Leppälintujen suru
Ulkoasu
Leppälintujen suru. Kirjoittanut Immi Hellén |
- Oli mätäs maassa tuolla
- viidakossa päivän puolla,
- mätäs vehreämpi muita.
- Siihen tupasemme teimme,
- pehmikkeeksi naavat veimme.
- Pyytelimme lehdon puita:
- peitelkäätte piiloamme
- nuokkuvilla oksillanne!
- Kului päivät puuhatessa,
- mutta valoisina öinä
- laulu helkkyi helmivöinä.
- Jo on munat kätkyessä,
- niistä tulee tuutimalla
- emon untuvien alla
- pikku pojat somat, somat,
- vaikka vielä alastomat.
- Pian kasvaa untuvaiset,
- humpulaiset, pumpulaiset,
- vanhempainsa onni ainoo! –
- mut syöjätär jo vainoo.
- Äsken eineen etsinnästä
- pienoisille palatessa,
- tupa tyhjä, pojat poissa,
- murhamies on käynyt koissa.
- Lintu suuri, mustasiipi
- päällä kiertäin kaartain lentää –
- kuinka hennoikaan se sentään!
- Mistä etsii alla tuskan
- sydänparka lohdutustaan.
- Painuako multaan mustaan,
- vaiko syvään meren pohjaan
- polo viime lennon ohjaa?
- Yks on toivo toki vielä:
- kenties kerran luona Luojan
- paratiisin pyhätöissä,
- lempilehtoin siimeksessä,
- miss’ ei toinen toistaan vainoo,
- nähdä saamme armaat vielä.
- Se on meillä toivo ainoo.
- Ristiriita maan on päällä.
- Kenties siellä sävel helää,
- joka kesken katkes täällä –
- eihän muuten jaksais elää.
1920.
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.