Lintuselle (Lönnrot)

Lintuselle. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Sano’pa laululintu,

     Selitä sirkkunen,

Mitenkä niin sinulla

     Yhä’ rinta riemuinen!

Varahin aamusilla

     Iloisen äänesi

Mä kuulen, iltasilla

     Suloisen soittosi.

Pesäsi kyll’ on pieni

     Ja tyhjä aittasi,

Vaan yhtä kaikki ompi

     Iloinen mielesi.

Sä huolta huomisesta

     Et tieä’ ensinkään,

Jos pienintä palaista

Ei eineheksikään.

On monta, joill’ on aitat

     Eloa täynnänsä.

Käsissä maat ja vallat,

     Ja ruunut päässänsä,

Mutt’ aamuhetkin heiltä

     Ilo on kaukana,

Sinä kun unen päivän

     Alotat laululla.

On paljoa parempi

     Tok’ onni ihmisen,

Ja kuitenkin osaansa

     On tyytymätön hän!

Hän saattaisi sinulta

     Jos hengen ottoa’,

Ja kuitenki sä kiität –

     Hän moittii onnea.

Oh miksipä hän aina

     On niin nurehtiva,

Kun kaikki ansiotta

     On saanut luojalta!

Ja miksi toisinansa

     Hän viel’ isostelee,

Kun aina tyytymättä

     Yhä vajaelee!

Ah laula, laula, lintu,

     Ylistä onneas!

En huokauksillani

     Seota’ lauluas.

Tee vastakin pesäsi

     Liki pihoani,

Ja tyytymään opeta

     Mua myös osahani!

Lähde: Suomi: tidskrift i fosterländska ämnen 1845. Femte årgången. Finska Litteratur-Sällskapets förlag, Helsinki