Loihto-apujen hakija

Loihto-apujen hakia. Kirjoittanut Kustaa Paturi

Loihto-apujen hakia..

(Tapaus.)

(Lähetetty.)

Vuonna 1842 tuli muuan mies erääseen taloon kysyin isäntää ja tavattuansa pyytää saada kahdenkesken puhutella. Isäntä vei erihuoneesen ja kysyi mitä olisi asiaa.

Mies. ”Isännän sanotaan tietävän; minun on viety terä pellosta, eikä tahdo luontokappaleetkaan menestyä.”

Isäntä. "Mistä olette tullut teitämään että niin on?"

Mies. ”Ei sitä niin juuri muutoin olis tiedettykään, mutta viimis Hämeenlinnan loppiaismarkkinoilla yksi mies tuli kadulla A:kin ja A:nin välillä vastaani ja katsoi yhden kerran silmiini ja sanoi: ”mies, kuinkas teidän talouden alita on? Teidän tehdään työtä että näännytään, mutta ei päästä puusta pitkään; teidän talous on pilattu, on pilattu luontokappaleet ja terä viety pellosta. Apuja teidän tarvitsee saada, että tulisi paikat paikoillensa.” Kysyttyäni ettekö taitaisi auttaa, sain vastaukseksi: ”kyllä, muutta en täällä markkinoilla sitä saata aikaan; jos tulette kotioni, kuin joudutte, niin kyllä sitte autan, vaikka olisi itsse piru teidän kysymysten alla. Jos nyt käytte A:nille ja otatte k. v. Aluksi.” ”Menimme ja annoin hänelle mitä oli pyytänyt. Se sanoi olevansa T:n H:län isäntä ja kutsui sinne tulemaan tykönsä ja ottamaan mukaani pellon ja karjan piimää. Minä kävin H:ssä; mutta ei siellä tietty koko asiasta, eikä sen talon isäntä sama mies ollut: olen jo käynyt muissakin taloissa, vaan en ole etsittävääni tavannut. Tässä toisessa talossa neuvottiin tulemaan isännän tykö, sanottiin isännän tietävän, jos vaan ottaa auttaaksensa –– niin tulin isännän tykö, jos olette hyvä ja autatte.”

"Minkälainen mies se oli, joka teitä markkinoilla tapasi ja kutsui tykönsä tulemaan, ja lupasi teidän nurinpuoliset talouden asiat auttaa hyväksi?"

Mies. ”Se oli pitkä laihankalpee vanhanpuoleinen mies, risasissa vaatteissa.”

"Kyllä minä sen sitte arvaan kuka se oli, mutta se olisi ollut yhtäkaikki jos olisitte sen tavannutkin –– ei se semmoinen tietäjä ole että siitä mitään apua olis; mutta en minä juuri kernaasti sekoittaisi itseäni semmoisiin asioihin –– ja jos rupeisinkin, niin en juuri pilanpäiten rupee –– siitä on kallis tili tehtävä –– minä vaadin hopearuplan. Vähemmällä en rupee alkuunkaan".

Mies. (koperoitsee taskustansa kukakron, ottaa ruplan ja antaa isännän käteen) ”Tässä on rupla, kukas ketään ilman tahtoo vaivata.”

"Onko teillä mitään kotoa tuota muassanne?"

Mies. ”On minulla purakka, jossa on toisessa puolessa maitoa, toisessa varikoista (tuo ourakan porstuasta sisään, laskee laattialle), tässä on.”

"Pitää sitä sitte ruveta juoneen –– kaske nyt laatialle polvilleen, pane lakkis polveisi alle ja ole vakaasti, ettes katso takaasi eikä sivullesikaan, etkä liikuta mitään jäsentäsi"; (isäntä laskee purakan miehen eteen, panee hopearuplan hampaittensa väliin ja keirtää purakan kanssa kolmenkertaseen miehen ympäri –– sen tehtyä menee toiseen huoneeseen, siellä tuokion oltua tulee takaisin ja ovesta tullessansa heittää ruplan takansa päin huoneen laattialle, josta tuli.

Tultuansa miehen eteen ottaa purakan ja maistaa sekä maitoa että varikoista, joita pitää suussansa ja menee takaisin kamariin –– jossa taasen viipyy tuokion, tullen takasin miehen eteen) "teidän asitioihin on tuotu raatoja –– sanos mitä se oli?"

'Mies. ”Parikolme vuotta sitte –– Pääsiäis-aamuna –– tuotiin keittoruokapataan verinen vasikan maha, sill´aikaa kuin suurusta syötiin.”

