Lohdutus sairaille ja kuoleville

Lohdutus sairaille ja kuoleville Kirjoittanut Martti Luther

I.

Lohdutus taudin ja kärsimyksen aikana.

Ajatus, että Jumala on antanut ainoan Poikansa kuolemaan sinun edestäsi, tuottaa sinulle monta muutakin lohdutusta. Sairaana ollessasi arvelet Jumalan olevan suuttuneen itseesi; tämä enentää vielä kärsimystäsi. Mutta sinun tulee tietää, ettei uskon perustus ole siinä, mitä tunnetaan tahi koetaan, vaan siinä, mitä ei tiedetä ja mikä, ap. Paavalin todistuksen mukaan, on näkymätöntä eli niinkuin katsottaisiin peilistä tapauksessa. Tähän tarvitaan nyt pyhät sakramentit: kaste ja Herran ehtoollinen, samoinkuin Pyhä Henki, joka on sinun sydämessäsi ja sanoo: minä uskon Jeesukseen Kristukseen. Näitä sanoja et suinkaan lausuisi, jollei Jumala olisi sormellansa Pyhän Hengen kautta niitä kirjoittanut sydämeesi. Sentähden, rakas veljeni, opi tällä lohduttamaan itseäsi; ethän sinä ole mikään kasteenkertoja, turkkilainen etkä juutalainen, vaan tunnustat vieläkin Kristusta etkä tahtoisi mielelläsi kieltää häntä. Eikö tämä jo ole suuri armo, <<<0004>>> josta olet velvollinen enemmän kiittämään Jumalaa kuin valittamaan tautiasi. Koska tunnustanet Kristuksen maksaneen lunastushinnan edestäsi, niin — tarkoitettakoon taudillasi mitä hyvänsä — osoittaa tämä tunnustus kuitenkin, että olet kristitty ja Kristuksen valtakunnan perillinen. Jumala, hyvä Isä, pitäköön sinua tässä vakaumuksessa. Silloin on laitasi hyvin. Kun risti tahi tauti kohtaa sinua, niin muista, kuinka vähäpätöiset ovat vaivasi Kristuksen orjantappuraisen kruunun ja hänen naulainsa rinnalla. Jos sinun täytynee tehdä taikka jättää tekemättä jotakin vastoin tahtoasi, niin muista, kuinka Kristus sidottiin, vangittiin ja vietiin pois.

Näin tulee sinun tehdä, kun tautisi enenee, kun apu ja lohdutus ovat kaukana sinusta, kun sinulle näyttää käyvän yhä pahemmin, kuta enemmän rukoilet. Sano silloin: minä uskon Kristukseen, minä olen kastettu, minä rakastan evankeliumia, minä en vihaa pyhiä sakramentteja enkä ole Kristuksen vihollinen, vaan uskon vahvasti, että hän on ainoa autuaaksitekijä. Jos sinä tässä uskossa pysyt, niin perkele ei saata sinulle mitään tehdä.

Miksi Jumala lähettää pyhillensä niin paljon monenlaisia vaivoja? Minä vastaan: se ei haittaa ollenkaan; sillä jos hän antaakin heidän kärsiä, niin ei hän silti heitä unhota; — hän jättää heidät kuoleman valtaan ja saattaa heidät taas elämään; <<<0005>>> hän nöyryyttää heitä ja korottaa heidät taas kunniaan. Sitävastoin katoaa jumalattomilta, vaikka heillä onkin täällä maailmassa kunniaa ja hyviä päiviä, heidän kuoltuansa kaikki heidän ilonsa ja kunniansakin; sillä heillä raukoilla ei ole täällä muuta kuin maallinen elämä. Kristityllä on sekin lohdutus, ettei häntä tässä elämässä hyljätä, kristityn tulee nälkää ja puutetta kärsiessänsä elää yhtä hyvin kuin rikkaankin yltäkylläisyydessään, sillä kristitty voi paremmalla omallatunnolla suhtautua köyhyyteensä ja alhaisuuteensa. Jos kristityllä ei olisikaan niin paljon tavaraa kuin rikkaalla, niin eipä se haittaa mitään, sillä ylellisyyttä me emme tarvitsekaan, mutta jos sinä luotat Jumalaan, niin sinulla on kaikkea kyllältä etkä kuole nälkään.

Vaikka kova onni ottaisi meiltä pois kaikki, mitä meillä on, niin se jättää meille kuitenkin Jumalan; sillä Jumalaa ei voida meiltä ottaa pois; päinvastoin onnettomuus saattaa meidät lähemmäksi häntä; mutta kun meiltä on kaikki otettu pois, jopa hyvät työmme ja ansiommekin ja me sittenkin olemme kestäviä ja odotamme, niin me löydämme Jumalan, johon uskomme. Silloin kevenee vaivammekin, sillä me olemme toivossa autuaat.

Vaivaa ja puutetta kärsiessäsi älä hätäile äläkä antaudu epäuskoon, sillä sinä olet silloin lähempänä kunniaa kuin luuletkaan, ja sinä olet autuaallisesti <<<0006>>> riemuitseva ja saava lohdutusta, jos vain pysyt uskossa ja rakastat Herraa Jumalaa ylitse kaiken.

Kristityn tulee tietää ja uskoa, että hänen kärsimyksensä loppuu eikä kestä ikuisesti; muuten hän olisi Juudaksen kaltainen, joka epäilee ja pilkkaa Jumalaa.

Mitä se haittaa, vaikka Jumala sallii sinun tulla sairaaksi ja antaa sinun kärsiä kipua; hän on kuitenkin se, joka niin suuresti armahtaa sinua ja joka on erottanut sinut kaikesta saatanan pimeydestä ja helvetin vaivasta. Muista tämä ja täytä uskollisesti lupauksesi!

Vaivataanhan valituitakin, mutta heillä on ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivo. Koska kerran köyhät ja vaivatut ihmiset saavat toivoa samaa, niin meidän ei pidä surra, vaan voittaa tällä toivolla kaikki onnettomuus. Sillä me emme ole täällä maan päällä iankaikkisesti. Samoin kuin matkamies, tultuaan huonoon yömajaan, lohduttautuu sillä, ettei hänen tarvitse muuta kuin yksi yö viettää niin kehnosti, samoin tulee meidänkin kaikessa kurjuudessamme tehdä. Sillä mitä on aika iankaikkisuuden rinnalla! Tulkoot siis onnettomuus ja vastoinkäymiset, emme aio käydä kärsimättömiksi emmekä lakata luottamasta Jumalaan. Sillä eihän sellainen sotamies ansaitse ylistystä, joka jo sodan alussa heittää aseensa ja juoksee pakoon. Emme mekään ole luodut ainoastaan <<<0007>>> hekumallisuuteen ja hyviä päiviä viettämään, vaan tekemään työtä ja sotimaan. Onnettomuutta ei pidä paeta, vaan on mentävä sitä vastaan urhoollisesti. Mutta tähän kykenemme vasta silloin, kun meillä vastoin näitä ajallisia kovan onnen kohtaloita on ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivo.

Nämä ovat selvimpiä lupauksia ja parhaimpia lohdutuskeinoja, nämä ovat elämän sanoja, jotka lohkaisevat meitä onnettomuudessa, niin että me vahvasti uskomme, ettei Jumala rankaise meitä vihassa, vaikka kärsimmekin vaivaa, ja ettei vaiva kestä aina, vaan loppuu aikanaan.

Jumala on viheliäisille, murheellisille ja ylenkatsotuille armollinen, niin ettei kenenkään vaivatun ja ahdistetun tarvitse valittaa onnettomuuttansa, semminkin jos uskoo Jumalaan eikä suutu ja ole kärsimätön. Sillä paljoa parempi on olla murheen ja vaivan alaisena, kun Jumala katselee sitä hymyillen ja mielisuosiolla, kuin nauttia täällä suurinta onnea ja samalla kuitenkin olla Jumalan vihan esineenä. Sillä mitä on maailman kunnia, ilo ja hekuma sen ystävyyden ja armon rinnalla, jolla Jumala kohtelee viheliäistä ja alhaista sielua.

Meidän vaivamme, joita kärsimme uskossa, ovat Jumalalle otollisia. Ne ovat niinkuin alati palava uhri. On verraton kunnia meille, että Jumala lukee jokaisen kyynelpisaran, joka silmistämme <<<0008>>> vierähtää, ja että ne ikäänkuin kootaan kultaiseen maljaan.

Emme koskaan itke ja valita turhaan. Kaikki kirjoitetaan Jumalamme kirjaan. Näin suuresti hän pitää meistä huolta. Jumala ei katsele meitä pitkän matkan päästä, vaan on aivan luonamme ja lukee ajatuksemme, surumme ja kipumme jopa yölläkin - ja tahtoo ne korvata meille runsaammin, kuin olemme anoneet tai ymmärtäneetkään.

Jos onnettomuus on korkeimmillaan, niin ettei meillä ole enää toivoakaan jäljellä, silloin pitää meidän lohduttautua sillä, että muutos on kohta käsillä ja että kaikki on päättyvä onnellisesti.

Meidän ei pidä katsella tarpeitamme ja hätäämme järkemme valossa ja ruumiillisilla silmillämme, vaan kristityn silmillä, s. o. sellaisilla silmillä, jotka nähtyään synnin, kuoleman ja helvetin saattavat vakaasti sanoa: en näe yhtään kuolemaa, en tunne yhtään syntiä, en ole tuomittu; Kristuksessa näen ainoastaan pyhyyttä, elämää ja autuutta. Jos siis olen köyhäkin, niin en pidä itseäni köyhänä, sillä minulla on Kristus, joka kykenee antamaan minulle kaikki, mitä tarvitsen, vaikkapa minulla itselläni ei olisi mitään.

II.

Ei kukaan ole kärsimyksistä vapaa.

