Lohdutus haudalla (Lönnrot)

Lohdutus haudalla. Kirjoittanut anonyymi

Suomentanut Elias Lönnrot.

Ellös surko! – Kaipaukses,

     Itku vaikein,

Turha on, tyhjä voivotukses,

     Huoli haikein.

Kyyneleet ei kyllä auta,

Saatunsa pitäpt hauta;

Ei palaja tänne, ei,

Jonka tuoni täältä vei.

Liha kaikki lankiaapi

     Lailla kukkasen,

Neitoselta tempoaapi

     Surma sulhasen,

Iki-vanhalta varansa,

Imevältä ruokkiansa;

Viepi vihkimäisiltään

Morsiamen yljältään.

Liha on kaikki kaatumassa

     Niinkun heinänen,

Maaksi mainen maatumassa,

     Mutt’ ei taivainen.

Hän nyt, josta kannoit huolen,

Tähtitarhan tuolta puolen

Katselee jo ystävää,

Hauallansa itkevää.

Tieto, taito, tarkoittapi

     Parempaisuutta,

Syämemme kaipoaapi

     Olevaisuutta;

Kalmako ka’otteleisi,

Nekin maaksi muutteleisi?

Turhaanko meiät loi

Luoja, toivon meille soi?

Kuvoaan ei meihin luoja

     Suotta painanut;

Ruumis vaan on sielun suoja,

     Jonk’ on antanut.

Tämä peite’ laukiaapi,

Pian maaksi raukiaapi,

Koska henki lasketaan,

Kotihinsa kutsutaan.

Astu taivahasen taasta,

     Ajatukseni!

Hauan tuolle puolle maasta,

     Lennä’ luontoni!

Siell’ ei tauti, tuska tuima,

Sota, rutto, kuolon voima,

Eroittele milloinkaan

Tuttavia toisistaan.

Ahpa päivää autuasta –

     Toinen toisiaan

Tervehtävät: vanhin lasta,

     Sulho neitoaan!

Siellä luojan laupiuutta,

Voimoa ja viisautta,

Levon maassa lauletaan,

Voiton virttä veisataan.

Pian päivä päätynynnä

     Lie jo meiltäkin,

Jäsenemme jähtynynnä

     Ehkä kohtakin;

Välttäkäme harhateitä,

Että etsittäissä meitä

Valmihina oltaisiin,

Kotimaahan tultaisiin!

Lähde: Suomi: tidskrift i fosterländska ämnen 1845. Femte årgången. Finska Litteratur-Sällskapets förlag, Helsinki