Lemmensoitin

Lemmensoitin. (Cygnæus). Kirjoittanut Fredrik Cygnaeus

Kauheasti myrsky mylleröi,

lemmenharpun kieliin äänet löi.

Sävelet niin syvät, somat soi,

elosasti soinnut helakoi,

vaikka kielet usein katkesivat

syöntä murtunutta kaikuilivat

Hentoon korvaan kovin outo on

myrskyn soitto synkkä, iloton.

Eikä kylmään polopohjolaan,

joukkoon julmaan, sutten ulvontaan

kuulu kuiskeet sulosoittimien,

kultasoinnut maitten suvisien.

Mutta helskyy Suomen syksysää:

myrsky metsät, korvet kielittää,

aaltoin äänet syvät, suuret soi,

pilvein kannat paukkain salamoi.

Silloin tunnet, miksi riehakoipi

lemmensoitin harvoin hellin soipi.

Tunne onnee, kunhan hellästi

soitetahan elon riemuksi.

Kunhan kaikuu rauhan kunnia,

laula: terve ilosanoma!

Mutta ellös väisty arkaellen

levottuus jos läikkyy lainehdellen.

Uusi tuuli taasen tulla voi,

mikä lemmenharppuun huminoi,

sijaan soiton huiman, katkeran

luopi lännen hyryn vienosan.

Kevät kun saa luonnon innoituksiin,

soluu riemut surun huokauksiin.

–[Valpa]s.

Lähde: Työmies 11.10.1901.