Et sinä yksin ole kiusattu, vaan sinulla on maailmassa paljon veljiä ja sisaria, jotka kaikki rukoilevat kanssasi: Isä meidän, joka olet taivaissa. Yksityinen kristitty sanokoon: minun isäni; kristityt yhdessä sanokoot: Isä meidän.

Kullakin on oma vaivansa: yhtä kuoletetaan, toinen saatetaan kurjuuteen, kolmannelta ryöstetään hänen omaisuutensa j. n. e. Meidän pitää ainakin maailman silmissä olla hulluja, heikkoja ja pilkattuja, niinkuin Kristus sanoo: te tulette kaikkien ihmisten vihaamiksi.

Me tukimme niiden suut, jotka ovat kiittämättömiä ja sanovat, että tässä maailmassa on enemmän pahaa kuin hyvää, vaikka näkevät, ettei täältä suinkaan puutu ilonaiheita ja että on niitäkin, jotka profeetan kanssa sanovat: Herran armo täyttää maan (Ps. 33:5), — samoinkuin: maan piiri on täynnänsä Hänen ylistystänsä; ja Ps. 104:ssä: maa on täynnä sinun tavaraasi; ja Ps. 92:5:ssä: sinä ilahutat minua Herra, sinun töilläsi, ja minä riemuitsen kättesi teoista.

Koska me tahdomme ja meidän täytyy elää maan päällä, niin meidän on myös muistettava olevamme täällä vieraita ja asuvamme sellaisessa majatalossa, jonka isäntä on sangen petollinen isäntä ja jonka oven päälle on hänen merkkinsä <<<0010>>> näin kirjoitettu: murha ja valhe; sillä tämän merkin on Kristus itse hänen huoneensa oven päälle ripustanut, kun hän Joh. 8:44:ssä sanoo: hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa; sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Tämä on hänen työnsä, näin hän hallitsee taloaan, näin käypi tässä majatalossa; ja ken hänen perheensä jäsen lienee, sen täytyy auttaa häntä; mutta hänen vieraansa täytyy kärsiä sitä.

III.

Murheen ja kärsimyksen aikana muistettakoon ilon aiheita.

Pyhä Pietari antaa meille myös lohdutuksen, kun kärsimme ja meitä vainotaan. Murhe on vähän aikaa kestävä, sitten te saatte iloita ja riemuita, sillä autuus on teille jo valmistettu, sentähden olkaa kärsivälliset kärsimyksissänne. Tämä onkin oikea kristillinen lohdutus, aivan toisenlainen kuin inhimilliset lohdutukset, jotka tarjoavat lohdutusta ainoastaan ulkonaisia onnettomuuksia ja vaivoja vastaan. Minä en anna yhtään ruumiillista lohdutusta, sanoo hän; se ei teitä vahingoita, jos teidän ulkonaisesti täytyy <<<0011>>> kärsiä onnettomuutta; käykää vain rohkeasti eteenpäin ja pysykää lujina; älkää ajatelko, kuinka te pääsisitte kärsimyksistä vapaiksi, vaan ajatelkaa näin: minun perintöosuuteni on jo valmistettu, minulla on vain vähän aikaa jäljellä; minun kärsimykseni on pian loppuva. Meidän ei siis tule kaivata ajallista lohdutusta, vaan nauttia iankaikkista lohdutusta, joka meillä on Jumalassa.

Jumalan lahjat ovat kussakin tilanteessa kymmenen kertaa suuremmat kuin vaiva ja puute, jota niissä tunnet. Mitä! Eikö meidän tarvitse ollenkaan mitään kärsiä? - Eikö meiltä ole täällä alhaalla mitään puuttuva? Tässä elämässä meidän täytyy vasten tahtoammekin väliin kärsiä puutetta ja vaivoja. Jos olet köyhä, jos sinulla ei ole taloa eikä muuta tavaraa, niin onhan sinulla puutetta; mutta miksipä et ajattele silloin: onhan minulla raitis ruumis, terveet silmät ja muut jäsenet; onhan minulla täydet voimat, lapsia j. n. e. Puutteesi on siis aivan vähäinen sen rinnalla, mitä sinulla on. Me olemme luonnostamme niin pahanilkisiä, että emme kiitä siitä hyvyydestä, mitä meillä on, vaan nureksimme pienien puutteittemme tähden. Kukin menköön kotiinsa ja lukekoon tavaransa, niin saa nähdä, että hänellä on pikemmin ylellisyyttä kuin puutetta ja että hän on velvollinen kiittämään Jumalaa siitä. Kun sinulla on raitis ruumis, mitäpä parempaa tahtoisit? Onpa sinulla <<<0012>>> vielä päälliseksi tavaraa ja lapsiakin; jos sinulle pahoin käypi, niin käännä silmäsi pahasta hyvään ja ajattele niinkuin jumalaapelkääväiset sydämet, että sinä käännät silmäsi pois onnettomuudesta ja katselet onnellisuutta, joka on suurempi. Näin sinun tulee lohduttautua, muuten teet elämän itsellesi karvaaksi etkä saa murheellasi mitään aikaan.

Auringonpaistetta seuraa usein sade. Kristityn ajallista elämää voi useassa tapauksessa verrata huhtikuunilmaan. Sillä huhtikuussa on sää muuttuvainen eikä aurinko paista alati, vaan välistä sataa, välistä taivas on kirkas, välistä sataa lunta, välistä rapisee rakeitakin. Näin Jumala myös muuttelee kristityn elämää. Välistä on hänellä onnea, välistä onnettomuutta, välistä iloa, sitten taas murhetta, välistä elämää, välistä kuolemaa. Mutta Jumala auttaa aina sellaisista onnettomuuksista ja lohduttaa niin voimallisesti, että kristitty jaksaa kärsiä kiusaukset.

Jos koettelet itseäsi, niin varmasti huomaat, että Jumala on antanut sinulle enemmän hyvää kuin pahaa asemassasi ja elämässäsi.

Pyhien elämä muuttelee siten, että murhe ja lohdutus vaihtelevat ja että toinen aina seuraa toistaan, samoinkuin Jumala on säätänyt, että päivä ja yö, talvi ja kesä vaihtelee. Hän koettelee siis pyhiään suuressa hyvyydessään ja laupeudessaan, etteivät he rauhassa ja hiljaisuudessa <<<0013>>> ollen tulisi suruttomiksi ja laiskoiksi eivätkä lankeaisi epäilykseen, kun puute ja vastoinkäymiset kohtaavat. Sillä risti on tarpeellinen lihan masentamiseksi, ettei se vastustaisi ja hallitsisi henkeä. Sellaiset onnettomuudet taas, joilla ei ole loppua eikä muutosta, saattaisivat hengen ja sydämen kokonaan epäilyksen valtaan. Sentähden Jumala keventää onnettomuuden, niin että murhe ja lohdutus vaihtelevat.

Kaikkien hurskaiden kärsimykset ovat vähäpätöisiä ja kestävät ainoastaan yhden silmänräpäyksen, sillä Jumala on määrännyt, että heidän kärsimyksensä on kerran loppuva.

IV.

Mitä tautien ja kärsimysten ei tule meissä vaikuttaa.

Kun joudumme hätään ja onnettomuuteen, niin silloin me näemme heikkoutemme ja silloin me pelkäämme ja hätäilemme. Silloin havaitsemme, kuinka heikkoja ja köyhiä me olemme, silloin juoksemme sinne tänne, etsimme apua ja lupaamme mitä hyvänsä; rukoilemme kaikkia hyviä ystäviämme ja tuttaviamme, mutta emme saa mistään apua; tässä katoaa kaikki epäjumalisuus. Tulemme niin murheen runtelemiksi, niin aroiksi ja herkkäluontoisiksi, ettei kukaan kykene lohduttamaan meitä. Mutta jumalattomat sitävastoin ovat niin uppiniskaisia, jäykkiä ja kovia, ettei kukaan kykene heitä masentamaan eikä saattamaan heitä hätään ja pelkoon, ennenkuin he kokonaan raukeavat maahan.

Tämä on aina luonnon ja järjen työtä, kun hätä ja puute on käsillä. Sen sijaan, että ihmisten pitäisi luottaa Jumalaan ja häneltä odottaa neuvoa ja apua, sanovat he heti sokeudessaan: oh, se ei ole mahdollista, nyt olemme hukassa j. n. e. Kuoleman hädässä ja vaarassa he ajattelevat: nyt on mahdotonta jäädä henkiin; kun leipää ei ole talossa, sanovat he: nyt kuollaan nälkään; näin ei siis ihmisessä ole mitään muuta kuin pelkkää epäilystä, jos hän ei heti omin silmin näe apua selkeästi, vaikka asia on muuten helposti autettavissa.

Näin huikentelevainen on siis ihmisen sydän; onnessa hän tulee kopeaksi ja onnettomuudessa hätäiseksi ja epäuskoiseksi, niinkuin kaikkien mainioiden miestenkin elämäkerrasta nähdään.

V.

Mitä kärsimysten tulee meissä vaikuttaa.

Kristukseen uskovan täytyy tunnustaa olevansa rikas köyhyydessä, kunnioitettu pilkan alaisena, iloinen murheessa, elävä kuolemassa sen uskon ja luottamuksen kautta, joka hänellä on Jumalan sanaan.

Ristin ja kärsimyksen alainen elämä on kaikkein parhain elämä; tätä sanon kuitenkin ainoastaan hurskaista ja jumalisista, se on: niistä, jotka kärsivät uskoen Kristukseen Jeesukseen.

Kristitty ei saa suuttua eikä tulla kärsimättömäksi, jos hänelle tapahtuu jotakin vastoinkäymistä, vaikka liha on aina valmis napisemaan ja valittamaan. Mutta henki ei suutu, vaan ajattelee: tuota sinä et ole tehnyt minulle, vaan itsellesi; sinä et ole vahingoittanut minua, vaan itseäsi. Tämä on kristityn jumaluusoppi ja viisaus; ja vaikka emme ole vielä täydellisiä siinä, niin tulee meidän kuitenkin joka päivä totuttautua siihen, että me hengellisessä sodassa ja vaivoissa voimme vakaalla sydämellä sanoa: sinä et kykene tekemään minulle mitään pahaa, minä olen kristitty; sinä et vahingoita minua, vaan edistät minun onneani.

