Lukanus kidutettuna

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lukanus kidutettuna.
(Hän laulaa pyövelien piinatessa.)
Kirjoittanut Viktor Rydberg


Sen eestä kuolla, joll’ on arvo elämän,
on kaunis kuolo, leikki maratooninen.
Mut kuolla Neron pyövelien lyömänä
ja jälkimaineeks saada: »Neron ystävä»,
on kuoloo kovempi, on oma häpeä,
mi viel’ ei haihdu, vaikka tuskat katkaisee
samalla elonlankani kuin laulun tän.
Ken ehtinyt on rantamalle Haadeksen,
kuin toiseks elon tie nyt hälle näyttäyy!
Ma luulin kerran, ett’ on suurta uskaltaa
Cesarin eessä laulaa Kaaton taistelut
puolesta esi-isäin vapaavaltion,
min vapaus ies vain ol’ orjan harteilla.
Se halpaa oli! Öisin kuullut sydäntäin
ja laulun tehnyt koruttoman, vimmatun
ja laulanut sen epätoivon lapsillen:
Päin orjat, veljeni! Päin taistoon, kuolemaan
vapautenne eestä, lapset Spartakon!
Päin, orjat, veljeni! Päin taistoon, kuolemaan
eest’ ihmisyyden vapaavaltion!
Jos laulunpalkaks sainkin ristinkuoleman?
Sen eestä kuolla, joll’ on arvo elämän,
on kaunis kuolo, leikki maratooninen.
Nyt pyövelien pihtein tahtiin vain ma voin
ja tuskain rytmeihin tän vihan lennättää,
tän inhon sidotun, tän ylenkatsehen
päin likaa, jota mailma sanoo puhtahaks,
päin mailman suuruutta, jok’ alhaist’ on.
Ja niin mun lauluni ens vapaushetkenään,
kahleistaan vasta irtauneena, vaijentuu,
kun rintani, mi valheen ilmass’ ahdistui,
atleetinvoimin nousten ulos lennättää
liekeissään vyöryin kantelosta sydämen,
juur’ kuin se kätkee, harmin kohden itseäin,
kun runohenkeni ma kiedoin kahleisiin.
Näköni himmenee, en enää laulaa voi;
mut kuule, laulaja, mi tulet jälkeeni!
Sydämet kaihoovat sä laula viihdyksiin,
mut laululles myös poltinrauta käteen suo,
mi lihaan kurjuuden sen merkit kärventää!
Se pyövel’toimi lemmentointa on
lapsille inhan maan, lie kahle pukunaan,
senaatin tooga tai diadeemi Cesarin.
Sä histrioonit heitä helyharppuineen
ja Lesbia, Delia, Lydia, Chloris, Corydon;
mut sinä, laula sinä uljain päin
kuin Natsaretin kansainlaulaja,
julista valtaa, jossa pienin ensinn’ on,
ett’ orjain silmiin maat Astrean kajastais,
oikeuden Rooma käske rakentaa
häpeän Rooman muurein raunioon;
kuin Natsaretin kansainlaulaja
sä tyynnä palkaks ota pilkka, kuolema!
On orja – Stoan viisas lausui niin –
ken itseään ja kohtaloons’ ei hallitse.
Ma orja olin; ah, nyt myöhään vapaaks sain
ja sielun’ ulos hengitän näin huudahtain:
Päin, vapaa laulaja, päin, eespäin, sotilas
eest’ ihmisyyden! Kautta hädän, tuskien
eespäin ja riemuin kuole kilvelles!

Suom. Severi Nuormaa.[1]

  1. Snöfrid-runoon ei suomentajan muutettu nimi ole ennättänyt.


Lähde: Rydberg, Viktor 1906: Valikoima runoelmia. Suomeksi toimitti Valter Juva. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.