Lempeni ja Lauli
| Lempeni ja Lauli Kirjoittanut Eino Leino |
1
[muokkaa]- Niin puhtaana täällä mä leikitsin
- ja rauhallisna mä eleilin
- ja intohimosta en tiennyt,
- ja puhtaana syömmeni sykkäili
- ja hiljaa mun suoneni tykkäili –
- mutt’ sinä oot rauhani vienyt!
- En tiennyt mä lemmen-tuulista,
- en tiennynnä ruso-huulista –
- viatonna mä leikitsin aivan,
- ja syömmeni nuortea, puhdas tuo
- se ilmoille ihmisten silloin luo
- synnittömän Luojan taivaan.
- Mutt’ silloin sä tulitkin luokseni,
- ja poissa ol’ viaton rauhani,
- jota saane en koskaan taasen,
- ja minuhun silmäsi sinervät loit
- ja mulle sä tuskat ja tunteet toit,
- mun rintaani nuorekkaasen.
- Ja silloinpa alkoi sykkäillä
- mun rintani, suoneni tykkäillä,
- sä loit niihin tunnetta, tulta,
- ja silloin sä rauhani, järkeni veit
- ja ijäksi onnettomaksi mun teit –
- kun veit sinä rauhani multa! –
2
[muokkaa]- Huvikseni sua silloin
- aloin koito lempimään,
- sua muistelin mä illoin –
- huvikseni tein mä tään.
- Mutta varkain silloin hiipi
- syömmeheni lemmen-vuo,
- lemmenlintu, kultasiipi,
- leikitellen lens mun luo.
- Tuota ensin karkoitella
- koitin kummastellen mä,
- mutta lemmenturme hellä
- kiihdytti mun sydäntä.
- Silloin runokanteloista
- koitin soittaa ahkeraan,
- ett’en koskaan enää moista
- tunnetta mä tuntiskaan.
- Mutta vaikka kuinka koitan
- tulta tunteen tyynnyttää,
- lempeäin en silti voita –
- vaan mun voittaa lempi tää.
- Sillä aina naurusuissa
- väikyt neito luonani,
- siksi tunteen taisteluissa
- riutuu raukan rintani.
3
[muokkaa]- No olkoon sitten, kosk’ en saane rauhaa rinnan koskonkaan,
- olkoon taistot, myrskyt nuo ne rinnassani ainiaan,
- olkoon tuulten, myrskyin koti rintaseni aina mun,
- viekööt myrskyt rinnastani elon onnen haaveillun!
- Kosk’ en koskaan sua Lauli syömmestäni pois mä saa,
- olkoon sitten! – sua tahdon ainiaan mä rakastaa,
- vieköön lempi multa järjen, mielen, hengen autuuden,
- kunhan sua lempiellä saanen, sulo-neitonen!
- Kosk’ en koskaan lemmenkyytä rinnastani pois mä saa,
- olkoon sitten syömmessäni myrkky-kyy se ainiaan,
- pistäköön, en tuosta huoli, kuka tuosta huoliskaan,
- kun impee ihaninta maassa lempiellä aina saa.
- Kosk’ en syömmestäni saane koskaan kuvaasi mä pois,
- olkoon kuvas rinnassani, kunpa ainiaan se ois!
- Riutukoon mun rintani ja vieköön hautanani mun,
- mutta vielä haudassani varmaan, Lauli, muistan sun!
4
[muokkaa]- Oi miksi Lauli tulitkaan
- sä luokseni mun angervoisen,
- kun tiesit, etfen vastustaa
- voi voimaa lemmen leimuvaisen?
- Kun en ois, koito, koskonkaan
- mä nähnyt sua maailmassa,
- niin oisi rauha ainiaan
- se säilynyt mun rintasessa.
5
[muokkaa]- No miks et riemuitse sä neito, kun sä minust’ voiton sait?
- Nyt on sulla julmurilla, viehkeällä lysti kait!