Meistä ei tulisi koskaan totisia kristittyjä emmekä me pysyisi kristittyinä, jollei hätä ja pelko <<<0016>>> pakottaisi meitä siihen. Sentähden on murhe ja risti meille yhtä tarpeellinen kuin itse elämä; ja vieläkin tarpeellisempi ja hyödyllisempi kuin koko maailman rikkaus ja kunnia.

Tästä näemme, että itsensäkieltäminen on hyvin tarpeellinen. Sillä jos olemme murheessa kärsivällisiä ja olemme kaikessa onnettomuudessa urhoollisia, niin tällainen kärsivällisyys synnyttää kokemuksen, se on: koeteltu ihminen on luja ja järkähtämätön, niin ettei hän epäile eikä huikentele, ei ole murheellinen eikä epätoivoinen, ei pelkuri eikä hätäilevä, niinkuin hän ennen oli kiusauksen koettelemuksissa; vieläpä kiusaus vahvistaa hänen luottamustansa.

Meitä ei koetella sentähden, että me epäilisimme ja hukkuisimme, vaan että sanan voima tulisi ilmi ja että usko, joka muuten rauhan ja levon aikana heikontuisi, kasvaisi.

Jumala koettelee meitä pienellä vastoinkäymisellä sentähden, että hän sen kautta vahvistaisi meitä ja herättäisi unestamme ja saattaisi meitä tuntemaan sitä suurta armoa ja hyvyyttä, mikä meillä on. Samoin hän myös tahtoo saattaa meitä ajattelemaan, miltä tuntuisi, jos hän ottaisi kaiken hyvänsä meiltä kokonaan pois.

Vaikkapa ei olisi ollenkaan kirjoja eikä saarnoja, niin tutkiessamme, kuinka elämämme on täynnä pahuutta, vastusta ja vaaroja, havaitsisimme kuitenkin, että Jumalan hyvyys ja rakkaus <<<0017>>> on meitä kohtaan sanomattoman suuri ja että hän ikäänkuin kantaa meitä käsillänsä, vaikka emme saata ymmärtää, käsittää emmekä tuntea sitä; niinkuin 5. Moos. 32:10 sanoo: "Herra varjeli häntä niinkuin silmäteräänsä." — Sentähden ovatkin nämä kehoitukset ja muistutukset juurtuneet sydämiimme, niinkuin Daavid sanoo Ps. 143:5:ssä: "O Herra, minä muistelen entisiä aikoja; mietin kaikkia sinun tekojasi ja tutkistelen kättesi töitä"; Ps. 77:12:ssa: "Minä tahdon muistaa sinun entisiä ihmeitäsi" ja Ps. 119:52:ssa: "Herra, minä muistelen sinun oikeuksiasi muinoisista asti ja lohduttelen itseäni." — Nämä ja monet muut samanlaiset raamatun sanat osoittavat, että meidän tulee tietää Jumalan olleen luonamme silloinkin, kuin emme luulleetkaan, jottemme epäilisi, että hän on aina luonamme, jopa silloinkin, kun emme luule hänen meistä ollenkaan huolivan. Sillä hän, joka on auttanut meitä niin monessa tarpeessa, hädässä ja vastoinkäymisessä, hän auttaa meitä pienissäkin murheissa, niinkuin hän itse sanoo Jes. 54:5:ssä: "Minä olen vähäksi silmänräpäykseksi sinut hyljännyt, mutta minä olen sinut jälleen suurella laupeudella kokoava." — Jos oikein ajattelet sitä, että Jumala pitää meistä huolen yöllä maatessamme ja päivällä toimittaessamme askareitamme, kuinkahan paljon aikaa jäänee silloin jäljelle omalle surullemme ja huolellemme! Vaikka siis <<<0018>>> emme tahtoisi sitä myöntää, niin Jumala pitää kuitenkin alati meistä huolta aina ja joka paikassa, ja jos hän välistä jättäisikin meidät oman huolemme nojaan, niin hän tahtoo sen kautta opettaa meitä tuntemaan, kuinka suuri ero on hänen ja meidän oman huolenpitomme välillä. Näin Jumala sallii meidän välistä joutua tautiin taikka antaa meille tapahtua jotakin muuta vastusta ja vahinkoa ja on sen ohessa ikäänkuin unohtavinaan meidät, ja kuitenkin hän pitää alati huolta siitä, ettei meille tapahdu ylenmääräistä vaivaa eikä vastusta. Miksi me olemme niin pelkureita, hätäisiä ja arkoja pienessä vastoinkäymisessä, joka kestää vain vähän aikaa? Sillä mihin on meistä itsestämme apua, tai millä me taidamme elämämme kuluessa auttaa itseämme, kun emme edes kykene parantamaan pienintäkään kipua tahi haavaa jalassa tahi kädessä j. n. e.

Tämä katoavainen elämä on niin vastuksellinen, että pienimmänkin myötäkäymisen ja onnellisuuden aikana on jo monta murhetta ja vastoinkäymistä tarjona. Sentähden on tosi tämäkin sananlasku: pitää olla hyvät jalat, jotta kestäisi hyviä päiviä. Minä olen monesti ajatellut sitä, että ihmisen halut ja toivomukset ovat kokonaan hänelle itselleen vahingollisia, koska hän haluaa ainoastaan hyviä päiviä; saatuaan hyvät päivät, hän sietää niitä vähemmän kuin pahoja päiviä. Sillä kaikessa tästä Jumala osoittaa, että ristillä on <<<0019>>> erinomainen voima ristin vihollisissakin, niin että ristin jumalallisesta voimasta moni asia pysyy voimassa ja estyy tärveltymästä, niinkuin liha suolataan, ettei mato sitä raiskaa. Miksipä emme siis tyytyväisin ja kiitollisin mielin ota vastaan näitä Jumalan meille lähettämiä suoloja, joita kuitenkin elämämme häneltä kaipaisi, jos hän ei niitä lähettäisi, sillä alituiset hyvät päivät eivät ole elämällemme hyödyllisiä. Sillä kun ihmiset saavat olla rauhassa ja suruttomina, niin he ylenkatsovat ja laiminlyövät sanan. Mutta kun kiusaukset tulevat, silloin vasta he uskovat sen todeksi, mitä heille ennen sanan kautta on muistutettu. Samaten eivät hurskaatkaan tunne sanan voimaa ja pelkoa muulloin kuin kiusauksen aikana.

Sentähden Jumala antaakin meidän välistä joutua niin suureen hätään ja antaa meitä kohdata sellaisen vastoinkäymisen, ettei niistä mikään inhimillinen viisaus kykene auttamaan meitä, näyttääksensä viisautensa olevan suuremman kaikkea muuta viisautta, neuvoa, neroa, kavaluutta ja voimaa ja vieläkin voimakkaamman kuin itse helvetin portit. — Sentähden sinulla ei ole syytä epäillä avun ja neuvon suhteen, vaikka hätäsi ja tarpeesi olisi kuinka suuri tahansa. Jumala on ihmeellinen neuvonantaja; hän tahtoo ja voi antaa hyvän neuvon jokaisessa tarpeessa, hädässä, vaarassa ja kurjuudessa. Sinä et liioin saa luulla <<<0020>>> yksin kärsiväsi sitä vaivaa, mikä sinulla on. Samaa vaivaa ja ahdistusta kärsii moni veljemme tässä maailmassa. Sentähden tulee sinun aina muistaa, että aivan samaa vaivaa ja vastusta, kuin sinulla parhaillaan on, ovat monet muutkin hurskaat ennen sinua kärsineet. Minua on monesti vaivattu sellaisilla koettelemuksilla, että arvelin, ettei kellään muulla liene koskaan ollut sellaisia, ja kuitenkin petyin siinä; vaikka uskonkin, että vain harvat ovat kärsineet niin kovia kiusauksia, kuin minä olen kärsinyt.

Onko mikään ihme, jos Jumala nykyisellä vaivallasi kostaa vihollisellesi, nimittäin synnin ruumiille? Vieläpä sinun tulee iloita siitä, että Jumala ilman rukoustasikin kuolettaa, karkoittaa ja tekee tyhjäksi sinussa pahimman vihollisesi, synnin. Jos siis syntiä surkuttelet, niin sinua pidetään synnin ystävänä ja sinussa vaikuttavan Jumalan vanhurskauden vihollisena; sentähden tulee sinun kaikin tavoin kavahtaa, ettei sinusta sanottaisi: sinä rakastat niitä, jotka sinua vihaavat, ja vihaat niitä, jotka sinua rakastavat, 2. Sam. 19:6. Juuri niinkuin sinun tulee iloita siitä, että syntisi totuudella rangaistaan, samoin tulee sinun myös iloita siitä vanhurskaudesta, jolla Jumala kohtelee niitä syntisiä, jotka ovat Jumalan ja kaikkien kappaleitten vihollisia. Sentähden näet sinä, että suurimman onnettomuuden alle on korkein hyvyys kätketty ja että meidän <<<0021>>> tulee olla iloiset suurimmassakin onnettomuudessa, vaivassa ja vastoinkäymisessä, ei itse onnettomuuden ja vaivan vuoksi, vaan kaikkein korkeimman vanhurskauden vuoksi, jolla Jumala kohtelee meitä.

Kun kirous ja kiusaus on mennyt ohitse, silloin tulee siunaus ja ilo niiden sijaan. Jumalaa pelkäävä ihminen, joka on voittanut kiusauksen, ajattelee näin: oi, kuinka armollinen Jumala minulla on, minä jo epäilin ja olin jo joutua kadotukseen, mutta nyt näen tämän sodan olleen minulle hyödyksi tuottaessaan elämää. Minä en koskaan luullut Jumalan olleen niin lähellä minua. Ihana on tulla tällä tavalla tuntemaan kurituksen hedelmää.

