Linnut
| Linnut. Kirjoittanut Erik Johan Stagnelius |
| Suomentanut Gustaf Gideon Forsman. |
Satakieli.
[muokkaa]- Niittyjen orvokit kun lemuaa, kun nousevi hiljaa
- Kuu, puna kasvoillaan, helmasta lainehien,
- Laulelemaan rupean jo, ja Cyprian kukkanen, lilja,
- Poskella taivahinen kyynele, laaksoissa on.
- Vieras korvailee, uneten, mua varjossa tammen,
- Sulhoki lempeämmin muiskavi morsiantaan.
Huuhkaja.
[muokkaa]- Korvessa, raunioiden sekä hautojen päällä mä nostan
- Hirveän mylvinän, kun synkeä yö lähenee.
- Peity pilvehen, Luna, ja sammu sa tuikkiva tähti!
- Hattarat itkeköhöt! Kuusissa vingu, sa myrsk’!
- Tuonen ja haudan tuttava oon. Väristyksellä täyttää
- Lauluni hirmuinen yöllisen matkustajan.
Leivonen.
[muokkaa]- Ruusuilla, kullalla kun Koi kaunistaapi Olympon,
- Lentelen taivohon päin, laulaen riemuelen.
- Liitelen miekkoinen ihanan sinitaivahan alla
- Päällite maan viherän, verhoileman kevähän.
- Seeste ja myös vapaus mun rintani riemulla täyttää.
- Ei ole koskaan viel’ kieleni vaikeroinut.
Turturi-kyyhky.
[muokkaa]- Lehdossa mie kulutan ikäpäiväni myrttien kesken,
- Armastelen, kuherran, morsiantain hyväilen.
- Autuuttain ylistän yhä äänellä änkyttävällä.
- Lempeni riemusta vaan, tuntehikas, runoan.
- En kehumista ma kärkkinyt. Vaan sulokultani nokka,
- Hehkuva, vastatkoon laululle suukkosillaan.
Lähde: Forsman, Gustaf Gideon 1882: Pohjolan puolukoita: keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä, sepinnyt G. G. F. G. W. Edlund, Helsinki.