- Miks et naura, vaikka riutuu rintani mun murheesen,
- vaikka järki multa kohta pimentyypi pilvehen?
- No miks et riemuitse sä Lauli, kun sä multa syömmen veit,
- kun sä ijäks toivehikkaan nuoren toivottomaks teit?
- Naura, veikistele, naura! – nauraa nyt sä kyllin saat,
- kun sä multa mursit onnen, toiveheni toivekkaat.
- Sittenkö sä vasta naurat, kun mä astun hautahan,
- kun sä arkuss’ nähdä saat mun muoton’ surun sortaman?
- Ei sun tarvis kauan oottaa, kohta tuonkin nähdä saa –
- jos sä vainen voisit silloin haudan laidall’ naurahtaa! –
6
[muokkaa]- Mutt’ vuoro on sunkin kuolla
- ja loppuvi elkesi sun,
- vaan haudan toisella puolla
- sä vihdoin kohdannet mun!
- Jos joutunet riemuhun taivaan
- ja helvetissä mä lien,
- niin näölläni riemusi aivan
- mä varmahan sinulta vien.
7
[muokkaa]- Vastaa mulle, miss’ on minun posket punervat,
- ja miss’ on minun silmäni ne tulta tuikkivat,
- ja miss’ on puhdas syömmeni ja rauha rintasen’,
- sä vastaa mulle, jos sä voinet, sulo-neitonen!
- Sä vastaa, neito, autuuden sä miksi multa veit
- ja miksi rintani mun nuoren innottomaks teit,
- ja miks on neito syömmesi sun hyytehinen niin?
- Vastaa Lauli angervoisen näihin aatelmiin!
8
[muokkaa]- Lumouksissa varmahan mä lienen nyt,
- tuota kauan olen yksin miettinyt,
- kosk’ en järkeäni takaisin mä saa,
- mutta, hullu, sua muistan ainiaan.
- Järjettä on kurja olla kylläkin,
- lemmettä on kurjemp’ olla kuitenkin.
- Kyll’ elon synkäks Luoja järjettä se loi,
- mutt’ ilman lempeä ei täällä elää voi.
- Kun sulta, neito, järkeni mä saisin pois,
- silloin rinta rauhallinen mulla ois,
- enkä sitten tähtes sun mä huokaileis,
- eikä kannel tähtes enää soitteleis.
- Mutt’ tuon sä tiedät kyllä, sulo-neitonen,
- ja pidät järkeni mun vainen ilkkuen.
- Mä rukoilen: »Oi, anna pois mun järkeni!»
- ja vastuusi on kylmä pilkkanaurusi.
9
[muokkaa]- Sikskö Luoja antoi sulle
- kaunihille, kaivatulle
- sadun ihanuuden moisen,
- että minut angervoisen
- lumoisit sä sillä?
- Sikskö, että sydämmillä
- leikkisit sä lempivillä,
- että sinun tähtes sortuis,
- moni kelpo sydän murtuis? –
- Ollos varovainen!
- Ehkä joudut satimehen
- ja saat tuskan sydämmehen,
- silloin muista, että samaa
- tuskaa sinun valmistamaa
- kärsinyt oon kauvan.
10
[muokkaa]- Mutt’ odotas vainen sä neitoni mun,
- kyllä mä vielä sun kostan,
- ja kohtapa varmahan rintaasi sun
- haltijat lemmen mä nostan!
- Ja siksi mä tahdonkin laulahdella,
- ett’ syttyisi rintaasi rakkaus hellä. –
- Mutt’ odotas vainen sä neitoni mun,
- kyllä mä vielä sun kostan!
- Mä kantelon soitolla lumoan sun,
- kun rukoilen Runottarelta
- voimoa, että mä voittaisin sun,
- ja lumoa Lumottarelta,
- ja tenholla kantelon vangitsen varmaan
- itselleni minä neitosen armaan. –
- Ja odotas vielä sä neitoni mun,
- kyllä mä vielä sun kostan!
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.