Valitettava asia on, ettemme kiitä Jumalaa siitä, että Jumalan Poika on muuttanut iankaikkisen kuoleman ajalliseksi rangaistukseksi. Sillä me tahtoisimme mielellämme elää ilossa tässä maailmassa ja pakenemme jokaista ristiä, vaikka se olisi kuinka vähäinen. Mutta lihan kuolettaminen on välttämättömän tarpeellinen, ja sentähden meidän täytyy ilolla antautua ristin kuuliaisuuden alle ollaksemme Jumalalle kiitolliset tietäen, että Kristus on meidän puolestamme kuollut.

Mitä suurempi kärsimys on, sitä suurempi ja ihmeteltävämpi on sen vaikutus pyhissä ja uskovaisissa, ja se on varma merkki Jumalan armosta ja hyvyydessä, joskin jumalattomiakin kiusataan <<<0022>>> ja he saavat maistaa ristin katkeruutta. Sillä jos he uskovat Jumalan lupauksia ja ovat siinä kestäviä, niin he saavat heti jälkeenpäin osakseen äärettömän paljon hyvää. Jaak. 1:12: Autuas on se mies, joka kiusauksen kestää j. n. e. Näin tulemme parhaiten vakuutetuiksi siitä, ettei mikään onnettomuus tapahdu pelkästä sattumasta, vaan Jumalan isällisestä neuvosta ja tahdosta meidän hyväksemme ja autuudeksemme, minkä me vasta silloin ymmärrämme, kun kiusaus on mennyt ohitse. Hädän aikana, kun sota ja kiusaus on korkeimmillaan, silloin sitä ei ymmärretä, sillä lihallinen mieli tempaa meiltä pois lupauksen, eikä ihminen tule edes ajatelleeksi: olenhan minä toki kastettu, onhan minulla Jumalan lupaus; vaan silloin on sydän täynnä valitusta, voivotusta ja itkua.

Jumalan armon tarvetta herätetään uskovaisten sydämissä, etteivät he tulisi suruttomiksi ja hitaiksi ja ettei usko sammuisi suuttumisesta ja hengellisestä laiskuudesta. Sillä tällä tavoin henkeä herätetään ja uskoa vahvistetaan, Jumalan tunteminen lisääntyy, ja uusi ihminen uudistuu päivä päivältä ja oppii sen ohessa, mikä Jumalan hyvä ja täydellinen tahto on.

Jumala alentaa omiansa, että hän heitä ylentäisi; hän kuolettaa heitä, että hän heidät taas tekisi eläviksi; hän masentaa heitä, että hän heitä taas korottaisi kunniaan; hän langettaa heitä, että <<<0023>>> hän voisi taas heitä nostaa. Tämä tosin on kaikkea viisautta ylempänä oleva viisaus, jota vain suurella vaivalla ja työllä käsitetään, ja sittenkin ani harvat sen oppivat ja ymmärtävät, mutta se on kuitenkin totinen tosi.

Sen ihmisen täytyy tietää tehneensä suuren vahingon, joka ei ole ottanut vaaria Jumalan töistä itsessänsä, nimittäin siitä, tahtooko Jumala panna hänen päällensä ristiä, kuolettaa ja tyhjäksi tehdä hänessä vanhaa Aatamia, mikä ei tapahdu muuten kuin ainoastaan ristin ja kärsimyksen kautta. Silloin Jumala tekee sinussa työtä, hän valmistaa ja puhdistaa sinua ja hakkaa kirveellä sinusta pois paksut oksat (synnin juuret) ja kaiken, mikä estää vahvistumistasi ja edistymistäsi iankaikkisen elämän tuntemisessa.

Inhimillinen luonto ei tiedä, kuinka se parhaiten pöyhkeilisi silloin, kun sen käypi hyvin, eikä tiedä, että usein on myrsky tulossa, kun aurinko kovin paahtaa. Sentähden meidän pitää oppia pelkäämään Jumalaa, käyköön meidän hyvin taikka pahoin, sellaisella järkähtämättömyydellä ja sydämen lujuudella, että me saatamme sydämessämme ylistää Jumalaamme, ei ainoastaan hyvänä aikana ja onnen päivinä, vaan myöskin pahana aikana ja silloin kun meillä on vastoinkäymisiä. Jos sinulla on tarjona onni ja sinun käypi hyvin, niin sinun täytyy se ottaa vastaan ja kiittää Jumalaa siitä; mutta jos on onnettomuus käsillä ja <<<0024>>> sinun käypi pahoin, niin rukoile Jumalaa, että hän ottaisi pois vaivan ja onnettomuuden taikka lievittäisi niitä. Olkoon sinun laitasi kuinka tahansa, niin katso sitä, että vain Jumala yksin olisi ainoa ja korkein lohdutuksesi ja turvasi. Sillä omiin ansioihinsa ja viisauteensa luottaminen ja niillä kopeileminen on kuoletettava ja tyhjäksi tehtävä.

Ilman kiusauksia ei sana voi osoittaa voimaansa. Ja niinkuin rauta pysyy kirkkaana ja välkkyvänä, jos sitä alati pidetään käsissä, niin tulee kristittykin kiusausten kautta opetetuksi ja autetuksi. Niinkuin sananlaskussa sanotaan: vitsa tekee hyviä lapsia.

VI.

Kuinka tulee käyttäytyä kärsimyksen aikana.

Hurskas ihminen asettaa elämänsä niin, että hän hyvinä ja rauhallisinakin aikoina pelkää Jumalaa. Hän pelkää aina Jumalaa, ettei hän maallisen onnen kautta tulisi hänestä vieroitetuksi eikä suruttomaksi; mutta onnettomuudessa ja levottomuudessa hän luottaa Jumalaan, ja on siis uskon kautta kussakin tilassa korotettu kaiken sen <<<0025>>> yläpuolelle, mitä hän tuntee itsessänsä sekä sisällisesti että ulkonaisesti. Sentähden sanotaankin hurskaan tuntevan rauhan tien, jota ei järki käsitä, ja hän on yhtäläinen sekä onnessa että onnettomuudessa, sillä hän ei kiinnitä sydäntänsä rikkauteen, jos hän saa rikkautta, eikä poikkea uskosta, vaikka hän joutuu onnettomuuteenkin. Ei pidä ensiksi huutaa Herraa avuksi, vaan ylistää häntä. Sillä on niitäkin ihmisiä, jotka huutavat Jumalaa eivätkä saa vastausta, niinkuin kuuluu Ps. 18:42: "He huusivat, vaan ei ollut auttajata; Herran tykö, vaan ei hän vastannut heitä." Minkätähden? — Sentähden, että kun he ovat huutaneet Jumalaa avuksensa, he eivät ole ylistäneet häntä, vaan ovat olleet kiittämättömiä häntä kohtaan; he eivät ole ajatelleet, kuinka suloinen Herra on, vaan vaikeroineet omaa kipuaan; mutta ei kukaan pääse pahastaan sen kautta, että hän vain katselee pahuuttansa ja on säikähdyksissään siitä, vaan sen kautta, että hän voittaa pahan, riippuu kiinni Herrassa ja katsoo hänen hyvyyttään. Ps. 16:8 kuuluu: "Minä pidän alati Herraa edessäni; sillä hän on oikealla puolellani, sentähden en minä horju." Oi, tämä on tosin kova neuvo! Ja onpa se jotakin erinomaista, että onnettomuuden keskellä voi ajatella Jumalan olevan suloisen ja ylistettävän ja silloinkin, kun hän on mennyt pois meidän tyköämme ja on käsittämätön, kuitenkin enemmän katsella häntä <<<0026>>> kuin läsnäolevaa onnettomuutta, joka tahtoo estää meitä näkemästä häntä.

On sellaisiakin ihmisiä, jotka tahtovat panna määrän Jumalalle ja asettaa hänen eteensä ajan ja voiman ja ikäänkuin neuvoa häntä, kuinka he tahtovat tulla autetuiksi, ja kun tämä ei tapahdu, niin he lankeavat epäilykseen tahi etsivät apua muualta. Nämä eivät odota eivätkä ikävöi Jumalaa, vaan Jumalan pitää odottaa heitä ja olla heti valmiina sekä auttaa heitä juuri sillä tavalla, kuin he itse tahtovat tulla autetuiksi. Mutta jotka odottavat Jumalaa, ne rukoilevat armoa häneltä; he antavat olla Jumalan vapaan tahdon varassa, koska, kuinka, missä ja millä hän tahtoo auttaa heitä. He eivät epäile avun suhteen; mutta he eivät liioin pane sille nimeä, vaan jättävät sen asian Jumalan haltuun, vaikka apu viipyisi kuinka kauan. Mutta ken itse antaa avulle nimen, hän ei saa apua; sillä hän ei odota Jumalan neuvoa ja tahtoa eikä ole tyytyväinen niihin.

Opettakoon, ken taitaa opettaa! Jos olemme hurskaita ja tulee kiusaus, jonka Herra Jumala panee päällemme, niin meidän tulee vain ajatella, että hän tarkoittaa meidän parastamme. Tunnustakaamme rohkeasti ja sanokaamme: "oi Herra! Sinä teet hyvin, vaikka sinä kuritat meitä; sillä sinun edessäsi, Herra, ei meillä ole mitään oikeutta, vaan me toivomme, että armollisesti <<<0027>>> kuritat meitä, ja kun aika tulee, lakkaat kurittamasta." Jos me sen teemme, niin ei ole hätää, vaan saatamme vahvasti luottaa siihen, olkoon apu meidän mielestämme kuinka mahdoton tahansa.

