulous ja riemu

Heräs vihdoin talvihorrostansa;

    Kevät solmee vaulaa,

    Lehdon käki laulaa,

Keräs metsä, ilma laulajansa;

    Pääsky armas lensi

    Majalleen, ja ensi-

Lemmest’ alkoi peippo visertää.

    Kaikkein riemun kuulin;

    Armaimmaksi luulin

Leivon onnen sini-taivahilla.

    Senp’ on hellin rinta,

    Lemmen uneksinta

Laulattaa sit’ elon aamusilla;

    Kaikki sävelmänsä,

    Ylhääll’ liitäissänsä,

Kuului korvissani soivan näin:

Ket’ ei kahleet haita

    Ilman kauko-maita

Liitämästä – häntä onnistaapi!

    Jok’ on lauluun luotu,

    Jolle kullan muoto

Ynnä kevät luonnon ilmi saapi!

    Näin sen laulu raikui;

    Monistellen kaiku

Leivon virret toi mun korvihin’.

    Päivän myötä liitää,

    Maita merta kiitää

Milloin Etelään ja Pohjaan milloin;

    Laaksoss’ suukkosilla

    Olla, taivahilla

Laulaa autuuttansa aamuin illoin;

    – Voi sua miekkosinta!

    Kuinka pieni rinta,

Leivo, moiset riemut mahduttaa!

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.