Lumohetkinä

Lumohetkinä. Kirjoittanut Irene Mendelin

Lumohetkinä kahden kun istutaan

Minä katselen hiljaa sua.

Näen kunnian kaartavan otsaasi

Ja se tenhoo niin jalosti mua,

Ja ma riemuitsen:

Ylväs oot

Sinä sieluni ainoinen!

Sinun henkeäs hienoa kuvastaa

Silmäs säihkyvä sinisyvyys,

Jalo luonne se kirkasna kimmeltää,

Jalo luonne ja syömmen hyvyys.

Ja ma vaikenen,

Pyhä on

Silloin miel’ala sydämmen.

Pyhä syttyvi välkkyvä aavistus,

Luopi sieluhun kirkkaan valon.

Miten suuri on hän, joka kaiken loi,

Hyvän ihmisen loi ja jalon!

Häntä aavistan,

Kun ma nään

Kasvos ilmehen kirkkahan.

Lumohetkinä kahden kun istutaan,

Minä katselen hiljaa sua,

Näen valmihin ihmisen eessäni

Ja se tenhoo niin jalosti mua.

Ja ma riemuitsen:

Ylväs oot

Sinä sieluni ainoinen!

Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.