Tämä tapahtuu sentähden, että oppisimme jättäytymään Jumalamme käsiin ja uskomaan häneen kaikessa hädässämme ja olemaan rohkeita, vaikka meidän käypi pahoin, ja olemaan paheksumatta, jos jumalattomain käy hyvin. Sillä Jumalamme on koettelija, joka koettelee omiaan ja antaa heidän käydä pahoin, opettaakseen heitä tietämään ja käsittämään, kuinka armollinen Jumala hän on; mutta hän salaa sen välistä niin syvälle, ettei sitä voi nähdä. Jos vain sitten hänen kurituksensa kärsivällisesti kestetään, niin hänen ei tarvitse sanoa kuin sana, niin kaikki on autettu.

VII.

Millä kärsimys kevennetään.

Ei kukaan muu tunne Jumalan vallan ja voiman vaikutusta itsessään väkevämmin, terveellisemmin ja voimakkaammin kuin se, joka tutkistelee kulunutta elämäänsä. Sentähden pyhä <<<0028>>> Augustinus sanookin: " jos ihminen saisi joko kuolla taikka elää vielä kerran kuluneen elämänsä, niin varmaankin hän valitsisi kuoleman, sillä hän on ollut monessa sellaisessa vaarassa ja pahuudessa, josta hän tuskalla on vapaaksi päässyt." Tämä lause on, kun sitä oikein ajatellaan, aivan tosi.

Meidän täytyy oppia katsomaan Jumalan sanaa ja tahtoa; silloin me kärsivällisesti kestämme kaikki kovan onnen kohtalot, vaikka ne olisivat kuinka kovia ja vaikeita.

Kukin vastoinkäyminen ja kovan onnen kohtalo, ruumiillinenkin, kykenee aiheuttamaan epäilyksen eli sen, että ruvetaan epäilemään Jumalan tahtoa meitä kohtaan. Ja sentähden täytyy kaikissa kiusauksissa varjella ja vahvistaa sydäntä, ettei se murheen ja kurituksen aikana rupea arvelemaan, että se tapahtuu Jumalan vihasta ja että hän muka tahtoo syöstä meitä iankaikkiseen kadotukseen. Mutta kun sinulla on sana ja pyhät sakramentit, niin sinun pitää niillä lohduttaa itseäsi. Sinä tiedät Lunastajasi Kristuksen elävän ja istuvan Isän oikealla puolella; sentähden sinunkin pitää elää. Mutta tämä luottamus ei synny näkyväisestä, vaan näkymättömästä. Järki pitäytyy siihen, mikä on näkyväistä; mutta tässä pitää kuolettaa järki, että sana ja usko saisivat sijaa, ja sydämen pitää riippua kiinni ainoastaan sanassa ja sakramenteissa ja tyytyä niihin. Sillä <<<0029>>> Jumala on kokonaan käsittämätön, eikä häntä sovi neuvoa hänen töittensä ja ihmeittensä suhteen siinä, että hän meidän mielestämme antaa meidän kärsiä vaivaa ja onnettomuutta eikä anna meille muuta kuin sanan, jolla hän vetää meitä, niinkuin kala vedetään vedestä, tästä vaaran ja kiusauksen merestä rannalle.

Minkätähden meille tapahtuu niin paljon pahaa oman lihamme puolelta? Tämä on jumalallisen hallituksen hallitustapa, ja samaten on pyhien ja uskovaisten elämän laita tässä maailmassa. Minä saatan vain sanoa: "minä olen kastettu ja puhdistettu synneistäni, minulla on Jumalan lupaus, joka ei saata valehtella eikä pettää minua, vaikka monesti tuntuisi kaikki olevan toisin." Mutta nämä asiat eivät ole tuulesta temmattuja, vaan niillä on tosi ja selvä perustuksensa Jumalan sanassa; niitä ei siis pidä ainoastaan kerran kuulla ja ajatella, vaan useasti kerrata ja harjaantua niissä: minä olen kastettu, minulla on jumalallinen lupaus, minä olen vapahdettu, minä saan vahvistusta ja lohdutusta Jumalan sanasta, minä olen armon ja autuuden valtakunnassa.

Monta kiusausta ja sydämen kipua, joilla uskovaisia koetellaan, voi voittaa kärsivällisyydellä, jos esimerkiksi kunnia, raha tahi tavara on vaarassa; vieläpä nuoruuden kauheat ja lihalliset synnitkin voi helpoimmin voittaa mielen lujuudella ja kärsivällisyydellä. Mutta kun nämä <<<0030>>> helvetin koirat käyvät ihmisen kimppuun niin, ettei ihminen näe eikä tiedä muuta, kuin että hän on kokonaan Jumalan hylkäämä ja jättämä, silloin on työlästä päästä voitolle ja irti tästä pulasta. Jotka tällaisessa kiusauksessa ovat, muistakoot, että Daavidkin on ollut samassa kiusauksessa; sillä heistä tuntuu helpommalta kärsiä omaa kiusaustansa, kun tietävät muidenkin olleen samassa kiusauksessa. Sentähden tietäkäämme, että miltei kaikki pyhät ovat kärsineet samaa, tulleet synnin ja lain peljättämiksi ja olleet aivan lähellä kuolemaa; niinkuin näemme Daavidin ikäänkuin helvetistä huutaneen: "syvyydestä minä huudan sinua, Herra." Mutta ei siinä ole kyllin, että lohdutukseksemme tiedämme muidenkin kärsineen ja vieläkin kärsivän samaa kuin mekin; vaan meidän pitää myös oppia, millä tavoin ja keinoin pyhät ovat päässeet ulos samanlaisesta syvyydestä; sillä sinä näet, mitä Daavid tässä tekee ja keltä hän tässä ahdistuksessa etsii apua. Hän ei epäile avun suhteen, vaan huutaa apua tietäen, että vieläkin on saatavissa apua ja lohdutusta. Sentähden usko ja tee sinä samoin samanlaisessa koettelemuksessa. Sillä ei Daavidia kiusattu, jotta hän epäilisi; sentähden älä sinäkään vaivassasi ja sydämesi surussa luule olevasi jo kokonaan hukassa; vaan kun sinut lasketaan syvyyteen, niin usko, että Herra taas tahtoo vetää sinut ylös syvyydestä. Jos sinä tästä hirmuisuudesta olet <<<0031>>> kokonaan surkastunut, niin tiedä, että sinulla on Jumala, joka kykenee sinut jälleen parantamaan ja terveeksi tekemään, Hoos. 6:1. Jos sielusi on täynnä murhetta ja surua, niin sinun tulee toivoa lohdutusta ja apua häneltä, joka on luvannut ja sanonut, että särjetty henki on hänelle mieluinen uhri ja ettei hän särjettyä ja murheellista sydäntä hylkää, Ps. 51:19, vaan katsoo sen puoleen, joka on kurja ja särjetyllä hengellä ja pelkää hänen sanansa tähden, Jes. 66:2. Tällaisessa surussa ja sydämen ahdistuksessa tuottaa suurta lohdutusta, kun on joku totinen kristitty saapuvilla, joka kykenee lohduttamaan. Sillä Jumala on säätänyt kristillisen seurakunnan sellaiseksi, että meidän tulee toinen toistamme lohduttaa, ja on vielä luvannut, että missä kaksi tahi kolme kokoontuu hänen nimeensä, siinä hän tahtoo olla heidän keskellään, Matt. 18:20. Me näemme siis, ettei Jumala tahdo tämän sydämemme ahdistuksen kautta kadottaa meitä, vaan ainoastaan nöyryyttää ja saattaa meitä tuntemaan ja kiitollisuudella vastaanottamaan hänen armonsa. Mutta jollemme voi saada suullista lohdutusta, niin meidän tulee tehdä kuin Daavid ja lakkaamatta huutaa Jumalan puoleen; rukoilkaamme Daavidin kanssa juuri niillä psalmin sanoilla, joissa on nähtävänä Daavidin surkea valitus ja tila ja se armo, mikä hänelle tapahtui. Siitä myös <<<0032>>> helposti huomataan, ettei hän tässä tilassa pidä sellaisia puheita, kuin monet kenties luulevat. Sillä tässä hän ei ainoastaan huuda Jumalaa syvyydestä, vaan osoittaa meille myöskin Jumalan lupauksen.

VIII.

Mitä tulee kuoleman hetkellä halata, toivoa ja rukoilla.

Ne jotka kuoleman hetkellä eivät laske Kristusta sydämestänsä, vaan ovat huolissaan siitä, etteivät joutuisi vaivaan, vaan taivaaseen, ne halajavat avoimin silmin ja sydämin nähdä sitä paikkaa, johon joutuvat. Mutta siitäpä on heillä tuska ja pelko. Sillä se paikka ei ollenkaan näyttäydy, johon he tulevat; vaan heitä ympäröi joka taholta pimeys ja tietämättömyys. Mutta on parasta, että he kokonaan sulkevat silmänsä eivätkä halaja nähdä tulevaa paikkaansa, vaan antautuvat kokonaan Jumalan haltuun ja ajattelevat Kristusta juuri kuoleman pimeyden keskellä; sillä he kuolevat Herrassa. Sentähden on tämä jae täydellisen armon ääni: "jos minä vaeltaisin elämän korkeimmassakin valossa, niin minä pelkään sittenkin onnettomuutta; sillä minä olen yksin <<<0033>>> etkä sinä ole minun tykönäni." Sillä jumalattomain elämä on täynnä onnettomuuden pelkoa, vaikka se näyttäisi varsin huolettomalta, kun sitävastoin kristittyjen kuolema, vaikka se olisi muuten kuinka tietämättömän näköinen tahansa, on kuitenkin täynnä rauhaa ja uskon varmuutta. Nämä seikat sotivat ihmeteltävästi toisiaan vastaan. Jumalattomat peljästyvät eläessään lehden putoamistakin, mutta kristitty ei pelkää kuolemansa hetkellä iankaikkisuudenkaan pimeyttä. Sentähden sanotaankin sananlaskussa: "minä elän enkä tiedä, kuinka kauan; minä kuolen enkä tiedä, milloin kuolen; minä menen pois enkä tiedä, minne menen; minä ihmettelen, että olen niin iloinen". Ei pidä vain antaa pettää itseään eikä kuoleman tullessa ruveta miettimään, mihin joudutaan, vaan pikemmin tehtäköön niinkuin Daavid, kun hän läksi isänsä maasta eikä tietänyt, mihin hän vaelsi. Sillä koska kiusausten aikana tässäkin elämässä pitää toivoa Kristuksen siipien varjossa, kuinka paljoa enemmän tuleekaan hänen siipiensä varjossa toivoa kuolemassa ja viimeisessä sodassa? Sillä se on totinen tosi, ettei missään muualla ole pelastusta kuin yksin Jeesuksen nimessä ja hänen siipiensä alla, hänen, joka on vanhurskauden aurinko. Hän ei sanonut ristillä: "oi Isä! mihin minä joudun? mihin menee henkeni? mihin paikkaan se pysähtyy? eihän se toki joutune vaivan sijaan? annathan sinä sen <<<0034>>> toki levätä rauhassa?" Vaan hän on tästä vaiti, menee keskelle kuoleman pimeyttä ja sanoo: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni", Luuk. 23:46. Kristus menee alas pimeyteen, ja kristitty taas tahtoo tulla valkeuteen. Samaten ei ole ensimmäinen marttyyri pyhä Stefanuskaan sanonut: "voi minua poloista, minne joutunenkaan?" vaan hän sanoo, Ap. t. 7:59: "Herra Jeesus! ota minun henkeni." Hän oli tosin nähnyt Kristuksen seisovan Jumalan oikealla puolella; mutta mitään muuta hän ei nähnyt, vaan hänellä oli Kristus sydämessään, kun hän sanoi: "ota minun henkeni"; ja hän on vaeltanut keskellä kuoleman pimeyttä.