"Teidän viljelysmaihin on tuotu sekalaisia aineita –– mitä se oli?"

Mies. ”Kerran kuin ruista leikattiin, oli ruispellossa pikkunen päreikoppa, jossa oli tulukset, villjoja ja tähkäpäitä.”

"On teidän talon asemallenkin jatakin tuotu –– mitä ne oli?"

Mies. ”Kerran pitkäperjantaina oli tiputettu suoloja tallin ja ometon kynnyksille ja toisella kerralla vapun aamulla oli maitoa tiputettu portailel.”

Ole nyt vakaasti, älä nosta kumpaakaan polves irti permannosta, äläkä liikuta käsiäsi; minä menen tuonne kamariin tiedustelemaan asioita (menee kamariin, siellä tuokion oltua tulee takaisin, panee purakan viereen, joka on miehen edessä, polvillensa ja höpöttää lukee purakan päällä joitakuita sanoja, vaan selvään ääneen, niinkuin seuraaviakin: "tule tänne tulen ruoka, tule tänne surman sikiö - - - vello verta hartioista, keitä leuhkoja mahassa, sotke suolia sisässä" –– taasen höpisee hiljaa; nousee, menee kamariin –– tulee takaisin) joka asuu ensimäisnä teistä pohjais ilmaa kohden, vanha muija, mustaverinen, on tepposet tehnyt –– hullusti on asiat –– mutta nykyisin sen on jo hampaat suusta pois –– ja mitä se toi kirkosta, on tullut tapaturmasta kadoksiin, ei se enää voi uusia pahennuksia tehdä –– kuin vaan pannaan entiset menemään takasin omaan kohtaan –– ja kuin tässä tyyni neuvot pannaan, ei ole siltä eikä monesta muusta pelkoa.

Mutta se ämmä on luvannut itsensä pahalle –– ei pahaa saa vähillä kääntymään omaansa kostamaan –– sitä en minä rupee aikaan saamaan pilanpäiten –– jos sinulla on ja tahdot enemmän sovittaa, niin kyllä asiasi hyväksi laitan V tarvitsisi vielä lisää antaaksesi vähinänsä kolem ruplaa.

Mies raappasee korviaan.

(Jatketaan.)

Loihto-apujen hakia.

(katso N:o 49).

(Äkeesti) "Enkö minä sanonut, ettet saa itseäsi väräyttää, vielä vainen korvia raapia –– nouse ylös ja mene matkaasi, tahi anna raha, jos tahdot ja jos on; ei semmoisia asioita pilanpäiten toimiteta."

Mies. (ottaa kukakronsa ja antaa kolme ruplan kappaletta, jotka isäntä ottaa vastaan je heittää kamarin voesta sisään lattialle.)

Oletko nyt niin rohkee, että uskalalt tulla pimeeseen kariin kanssani? –– siellä et saa ollenkaan pelätä –– siellä ehkä näet saman ihmisen haamun, joka pahat on tehnyt –– jos voit kaikkia nähdä ja kuulla, niin saat tietää kaikki mitä tarvitset.

Minä voin saada kaikki salaisuudet ilmi ja juttelen kuinka sinun taloutes laita on ja kuinka sinun rulee tehdä.

Minä en atrvitse tämmöisissä asioissa mennä kirkkoon haltioilta, eikä maanalan väeltä neuvoa kysymään."

Mies. ”Kyllä minä koitan tulla isännän kanssa V ehken pekää” (menevät kamariin, jonka lasin eteen isäntä oli naulannut vaatteen saadaksensa pimeeksi.)

Teillä on harvat ometat, joiden läpitse käy tuuli ja pakkas-ajoilla sonta jäätyy lattialle –– lehmät karsii vilua –– syksytalvesta annetaan vaan paljaita kuivia olkia, eläimet hivuvat, ja joulun tulee nostettavaksi –– sitte ei ne enää jaksa syödä, vilu rankasee lisää –– niitä väänentään ja nostetaan ja sillä turmeltuu eläimet; jotkut luovat, toiset ei pääse eroon kantamoissaan, niistä osa kuolee, toiset huonouden takia on jäänyt mahoksi –– vasikat luolee pieninä ja mitä saadaan elämään, niitä juotetaan pienuudesta suurus-juomalla, jonka vuoksi paaristuvat ja vatsaa kartuu liki maata ulottumaan. Huonot eläimet pannaan keväillä ulos maan vetlänä ollessa, vajoovat ojiin ja lähteisiin, kuin tuppaavat ruohon piikkiä hakemaan; niitä nostetaan ja reellä vedetään kotia –– näin uupuvat vielä ulkona käydessä ja sotkevat laitumet kevätvetelänä varsin poroksi, ettei kasvaa ruohoa koko suvena. Hevoiset samate huonouden ja keväisen aikasen ulos laskemisen vuoksi saa monta vammaa. Pidä tästedes vaan se määrä luontokappaleita kuin voit ruokkia ja jo syksystä alkain anna niitä aineita kuin voit ruokkia ja jo syksystä alkain anna niitä aineita kuin talvellakin, että edes jaksavat kelpoon syödä ja varusta ometta lämpyisen ja tuulen pitäväksi.

