Lohdutus haudalla (Kemelli)
| Lohdutus haudalla *). (Mukaama). Kirjoittanut Klaus Kemelli |
- Suista’ surus, kaipaukses,
- Itkus vaikein;
- Muista’, ett’ on valitukses
- Turha. Haikein
- Mure’ ei se mitään auta’,
- Eikä eronneita sauta’.
- Ei se tule’ enää, ei!
- Jonka Tuoni täältä vei.
- Kaikki liha lankiaapi
- Niinkuin kukkainen;
- Neitosesta erottaapi
- Surma sulhaisen,
- Nuorukaisen harmaa-päästä; –
- Ei se imevääkään säästä’: –
- Morsiamen temmaa pois,
- Jot’ ei äiti hautaan sois.
- Kaikki liha kerran kaatuu
- Niinkuin heinäinen;
- Mainen maaksi jällen maatuu,
- Mutt’ ei taivainen.
- Sinä, josta pidin huolen,
- Elät tähtein tuolla puolen;
- Silmäät sieltä ystävää,
- Hautas luona itkevää!
- Tieto, taito haluaapi
- Täydellisyyteen;
- Sydämmemme himoaapi
- Pysyväisyyteen;
- Kuollosako tämä puuttus,
- Ruumiin kanssa maaksi muuttus,
- Vai’ko turhaan meidät loi
- Luoja, turhaan toivon soi? –
- Etpä turhaan meihin, Luoja!
- Kuvaas painanut;
- Ruumis on kuin sielun suoja,
- Jonk’ oot antanut.
- Tämä peite’ laukiaapi,
- Kerran maaksi raukiaapi;
- Henki pääsee vallalleen
- Matkustamaan omilleen.
- Astu’ Tuonelahan taasta
- Ajatukseni;
- Haudan tuolle’ puolen maasta
- Lennä’ luontoni.
- Siell’ ei tuli, eikä sota,
- Nälkä, eikä kuollon ota,
- Eikä surma sureta’,
- Ystäviä erota’.
- Ahpa! päivää autuasta;
- Toinen toistansa
- Tervehtää saa’, Vanhin lasta,
- Sulha sulhaansa:
- Kuin me luojan laupiutta,
- Valtaa, voimaa, viisautta
- Levon maasa laulamme,
- Voiton virttä veisaamme.
- Pian, pian päättynynnä
- Aik’ on omakin;
- Kukaties jo jähtynynnä
- Olen kohtakin.
- Välttäkäämme harha-teitä,
- Että, koska Luoja meitä
- Kuttuu, valmiit oltasiin,
- Kotiin kaikin tultasiin.
[Klaus] K[EME]–LLI.
*) Tämä, sekä kaunis että taiten tehty, laulu pannaan näihin Sanomihin kernaasti, aivan vähintäkään koskematta, semmoisena kuin se on tullut meille kirjotettuna. Toivoimme että tämän tuntematon Tekiä vastakin lähettäs meille käsialaansa.
W. S. I.
Lähde: Oulun Wiikko-Sanomia 13.11.1830.