IX.

Minkä kautta kuolema kadottaa katkeruutensa.

Vaikka minut kuopataan maahan ja vaikka muutun tomuksi, niin tuolla ylhäällä asuu Herra, joka on minun lihaani ja vertani; hän ei kuole koskaan, vaan hänessä on pelkkää elämää, ja hän on lisäksi tullut minun Herrakseni, etten minä joutuisi kuoleman ja perkeleen valtaan, vaan olisin hänen omansa; niin ei siis kuolemalla ole <<<0035>>> mitään valtaa minuun. Kristus voi ja tahtoo antaa vieläkin enemmän elämää; niinkuin pyhä Paavali sanoo, Room. 14:8 - 9: "jos elämme, niin me elämme Herralle; jos kuolemme, niin me kuolemme Herralle; sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi niin hyvin kuolleitten kuin elävien Herra". Sentähden, jos minä kuolen, niin minä tahdon elää, sillä minun Herrani, joka on kuoleman Herra, elää eikä jätä minua kuolemaan, vaan niinkuin hän elää, niin olen minäkin elävä; "missä minä olen, siellä minun palvelijanikin on oleva", Joh. 12:26.

Ken ei ole kristitty, ken ei usko Kristukseen, ken ei pidä häntä Vapahtajanansa eikä hänen kuolemansa kautta odota syntiensä anteeksisaamista ja iankaikkista elämää, sillä ei ole mitään toivoa; hänellä ei liioin ole kuolemassa lohdutusta itselleen eikä muille; hänen täytyy jäädä iankaikkiseen kuolemaan ja joutua kadotukseen. Sentähden olisi tarpeellista, että hän itse ja muut hänen kanssaan itkisivät ja surisivat tätä iankaikkista onnettomuutta. Mutta kristityt ovat sitävastoin kummallinen kansa, joka on kaunistettu ihanalla ja suloisella koristuksella. Sillä heillä on toivo, ja he taitavat lohduttautua, ei ainoastaan silloin, kun heiltä otetaan pois heidän rakkaat omaisensa, vaan myös kun heidän itsensä pitää kuolla. Mutta tällainen toivo ei ole maailmallinen, niinkuin monetkin maailman lapsista <<<0036>>> kuolevat rauhassa lohduttautuen sillä, että ovat eläneet arvossa ja kunniassa, saaneet lapsilleen hyvät paikat ja avioliitot, jättäneet heille paljon rikkautta j. n. e. Tällä lohduttautuvat maailman lapset, mutta tämä on turha maallinen lohdutus, joka ei anna mitään toivoa kuolemassa. Mutta tämä on kristityn toivo ja lohdutus, jos joku hänen omaisistaan otetaan häneltä pois taikka hänen itsensä on kuoltava, että hän uskoo: "Jeesus Kristus on kuollut ja jälleen noussut ylös, ja Jumala on Kristuksessa kuolleet johdattava hänen tykönsä". Tämä on, sanon, oikea lohdutus, siitä meidän tulee tarkasti ottaa vaarin, siinä lujasti riippua ja sillä vahvistaa sydämiämme surussa, huolessa ja murheessa rakkaitten omaistemme kuoltua. Sillä niinkuin meidän Herramme Kristus herätti Nainin lesken pojan kuolleista ja antoi hänelle hänen poikansa takaisin, vaikka leski luuli hänestä iäti eronneensa ja sentähden itki ja suri häntä, samoin käypi kristittyjenkin, vaikka Jumala heidät kuoleman kautta kutsuu pois. Jos rakas lapsesi, puolisosi tahi joku hyvä ystäväsi kuolee, niin älä sitä itke ja valita, vaan ole ikäänkuin he eivät olisikaan poissa, sillä jos sinä olet ja pysyt kristittynä, niin totisesti heidät annetaan sinulle takaisin. Meidän Herramme Kristus antaa ne itse sinulle viimeisenä päivänä ja järjestää siis niin, että te tulette iankaikkisesti toistenne kanssa yhdistetyiksi. Tämä on vahva <<<0037>>> toivo ja luja lohdutus, ja jos sen oikein sydämeesi painat, niin se todella heti karkoittaa murheesi ja vaivasi. Ja jospa maallinen mielemme ei taipuisikaan heti tällä lohduttautumaan (sillä ovatpa patriarkatkin sydämestään murehtineet vanhempiaan, vaimojaan ja lapsiaan), niin tämä toivo on kuitenkin oleva eroituksena kristittyjen ja pakanain surun ja huolen välillä. Sillä pakanoilla ei olekaan toivoa eikä lohdutusta; syystä että heillä ei ole eivätkä he tunne Jumalan sanaa. Ja koska he myös uskovat sielun ja ruumiin kuolevan yht‘aikaa, niin heidän kärsimyksensä ja surunsakin on sitä suurempi. Sillä näin he ottavat toinen toisiltaan pois kaiken toivon; mikä kerran on poissa, se ei tule enää koskaan takaisin. Sentähden on heidän surunsakin sitä suurempi, mitä rakkaampi joku heille on ollut. Mutta jos he uskoisivat toisen elämän olevan tämän elämän perästä, niin he olisivat vielä enemmän murheellisia ja levottomia. Sillä mihin he uskonsa perustavat? Minkä kautta he toivovat saavansa syntinsä anteeksi, varsinkin kun on mahdotonta, ettei heillä syntiensä tähden olisi pahaa omaatuntoa? Mutta kristityillä on vahva toivo, sentähden on mahdotonta, että he pettyisivät toivossaan. He tietävät, että ken uskoo Kristukseen, se on: ken pitää häntä Vapahtajanaan, lohduttautuu hänen kuolemallaan ja rukoilee syntien anteeksisaamista hänen kauttaan, hän <<<0038>>> varmaankin saa syntinsä anteeksi, sillä ei Jumala ainoan Poikansa tähden saata olla sellaisen ihmisen vihollinen. Sillä Jumala on käskenyt meidän uskoa Jeesukseen Kristukseen, vastaanottaa hänet ja panna luottamuksemme häneen. Sentähden jos kuolema tuleekin ja ottaa pois tällaiset ihmiset, niin kristityt tietävät kuitenkin, ettei näitä jätetä kuoleman valtaan, vaan että Jumala on ne viimeisenä päivänä antava takaisin. Vaikka siis liha ja veri murehtii kuollutta ystävää, niin henki ajattelee Jumalan sanaa ja sanoo: "no hyvä, vaikka sinut minusta täällä maan päällä erotettiin, niin kyllä me kerran tuolla ylhäällä taas toinen toisemme kohtaamme". Kristus antaa murheelliselle leskelle hänen poikansa takaisin. — Sentähden tulee olla määränsä surulla ja itkulla, sillä kristityillä on jäljellä herttainen toivo, joka on kyllin voimallinen karkoittamaan liiallisen surun. Meidän pitää siis kaikin mokomin painaa tämä toivo ja luottamus sydämiimme; silloin emme suinkaan liiaksi murehdi kuolevia veljiämme ja ystäviämme, vaan olemme itsekin sitä enemmän lohdutettuja, kun meidänkin täytyy lähteä täältä pois. Jos me siis tällaista toivoa emme laske sydämiimme, niin me olemme itse syypäitä sydäntäsärkevään murheeseemme. Sillä rakas Herramme Jeesus Kristus on niin säätänyt, että kristittyjen täytyy olla täydellisesti vakuutettuja <<<0039>>> tästä toivosta ja että heillä on aina syytä muistaa sitä ja lohduttautua sillä.

Tästä elämästä lähtiessäni lohduttaudun sillä, että uskon Jumalan Poikaan, vaikka minut haudataan maahan, vaikka tulen matojen ruoaksi ja muutun tomuksi; niinkuin Job sanoo, Job. 17:14: "sanon mätänemiselle: ’sinä olet isäni!‘ ja madoille: ’äitini ja sisareni!‘" Tosin en sitä ymmärrä, kuinka minä mädännyttyäni tulen kerran taas eläväksi. Mutta Jumala on sen luvannut ja sanonut: "sinun pitää elää, sillä minäkin elän; sentähden pitää teidänkin elää". — Missä? Iankaikkisessa elämässä ja sellaisessa ruumiissa, joka on kauniimpi ja kirkkaampi aurinkoa? Tätä minä tosin en näe enkä tunne, mutta minä uskon sen ja odotan tämän vähän ajan kärsivällisesti. Sillä elämä on minulle jo valmistettu: "niin on minulle nyt varattuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat", niinkuin Paavali sanoo 2. Tim. 4:8:ssa.

