Leivo (Forsman)

Wikiaineistosta
Leivo.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


    Nousi päivän liemu,
    Sulous ja riemu
Heräs vihdoin talvihorrostansa;
    Kevät solmee vaulaa,
    Lehdon käki laulaa,
Keräs metsä, ilma laulajansa;
    Pääsky armas lensi
    Majalleen, ja ensi-
Lemmest’ alkoi peippo visertää.
    Kaikkein riemun kuulin;
    Armaimmaksi luulin
Leivon onnen sini-taivahilla.
    Senp’ on hellin rinta,
    Lemmen uneksinta
Laulattaa sit’ elon aamusilla;
    Kaikki sävelmänsä,
    Ylhääll’ liitäissänsä,
Kuului korvissani soivan näin:
Ket’ ei kahleet haita
    Ilman kauko-maita
Liitämästä – häntä onnistaapi!
    Jok’ on lauluun luotu,
    Jolle kullan muoto
Ynnä kevät luonnon ilmi saapi!
    Näin sen laulu raikui;
    Monistellen kaiku
Leivon virret toi mun korvihin’.
    Päivän myötä liitää,
    Maita merta kiitää
Milloin Etelään ja Pohjaan milloin;
    Laaksoss’ suukkosilla
    Olla, taivahilla
Laulaa autuuttansa aamuin illoin;
    – Voi sua miekkosinta!
    Kuinka pieni rinta,
Leivo, moiset riemut mahduttaa!


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.