Siirry sisältöön

Lintunen (Brummer)

Wikiaineistosta
Lintunen.
(Suomennos).
Kirjoittanut anonyymi


Lauloipa pieni lintunen
Peitossa hongikon.
Hän päivän pitkän laulellen
Viel’ uupumatoin on.
Puun korkehimman latvahan
Hän istui; – loistoa
Tuon aurinkoisen laskevan
Hän mielii katsoa.
Metsässä synkät alhot on
Ja puita taajahan.
Siell’ ampuja käy armoton,
Ku tähtää tarkkahan.
Hän vaanii, ryömii, kurkistaa,
Hän hiljaa hiipiilee;
Korkeinta puuta katsastaa:
Eihän se mitään tee?
Vaan lintu pieni lauleli
Suv’illan ruskossa.
Hän Jumalata kiitteli
Vapauden riemussa.
Hän lauloi, eikä tietänyt,
Kuin kauaks’ äänens’ soi,
Kun kiivas luoti lensi nyt
Ja surman hälle toi.
Mit itket? Suotta kyynele
Nyt on. Ken auringon
Loistossa laulaen kuoli, se
Elää, vaikk’ kuollut on.
Suv’illan kirkkaan sulohon
On kuolo herttainen.
Kun silmä tähtää valohon
Laulaja miekkoinen!


Lähde: –r–r. [F. F. Brummer] 1882: Runoelmia. II. Jyväskylä.