Peltoa olet tehnyt liika paljon, paljaan riistan kasvatusta varten, jota et saa sontavarain vuoksi tarpeelliseen voimaan –– osa tehtyäsi peltoa on vielä niin huonoa hedelmätöintä maata, joka ei koskaan hyödyllä kannata pellon viljelyksessä pitää. Pelloissasi on ojituksenki puolesta suuri vika, niskaojia on tuskin nimeksikään, jotka on pieniä ja tukossa, sarkaojia on siellä täällä, nekin juuri myötä maan suuntaa ja tukossa että vesi valuu pitkin sarkaa –– jotka, etenki alipäistä, on tuoreilla ajoilla liika märkiä, kuvilla kuivaa kovaksi kuin raudan melto; ettet niihin saa ajallaann tehdä kevättoukojakaan; myöhäiseen tehdyt viljat eivät tuuleennu, halla vie usein vuosin –– raataus tehdään huosti kuinhevoises on keväillä huonoja –– sonta joka peltoosi pannaan toisin paikoin on palanut moskaksi, toiset paikat ovat raakaa,havot viheriäisiä ja multa pian samallaisena kuin maasta on nostettu –– peltojasi ajat kuivilla kovilla tuulisilla ilmoilla, jolloin tuuli vie sonnasta mädänneen köykäsemmän mullan pitkin vesiä ja mäkiä –– niin on monta muuta taitamattomuutta teidän työtoimissa, jonka vuoksi saalis on huono, josta seuraa niukka elämä ja puute. Ensinnä syysää pois viljelyksestä huono-maalaatuiset pellon osat ja kaikkia muita toiminkohtia koeta parantaa.»

"Teitilla oli semmoinen usko ja luulo että pahat ihmiset tiedollaan ja taikuus- eli notakeinoillansa olivat pitäneet teidän luontokappalett ja terän vieneet pellosta. Niin oli ennen yleinen luulo Suomalaisilla ja muilla vähän valistuneilla ja etenki pakanallisilla kansoilla, että toinen ihminen taisi ottaa ennen toiselta ja kääntää toiselle; mutta maailman viisaat ja oppineet, jotka ovat tutkineet luontoa ja luonnon voimia, ovat tulleet järkähttämättömästi siihen käsitykseen, että taivaan ja maan luoja luomisessa on määrännyt vakaan järjestyksen kaikille kohdille sekä elukoille ttä kasvuille –– niitä ei taida eikä voi kukaan ylenluonnollisilla noita- eli muilla luonnottomilla keinoilla muutta –– ainoastansa näkyvillä ja käsitettävillä teoilla ja töillä saadaan aikaan mitä saadaan. Se mitä kutsutaan semmoiseksi onneksi eli onnettomuudeksi, jonka syytä ei ihminen käsitä –– sitä ei taida mikään ihmisvoima eli vehkeet ylenluonnollisella tavalla siirtää V se on kaikkivaltian luojan johdatus, jota ei ihmiset käsitä, kuinka se kuitenkin tulee ja on aikansa parempi eli pahempi –– eli mitä se on. Ihminen on vaan kelvollinen ymmärryksellä ja opilla ja hänen tulee ajatella: ahkeruus voittaa koanki onnen ja pyytävä saa pyyn poikiakin, ja jumalalla on ohjat, luojalla lykyn avaimet; vaan ei kateen kainalossa, pahan suovan sormen päässä. Semmoinen on se salaisuus, jonka minä tiedän. Tuossa on ne neljä kolikkoasi, ota ne takaisin."

Mies. ”Minä kiitän ja kunnioitain isäntää! –– mutta ne sen tulessa poltavat, jotka panevat ihmisen semmoisia kulkuja tekemään.”

Maamies.

Läde: Hämäläinen 9/12/1859 sekä 16/12/1859