Rukouksia Herran Ehtoolliselle mennessä.

Kaikkivaltias Jumala, laupias Isä! kaikki isoavaiset huutavat sinua ja tulevat ravituiksi. Minä rukoilen sinua kaikesta sydämestäni, herätä minua isoamaan sinun vanhurskauttasi ja ravitse minua alttarin sakramentissa Lunastajani ruumiilla ja verellä, sillä oikealla taivaan leivällä, jonka lahjoitit maailmalle iankaikkiseksi elämäksi ja joka on Jeesus Kristus, sinun ainoa Poikasi, meidän ainoa Vapahtajamme! Amen.

Kuoleman hetkellä.

Mene rauhaan Isän Jumalan nimeen, joka on luonut sinut kuvaksensa ! Mene rauhaan Jumalan Pojan nimeen, joka on ostanut sinut niin kalliisti ja vapahtanut sinut katkeralla piinallaan ja kuolemallaan! Mene rauhaan Pyhän Hengen nimeen, joka on valmistanut sinut temppeliksensä! Laupias Jumala, joka saattoi köyhän Latsaruksen Aabrahamin <<<0041>>> helmaan ja ristillä katuvan ryövärin paratiisiin, varjelkoon sinua perkeleestä ja piinapaikasta Jeesuksen katkeran kärsimyksen tähden ja saattakoon sinut pyhien enkeliensä kautta iankaikkiseen isänmaahan, että siellä kaikkien valittujen kanssa saisit elää iankaikkisessa ilossa ja autuudessa. Sinne hän meitä kaikkia tämän katoavaisen elämän perästä armollisesti auttakoon ! Amen.

Kuolevan siunaaminen.

Kalliisti lunastettu sielu, siunatkoon sinua Isä Jumala, joka on luonut sinut kuvaksensa! Siunatkoon sinua Poika Jumala, joka on ostanut sinut niin kalliisti verellänsä ja kuolemallansa! Siunatkoon sinua Pyhä Henki Jumala, joka on valmistanut ja pyhittänyt sinut temppeliksensä! Armollinen ja laupias Jumala olkoon sinulle armollinen Jeesuksen Kristuksen katkeran kärsimyksen ja kuoleman kautta ja saattakoon sinut pyhien enkeliensä kautta Aabrahamin helmaan, siihen iankaikkiseen isänmaahan, että siellä kaikkien valittujen kanssa eläisit loppumattomassa ilossa ja autuudessa! Herra Jeesus olkoon sinun kanssasi varjelemassa sinua, hän olkoon sinussa herättämässä sinua, hän olkoon edessäsi saattamassa sinut taivaaseen, hän olkoon jäljessäsi suojelemassa sinua, olkoon hän sinun yläpuolellasi siunaamassa sinua täällä ajallisesti ja siellä iankaikkisesti; hän, joka elää ja hallitsee Isän ja Pyhän Hengen kanssa nyt ja iankaikkisesti. Amen.

Isä Jumala, mitä sinä olet luonut, Poika Jumala, mitä sinä olet lunastanut, Pyhä Henki Jumala, mitä sinä olet pyhittänyt, kaiken sen annan ja uskon sinun uskollisiin käsiisi. Varjele sitä kaikesta pahasta ja anna sen pysyä sinun totisessa uskossasi! Amen.

Itsekoettelemus.

Oi Jeesus, paras Opettaja Opeta itsen’ tuntemaan Oi Jeesus, rakas Vapahtaja Sydäntän‘ tule avaamaan Ett’ sydämeni tuntisin Sinulta neuvon löytäisin.

Sä kunniakses olet luonut Minutkin tänne maailmaan Minulle kaikki tarpeet suonut Tääll‘ aina asti kuolemaan Siis anna armos minulle Elää ja kuolla sinulle.

Nimeni kristitty on tosin Oisinpa sitä todella! Ett’ ystäväisi kanssa voisin Sinua aina seurailla Elämän tiellä taivaaseen Iloon ja riemuun ikuiseen.

Sä tiedät tien mun sydämeeni Jota en itse tunnekaan Sä tiedät ilon‘, mureheni Ja kannanko sun kuvaaskaan Ah, ylpeydest’ varjele Elämän tielle saattele.

Jos vaikka kaikki tietäisinkin Niin sydämen‘ on suljettu Jos vaikka tielle pyrkisinkin Niin luontoni on turmeltu; Ah, hukun ilman sinua Oi Jeesus, auta minua!

Ah, avaa minun sydämeni Ja tule sinne asumaan Oi Jeesus, paras paimeneni Minua tule turvaamaan Valista sanas valolla Niin seuraan sua halulla.

Vaan jos oon horjahtanut tieltä mä kauaskin jo korpehen Niin armossas mua auta sieltä Sun lampaittesi parvehen. Ah, anna voimaa vaeltaa Ja elämäni parantaa.

Suo minun parantuakseni Jo täällä armon aikana Suo, synnit kadun, Jeesukseni Kun ompi armo tarjona! Suo autuaasti kuollaksein Ja tykös, Jeesus, tullaksein.

Raamatunlauseita sairaille ja kuoleville.

Minä en pane sinun päällesi yhtäkään vitsausta; sillä minä olen Herra, sinun parantajasi. 2. Moos. 15:26.

Sillä minä parannan sinut jälleen ja haavoistasi teen minä sinut terveeksi, sanoo Herra. Jer. 30:17.

Minä muutan heidän murheensa ihastukseksi ja lohdutan ja ilahutan heitä heidän huolistaan. Jer. 31:13.

Minä olen vähäksi silmänräpäykseksi sinut hyljännyt; mutta minä olen sinut jälleen suurella laupeudella kokoava. Vihan kiivaudessa minä <<<0045>>> silmänräpäykseksi peitin kasvoni sinulta, mutta tahdon jälleen iankaikkisella armolla sinua armahtaa, sanoo Herra, sinun lunastajasi. Sillä vuoret siirtyvät ja kukkulat horjuvat, mutta minun armoni ei siirry sinusta eikä rauhani liitto liiku, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jes. 54:7 - 8, 10.

Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä katsele ympärillesi, sillä minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua ja tuen sinua minun vanhurskauteni oikealla kädellä. Jes. 41:10.

Älä pelkää, sillä niinä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltäsi kutsunut; sinä olet minun. Jos sinä vesissä kuljet, niin minä olen sinun kanssasi, ja jos virtain kautta, niin eivät ne sinua hukuta: jos käyt tulen läpi, niin et sinä pala, eikä liekki sinua sytytä. Sillä minä, Herra, olen sinun Jumalasi, minä, Israelin Pyhä, olen sinun lunastajasi. Jes. 43:1 - 3.

Vanhurskaalle tapahtuu paljon pahaa, mutta Herra päästää hänet niistä kaikista. Ps. 34:20.

Älä hylkää minua, Herra; minun Jumalani, älä ole kaukana minusta! Riennä minua auttamaan, Herra, minun apuni. Ps. 38:22 - 23.

Minä olen kurja ja köyhä, mutta Herra pitää minusta huolen; sinä olet minun apuni ja pelastajani! Minun Jumalani, älä viivy. Ps. 40:18.

Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla ja ilmestyä Jumalan kasvojen <<<0046>>> eteen? Kyyneleeni ovat ruokani päivällä ja yöllä, sillä joka päivä minulle sanotaan: "Missä nyt on sinun Jumalasi?" — Mitä murehdit, sieluni, ja miksi olet niin levoton minussa? Turvaa Jumalaan! sillä vielä minä kerran saan häntä ylistää, että hän on minun kasvoini apu ja minun Jumalani. Ps. 42:3 - 4, 6.

Heitä kuormasi Herran päälle! Hän sinusta murheen pitää eikä salli vanhurskaan horjua iankaikkisesti. Ps. 55:23.

Turvaa vain, sieluni, levollisesti Jumalaan; sillä häneltä tulee minun toivoni! Hän vain on minun kallioni ja autuuteni, varjelukseni; en minä horju. Jumalan hallussa on minun autuuteni ja kunniani; väkevyyteni kallio, turvani on Jumalassa. Ps. 62:6 - 8.

Kuitenkin pysyn minä alati sinun tykönäsi, sillä sinä pidät minua oikeasta kädestäni. Sinä talutat minua neuvollasi ja korjaat minua viimein kunniaan. Kun sinä vain omani olet, ei minua mikään taivaassa eikä maan päällä miellytä. — Vaikka vielä minun ruumiini ja sieluni vaipuisi olet sinä, Jumala, kuitenkin aina sydämeni turva Ja minun osani. Minun onneni on, että Jumala on minua läsnä; minä panen turvani Herraan, Herraan, ilmoittaakseni kaikkia sinun töitäsi! Ps. 73:23 - 26, 28.

Minä muistelen Jumalaa ja huokaan; olen ajatuksissani ja henkeni nääntyy. Hyljänneekö Herra <<<0047>>> iankaikkisesti eikä enää ollenkaan armahtane? Onko hänen armonsa puuttunut iäksi, ja lieneekö lupaus jo loppunut suvusta sukuun? Mutta minä sanoin: tämä on minun kärsittävääni, Ylimmäisen oikean käden aikaa. Ps. 77:4 - 8, 9, 11.

Minä nostan silmäni vuoriin päin, joista apuni tulee. Apuni tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. Ps. 121:1 - 2.

Mutta jotka Herraa odottavat, ne saavat uuden voiman, kohoavat siivillä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä lankea, he vaeltavat eivätkä väsy. Jes. 40:31.

