Linnan rouva
| Linnan rouva Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen |
- Ja linnan rouva istui hämyssä salissaan,
- toi tuuli kuivat lehdet kahistain lattiaan.
- Näin rouva koito istui aamusta iltahan,
- tien ritaria muisti, tään laulun lumoovan.
- Toi tuuli kuivat lehdet kahistain lattiaan,
- mut linnan rouva niitä ei nähnyt laisinkaan.
- Ja myrsky kaatoi puita, puutarhat runneltui,
- vain valtatielle nainen tuijotti, haaveksui.
- Ja kulo poltti linnan ja kaiken hävitti.
- Muut ensi metsiin pakoon, vain rouvaa kaipasi.
- Tää kekäleillä seisoo, yl’yltään valkeissaan,
- pois häntä houreestansa ei saaneet lieskatkaan.
- Hän kekäleillä seisoo ja silmä kiiltelee,
- näyt oudot ihanimmat hänelle viitonnee.
- Niin hurmioissaan huokuu, suun avaa lauleloon,
- vaikk’ ihmiset ne katsoo kuin hulluun olentoon.
- Vaan kuinka taru päättyy, ei ole kertojaa.
- Vain yli paikan tuuli lehtiä kahistaa...
Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.