Kiitetty olkoon sinun nimesi, Herra, isiemme Jumala; sillä kun sinä vihastut, osoitat sinä armon ja hyvyyden, ja ahdistuksessa sinä annat synnit anteeksi niille, jotka huutavat sinua avuksensa. Sinun puoleesi, Herrani, minä käännän kasvoni; sinun tykösi minä nostan silmäni ja rukoilen sinua, että pelastaisit minut tästä raskaasta häväistyksestä taikka korjaisit minut täältä. — Sillä sinun neuvosi eivät ole ihmisen voimassa. Mutta sen minä kyllä tiedän todeksi, että joka palvelee Jumalaa, se saa kiusauksen jälkeen lohdutusta ja pelastuu murheesta ja löytää armon kurituksen jälkeen. Sillä sinä et mielisty meidän kadotukseemme; sillä pahan ilman perästä sinä annat auringon paistaa, ja valituksen ja itkun perästä sinä täytät meitä ilolla. Sinun <<<0048>>> nimellesi, Israelin Jumala, olkoon iankaikkinen kiitos ja ylistys. Tob. 3:14, 15, 20-23

Ja että Jumalalle kelpaisit, niin sen pitää niin oleman; ilman kiusausta ei sinun pitänyt oleman, että olisit tullut koetelluksi. Tob. 12:13.

Herra, sinä olet suuri ja väkevä Jumala ja sinun valtakuntasi pysyy iankaikkisesti. Sinä kuritat ja lohdutat jälleen, sinä voit sysätä helvettiin Ja taas ottaa sieltä ulos: sinun kättäsi ei kukaan taida välttää. Tob. 13:1, 2.

Poikani, jos sinä tahdot olla Jumalan palvelija niin valmistaudu kiusaukseen. Pysy vahvana ja kärsi äläkä ole nopea seuraamaan, jos sinua siitä houkutellaan. Pitäydy Jumalaan, äläkä poikkea, että vihdoin vahvistuisit. Kärsi mielelläsi kaikkea, mika päällesi tulee, ja ole kärsivällinen kaikessa murheessa. Sillä niinkuin kulta tulessa niin myös ne, jotka Jumalalle kelpaavat, koetellaan murheen tulessa. Luota Jumalaan, niin hän auttaa sinua: ojenna tiesi ja toivo häneen. Te, Jotka Herraa pelkäätte, luottakaa häneen: sillä hän ei puutu teiltä. Te, jotka Herraa pelkäätte toivokaa häneltä hyvää, niin te löydätte armon Ja lohdutuksen. Jotka Herraa pelkäätte, odottakaa hänen armoansa älkääkä poiketko, ettette hukkuisi. Katselkaa vanhojen esimerkkejä ja ottakaa niistä vaarin. Kuka on koskaan häpeään tullut, joka on toivonut häneen ? Kenet on koskaan hyljätty, joka on pysynyt Jumalan pelossa, taikka <<<0049>>> hän on koskaan hyljännyt, joka häntä on avuksensa huutanut? Sillä Herra on armollinen ja laupias, hän antaa synnit anteeksi ja auttaa hädässä. Voi niitä, jotka epäilevät Jumalaa eivätkä pysy vahvoina! Voi sitä jumalatonta, joka sinne tänne kääntyy! Voi niitä epäuskoisia, etteivät he usko! Sentähden eivät myös tule varjelluiksi. Voi niitä, jotka eivät ole kärsivällisiä! Kuinka heidän käy silloin, kun Herra heitä etsii. Jotka Herraa pelkäävät, ne uskovat hänen sanansa, ja jotka häntä rakastavat, ne pitävät hänen käskynsä. Jotka Herraa pelkäävät, ne tekevät, mikä on hänelle otollista, ja jotka häntä rakastavat, ne pitävät lain oikein. Jotka Herraa pelkäävät, ne ojentavat sydämensä ja nöyryyttävät itsensä hänen eteensä ja sanovat: me tahdomme ennemmin langeta Herran käsiin kuin ihmisten käsiin; sillä hänen laupeutensa on niin suuri, kuin hän itsekin on. Syr. 2:1-21.

Joka Herraa pelkää, ei hänelle tapahdu mitään pahaa; mutta kun hän on kiusattu, niin hänet jälleen vapahdetaan. Syr. 33:1.

Te olette ne, jotka olette pysyneet minun kanssani kiusauksissani. Ja minä säädän teille, niinkuin Isäni on säätänyt minulle, valtakunnan. Luuk. 22:28 - 29.

Sieluni on kovin murheellinen kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani. Matt. 26:38.

Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Matt. 27:46.

Nyt sieluni on suuresti murheellinen, ja mitä sanonen? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Joh. 12:27.

Enkö joisi sitä kalkkia, jonka Isä on antanut minulle? Joh. 18:11.

Maailmassa teillä on ahdistusta, mutta olkaa hyvässä turvassa, minä olen voittanut maailman. Joh. 16:33.

Me ylisteleimme ahdistuksistakin, tietäen, että ahdistus synnyttää kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys kokemusta ja kokemus toivoa; mutta toivo ei anna häpeään joutua, sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Room. 5:3 - 5.

Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsain määrin tulevat meidän osaksemme, tulee meidän osaksemme runsain määrin myöskin lohdutus Kristuksen kautta, koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette myöskin osalliset lohdutuksesta. 2. Kor. 1:5 - 7.

Me kuljemme aina kantaen Jeesuksen kuoloa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Ja tiedämme, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa. Sentähden emme lannistu; vaikka ulkonainen ihmisemme <<<0051>>> menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja helppo ahdistuksemme koituu ylen runsaasti ja määrättömästi iankaikkiseksi kirkkaudeksi meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset kestävät vain ajan, mutta näkymättömät iankaikkisesti. 2. Kor. 4:10 - 14, 16-18.

Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. Gal. 2:20.

Se on totinen sana: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös yhdessä hänen kanssaan elää. Jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita. 2. Tim. 2:11 - 12.

Herra on vapahtava minut kaiken pahan käsistä ja pelastaa minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle olkoon kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen! Amen. 2. Tim. 4:18.

Kuka on se, joka voi teitä vahingoittaa, jos te hyvää harrastatte? Vaan vaikkapa saisittekin vanhurskauden tähden kärsiä, olette kuitenkin autuaita. Sillä Kristuskin kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin edestä, johdattaakseen meitä Jumalan tykö; lihassa tosin kuoletettu, mutta hengessä eläväksi tehty. 1. Piet. 3:13 - 14, 18.

Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee; mutta me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. Ja jokainen, joka panee häneen sen toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hänkin on puhdas. 1. Joh. 3:2 - 3.

Sillä te tarvitsette kärsivällisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä on luvattu. Hepr. 10:36.

Veljeni, pitäkäät sulana ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että kestämänne uskon koetus saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja olkoon kärsivällisyydellänne täydelliset teot, että olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset. Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Jaak. 1:2 - 4, 12.

Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Ottakaat, veljet, vaivan ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet. Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja Herran lopun olette nähneet; sillä Herra on sangen laupias ja armahtavainen. Jaak. 5:8, 10.

Minä ikävöitsen, odotan ja toivon, etten ole <<<0053>>> missään joutuva häpeään; vaan että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva kaikella rohkeudella ylistetyksi minun ruumiissani, joko elämäni tai kuolemani kautta. Fil. 1:20.

Minä odotan Herraa, sieluni odottaa, ja minä toivon hänen sanaansa. Minun sieluni odottaa Herraa, enemmän kuin yövartijat aamua, yövartijat aamua. Israel toivokoon Herraan, sillä Herralla on armo, ja runsas lunastus hänellä. Ps. 130:5 - 7.

Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun. Ilm. 2:10.

Mutta joka kestää loppuun asti, hän pelastuu. Autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat, tästälähin. Niin, Henki sanoo: he saavat levätä vaivoistaan; sillä heidän tekonsa seuraavat heidän mukanaan. Matt. 24:3. Ilm. 14:13.

Joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on lähettänyt minut, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomioon, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. Joh. 5:24.

Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka olet antanut minulle, olisivat minun kanssani, että näkisivät minun kirkkauteni, jonka annoit minulle; sillä sinä olet rakastanut minua ennen maailman perustamista. Joh. 17:24.

Minä näen taivaat avoinna ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella. Ap. t. 7:56.

Sillä ei kukaan meistä elä itselleen, eikä kukaan <<<0054>>> kuole itselleen. Jos elämme, niin me elämme Herralle, jos kuolemme, niin me kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat. Room. 14:7 - 8.

Rukous.

Oi laupeuden Jumala! Mun rukouksen’ kuule Ah, älä hylkää minua; Vaan armollinen ole. Anteeksi anna syntini Oi minun rakas Isäni Ja älä niitä lue.

Mun vaivani sä lievitä Oi Isä, voimallasi Ja sydämeni sytytä Palamaan kohtahasi Suo, aina sua palvelen Suo, käskyjäsi seurailen, Siihen mull‘ voima lainaa.

Oi Jeesus Vapahtajani Jok’ kuolit ristin päällä Ah, ole armahtajani Ja auta mua vielä! <<<0056>>> Sä sovitit jo velkani Niin anna anteeks syntini Oi Jeesus, piinas tähden.

Oi Pyhä Henki, lohduta Karkoita mureheni Sä häijyt himot sammuta Puhdista sydämeni Ett‘ totuudessa pysyisin Sanassa kiinni riippuisin Enk’ siitä horjahtaisi.

Oo lopuksi mun apuni Ah, auta sotimahan Ja kaikki viholliseni Sä saata karkkoomahan Ett‘ tuska, tauti ankara Ja varsin kuolo katkera Ois mulle ovi eloon.

Aiheesta muualla

• Martti Luther: Lohdutus sairaille ja kuoleville ( 1926. Helsinki: SLEY. Viitattu 4.9.2020.
• Martti Luther: Dr. Martin Luther's Trost für Kranke und Sterbende 1848. Erlangen, Saksa. Viitattu 4.9.2020. saksa